hidehairy Posted May 30, 2005 Posted May 30, 2005 (edited) Minä olen yhden hirven kolauttanut autollani tajuttomaksi, mutta kyllä se pinkoi metsään karkuun ennen kuin poliisi tuli sitä "lopettamaan", eivätkä kiinni saaneet koirankaan kanssa. Tottuneena metsänelävänä minulla on aina vaellussauva (viime vuosina oikein tekninen vekotin) mukana korven kätköillä, se aina ensin koloon, sitten vasta käsi. Täältä nykyisiltä kotiseuduilta on peräisin myös se uusi oppi, että jos ei halua tavata karhua ja kyytä, on parempi astua jokaisen raksahtavan oksan päälle kuin kokeilla ninjataitojaan äänettömässä etenemisessä. Tai voi vihellellä. Tämä tietokone keskipisteenä kun vedetään ympyrä jonka säde on 15 km, niin sen sisään mahtui viime talven laskujen mukaan 4 karhunpesää jossa asukit ja pentuarvion mukaan n. 7 karhua. Kun heitetään säteeksi kätköilijää kiinnostava 60 km, saadaan jo karhujakin satakunta. Suomen puolella siis, tuosta ympyrästä menee näet itänaapurin puolelle suuri lohko eikä niitä pidetä laskuissa. Joten karhujen kanssa tullaan toimeen. Ainakin minä. Mutta tietenkin, tilapäisenä metsävieraana minulle karhu on Maslown tarvehierarkiassa siellä jossain henkisellä alueella, mutta metsäisillä alueilla asuville toki kyseessä on huoli joka johtuu perustarpeista. Edited May 30, 2005 by hidehairy Quote
mikahe Posted May 30, 2005 Posted May 30, 2005 Tottuneena metsänelävänä minulla on aina vaellussauva (viime vuosina oikein tekninen vekotin) mukana korven kätköillä, se aina ensin koloon, sitten vasta käsi. Onko siinä lamppu, kamera, näyttö, nukutuspistooli jne? Quote
hidehairy Posted May 30, 2005 Posted May 30, 2005 Onko siinä lamppu, kamera, näyttö, nukutuspistooli jne? Ei ihan niin tekninen. Mutta toimii kamerajalustana, pituutta voi säätää, jouston saa päälle/pois, pysyy hihnalla kiinni ranteessa, voi käyttää mittakeppinä... Quote
Maxxy Posted May 30, 2005 Posted May 30, 2005 Ihan oikeasti: onko se valmiina hankittu vai itse tehty? Olen nimittäin 'suunnittelemassa' jotain vastaavaa, mutta jos sellaisen saisi valmiina (vaikka vain suunnitelman), pääsisi taas nopeammin toteutuksen puolelle. Quote
hidehairy Posted May 30, 2005 Posted May 30, 2005 Ihan oikeasti: onko se valmiina hankittu vai itse tehty? Tekniset valmiuteni ja käden taidot eivät kyllä riitä kuin sellaisen perinteisen vaellussauvan tekoon. Tämä kyseinen yksilö on nyt viitisen vuotta vanha ja vaeltanut tuollaiset vähän alta tuhat kilsaa seurassani. Merkki on Komperdell ja malli on Guide. Lekillä on joku aika vastaava malli. Suosittelen. Nykyinen vaelluskaveri katseli kolmisen vuotta kunnes uskoi ja hankki samanlaisen. Kamerajalustaosa ei ole aivan niin hyödyllinen kuin luulisi, mutta joskus se on tietysti parempi kuin ei mitään. Ja geokätkentään maastoon en lähtisi ilman tätä. Citykätkön olen uskaltanut hakea ilmankin. Quote
Maxxy Posted May 30, 2005 Posted May 30, 2005 Thanks! Löytyi googlella. Halvin oli Sierralla 44,95 (am) ja toiseksi halvin yllättäen Partioaitalla 49,95. Ohjehinta näytti pyörivän tuolla 89 euron tuntumassa. Täytyy käydä Partioaitassa testaamassa, kun seuraavan kerran sinne päin sattuu (muistaakseni HML). Quote
+PekkaR Posted June 3, 2005 Posted June 3, 2005 Kiitos vihjeestä. Hämeenlinnan Partiokaupan hyllyssä oli kaksi Komperdell Guide Titanal puikkoa, hinta 49,90 euroa. Kevyeltä tuntui, pituus lyhimmillään 56 senttiä, pisimmillään 130 cm. Päässä on kameran jenka, kahva pitää irrottaa että sen saa esiin. Nupissa on kompassi, joka on ihan oikea vaikka on pieni. Lelukompassien suuntautumista saa odottaa pitkään, tämä kääntyy pohjoiseen nopeasti. Tositoimissa en sauvaa ole kokeillut. Uskon, että sillä kengurut pysyvät loitolla. Maxxy, nyt siellä hyllyssä on vielä yksi Komperdell. Quote
hidehairy Posted June 5, 2005 Posted June 5, 2005 Kompassi! No se on tosi viritetty malli. Kyllä kai sinne sitten LED-lamppu kohta tulee... Quote
+Krista&Geert Posted July 15, 2005 Posted July 15, 2005 Eilen tuli Nuuksioon suuntautuneella retkellä vastaan sadoittain tosi pieniä rupikonnan poikasia. Niitä hyppi joka paikassa n. 10 metriä pitkällä soratien pätkällä. Olivat kaiketi juuri muuttaneet vedestä maalle asumaan Quote
jupilli Posted July 21, 2005 Posted July 21, 2005 Kohtasin tänään monta tälläistä: Hyvän makuisia !! Quote
mikahe Posted July 21, 2005 Posted July 21, 2005 Kohtasin tänään monta tällaista:Hyvän makuisia !! Näyttääpä hyvältä! Jos voit tehdä niistä Large-kätkön samantien kohtuullisen matkan päähän, niin yritän olla FTF tai jopa FBA Quote
jupilli Posted July 21, 2005 Posted July 21, 2005 LARGEA ei ole tulossa, mutta SMALL kyllä !! Odotappa pari päivää kunhan hyväksyntä valmistuu. Niitä on siellä kypsymässä, samoin kuin ahomansikoita, vattuja ja mustikoita. Yllinkyllin kaikille !! Suosittelen !! Nyt on itikoissakin tauon paikka menossa !! Quote
jupilli Posted July 22, 2005 Posted July 22, 2005 Upea kuva! Mikä kamera ja mitkä asetukset? Ihan normaali Minoltan G400 4,0 Mp ja ainoa automaattiasetusten lisäys oli macro-asetus. Vähän rajasin softalla tietskarissa. Luulisin että suuri valon määrä ja isot kontrastit vaikuttivat onnistumiseen. Olisin varovasti väittämässä että nuo Konica-Minoltan kamerat ovat melko onnistuneita, ainakin Canoneihin verrattuna, kokemusta on jonkin verran. Quote
jupilli Posted July 22, 2005 Posted July 22, 2005 Eipä suostunut kollega passikuvaan, maito (laktoositon !!) kyllä maistui. Quote
jupilli Posted July 24, 2005 Posted July 24, 2005 Kohtasin tänään monta tällaista:Hyvän makuisia !! Näyttääpä hyvältä! Jos voit tehdä niistä Large-kätkön samantien kohtuullisen matkan päähän, niin yritän olla FTF tai jopa FBA Mikahe, ei siitä kätköä tullutkaan, ei pientä eikä suurta, sijaitsee kuulemma lepakoiden suojelualueella, eikä niitä voi häiritä. Joudun hakemaan jo piilottamani purkin pois kunhan lepakot muuttavat johonkin muualle !! Toimiikohan tämä rauhoitettujen lintujenkin kanssa samalla tavalla !!?? Quote
hidehairy Posted July 24, 2005 Posted July 24, 2005 No. kun toimeen ryhtyy, niin tällaisiakin voi poimia: Ja tällaisia voi ihailla: Kuvat tuli napattua geodashing keikalla itäisessä Suomessa, samalla kun katsastelin paria kätkön paikkaa... annas ny kattoo... Onhan minulla kätkö Savitaipaleella, ja Heinolaan tulossa, mutta jos joku toinen tuntee Koikkalan seutua paremmin niin siellä oli kyllä tosi komeat maisemat. Harri Quote
+Fundamental Posted August 15, 2005 Posted August 15, 2005 Tälläinen salamatkustaja toukka lähti matkaan rest stop ruutanasta Vasta autossa huomasin.. hieno suojaväri kyllä! Ihan pienen kepin näköinen. Quote
hidehairy Posted August 16, 2005 Posted August 16, 2005 (edited) Yleensä pusikossa ravatessa on naama täynnä hämähäkinseittiä. Onneksi bongasin tämän rouvan enkä kävellyt tuosta läpi... Geodashing / caching reissulla Valkeala / Espoo. Edited August 16, 2005 by hidehairy Quote
Maxxy Posted August 28, 2005 Posted August 28, 2005 Tämä oli vartioimassa Suomen ensimmäistä kätköä. Ja sihisi kiukkuisesti koko ajan. Ja näitä pieniä 'mukavia' veitikoita oli matkan varrella aivan kiitettävästi, puhdistautumisessa löytyi noin kolme-neljäkymmentä tarrautujaa . Quote
jupilli Posted October 9, 2005 Posted October 9, 2005 Muistakaa kaikki ottaa sienikoppa mukaan kätköilyreissuille !! Metsät on nyt täynnä näitä upeita herkkuja !! Quote
+reijamasa Posted October 9, 2005 Posted October 9, 2005 (edited) Kesälomareissulla korkeakosken kätköllä kiipesi semmoinen paksu vihreä juttu pitkin paljasta jakaa. Tuntui aika ilkeältä... Kun potkaisin toukan jalastani se kiertyi rullalle asfaltille. Halkaisijaltaan tämä "rulla oli n. 2,5 cm. Edited October 9, 2005 by Reba&Masa Quote
Mesu Posted October 10, 2005 Posted October 10, 2005 Kesälomareissulla korkeakosken kätköllä kiipesi semmoinen paksu vihreä juttu pitkin paljasta jakaa. Tuntui aika ilkeältä... Kun potkaisin toukan jalastani se kiertyi rullalle asfaltille. Piilottaja oli ilmeisesti unohtanut mainita, että kysymyksessä oli toukkakätkö. Quote
+Krista&Geert Posted October 14, 2005 Posted October 14, 2005 Tämä otus joutui melkein meidän tallaamaksi yhdellä kätköreissulla. Kyseessä lienee Suomen suurin maakeuhkokotilo, "viinimäkikotilo". Eipä ole koskaan kohdalle sattunut yhtä isoa ja painavaa kotiloa Quote
+reijamasa Posted October 14, 2005 Posted October 14, 2005 Sinivuokko kukki (tosin vain 1 kpl) edellispäivänä metsässä kävellessämme. Aika outoa lokakuun puolessa välissä. Quote
+srpnt Posted November 7, 2005 Posted November 7, 2005 (edited) "Thou shall not hide the cache in ivy" ja pidetään mielessä kaiken maailman myrkkysumakit ja poisonous oak:it. Niin ja hämähäkit, käärmeet ja vihaiset maanomistajat. Taisin tässä kiireessä unohtaa skorppionit, ampiaset, karhut, puumat, krokotiilit, burman boat ja muut enemmän tai vähemmän vaaralliset mönkiäiset. Olin noin kuukausi sitten jenkeissä Pohjois-Karoliinassa työmatkalla ja päärin käyttää vapaa-aikani kätköilyyn, mennä komeasti luontoon! Seuraavana päivänä asiaa paikallisten kanssa puidessani, eräs niistä lausahti: "Are you crazy, it is dangerous round here!". Sen verran on tullut ameriikkalaista pop-kulttuuria seurattua, että en nyt mennyt soitellen sotaan; oli minulla vaelluskengät mukana ja shortsit ja t-paita päällä. Ja sen verran olin asiaan perehtynyt etukäteen, että yritin laskea kaikkien kohtaamieni kasvien lehtiä: "Leaves of three, let them be". Mutta ei siitä ollut paljon apua. Tuota nyt lienee syytä mainita, että en tullut syödyksi, purruksi tai polttanut itseäni myrkyllisissä kasveissa, mutta ilmeisen läheltä piti. Ajattelin käydä katsomassa cachen nimeltä:Triangle's Hampton Roads Hurricane Cache, jossa piti asustella erään matkaluteen. Taisin hommata koordinaatit puhelimella. Menin tietenkin paikalle lukematta ensin muiden lokeja ja tsekkasin ne vasta kun palasin omalta 1h DNF retkeltä... . Eräs aiempi DNF loggaus antoi kertoa, jotta:"Wow this one was right under our noses by our GPS but we looked and looked. Spent over an hour! Saw some really cool bugs, lots of poison ivy and a rattle snake but no cache" Kylläpä se sitten lämmitti mieltä tuo ivy -maininta. No onneksi se ei kuulema yleensä aiheuta reaktiota ensinmäisellä kerralla. Hämähäkkejä paikalla oli todella runsaasti, oikein komean näköisiä kaikissa sateenkaaren väreissään -- todennäköisesti olivat myös jossei nyt 100% tappavia, niin myrkyllisiä kuitenkin. Tarinan opetus: ellet tunne paikallista luontoa, suosittelen pitäytymistä urban cacheissa. Niin ja toden totta pidetään vielä mielessä, että mustaleski tykkää tehdä verkkonsa juuri sellaisiin kivoihin koloihin, mihin on kiva kätkeä kaikenlaisia muovipurnukoita: "Webs of the black widow spider can be found in recesses under stones or logs in a woodpile, in crevices or holes in dirt embankments, in barns and outbuildings." Kyllä käkintä on Suomessa helppoa! Edited November 7, 2005 by srpnt Quote
Kaakkuri Posted November 21, 2005 Posted November 21, 2005 (edited) Kaipa tämäkin on jonkilainen kohtaaminen. Olin 14.11 klo 04.30 lähdössä jatkamaan matkaa Rest Stop of "Lehmäpaikka" :sta. Palasin takaisin 3- tielle, käännyin Jalasjärven suuntaan kun näin rusakon hyppelevän tiellä n. 200 m päässä. (Tuolla kohdalla on 3-tiellä hyvä valaistus) Pupu istahti keskelle tietä ja katsoi minuunpäin. Se oli sen viimeinen katse ! Jänis ei varmaan ehtinyt tajuta mikä siihen iski. Näin ensin vain tumman vilahduksen kun huuhkaja tarrasi siihen kiinni ja koppasi nokallaan päähän. Hiukan yritti saalis laittaa vastaan, mutta turhaan. Siihen se jäi tienreunaan saaliinsa kanssa odottamaan ,että jäniksen potkiminen loppuu. Ajoin hitaasti tapahtumapaikalle, ja odotin tietenkin, että se lähtee lentoon ja vie eväänsä mukanaan. Mutta ei puhettakaan, katsoi vain kohti sen näköisenä, että tää on mun eikä sun. Eikä tietenkään kameraa mukana. Kuvan olisi varmasti ehtinyt ottaa. Edited November 21, 2005 by JarmoR Quote
Karvakuono Posted November 22, 2005 Posted November 22, 2005 Sitä on itsekin kohdannut luonnossa liikkuessaan jos jonkin laista eläjää ja olentoa.Yksi mieleen painuvimpia kertoja oli,kun olin kerran isäni kansssa etsimässä viirupöllön pesäpuuta mummolan metsissä.Lopulta se löytyi,pienen etsimisen jälkeen.Ensin ei pesän pariskunta ollut paikalla, mutta pienen pälyilyn jälkeen isäni löysi emännän meidän selän takaa.Siellä se istui oksalla ja puntaroi tulijoiden aikeita.Itse en nähnyt missä pöllö istui,mutta pian huomasin.Isäni veti minut kiireesti hartioista maahan,kun pöllö oli päättänyt "hyökätä" pesälleen. Siinä se sitten istui n.10metrin päässä meistä ja naksutti äkäisenä nokkaansa. Silloin meille tuli kiire ja otimme jalat alle,kiireenvilkkaa,taakse vilkuilematta. Tamä tapahtui joskus -90-luvulla. Nykyäänkin vierailen samalla paikalla,koska lajin yksilöitä pesii alueella edelleen.Viimeisin kohtaaminen on toissa kesältä,kun olin kuullut pöllön taas pesivän pihan läheisyydessä. Oli jopa vaaninut alkukeväästä hiiriä pihapellon sähkötolpassa. Aika rohkea veijari.. Mieli tekisi kohdata maakotka luonnossa,mutta on vielä toistaiseksi jäänyt kokematta. Ehkäpä joskus tulevaisuudessa... Kukapa sitä tietää.. Semmoisia kohtaamisia luonnon kanssa. Quote
Varvikello Posted November 23, 2005 Posted November 23, 2005 Ei ole juurikaan sattunut mitään isompia eläimiä vastaan kätköreissuilla, hevosia ja lehmiä nyt näkee. Yksi erikoinen heppa sattui Hangon reissulla vastaan, aikamme aprikoitiin tuota mystistä näkyä. Ensin se vaikutti patsaalta, oli täysin liikkumatta erillään muusta laumasta. Alkoi tuokin reppana sitten liikkua, mietittiin että sillä on jokin iho-tauti tai vastaava. Kuva löytyy lokista: Hevonen Suomusjärven puukirkolta Rotomännylle ajelin pientä hiekkatietä ja tapani mukaan reilulla kaasulla, hirven vasa juoksi tien yli... Onneksi etäisyyttä oli riittämiin. Noita hirviä saakin näköjään varoa nyt valoisallakin, tuokaan ei liikkunut lähelläkään hämärää kuten hirvet yleensä. Quote
seacurrent Posted December 11, 2005 Posted December 11, 2005 Kerkelän kätkölle (lähellä Saariselkää) kipittäessä vastaan tuli lauma poroja. Mieleen tulivat lehtijutut, joiden mukaan porot ovat tänä syksynä hyökänneet ihmisten päälle niillä seuduin... Eipä ehtinyt pelottaa, kun yritin kaivaa kameraa esille. Porot olivat nopeampia ja juoksivat sorkat oikosenaan pakoon. Quote
+Mikkozzz Posted January 1, 2006 Posted January 1, 2006 Menkoon nyt tahan lankaan, kun en viitsi uuttakaan laittaa. Kavin juuri hakemassa ensimmaisen purkkini Uudessa Seelannissa ja kukapa olikaan ollut siella eilen? Tasta ei taida maailma enaa paljoa pieneta (Valitan etteivat aakkoset tule ihan kohdalleen ) Quote
Mesu Posted January 2, 2006 Posted January 2, 2006 Menkoon nyt tahan lankaan, kun en viitsi uuttakaan laittaa. Ihan oikea paikka. Kyllä Divine sarvineen aina luontokappaleesta käy. Quote
+Kuukkelit Posted January 2, 2006 Author Posted January 2, 2006 Eikös tämä Mikkozzz:n ja Divinen luontokohtaaminen ole vielä vain läheltä liippasi kohtaaminen Sitten kun nuoret miehet tuolla pallon toisella puolella törmäävät samalle kätkölle voi sanoa kirkkain silmin että "onpas maailma pieni" . Jännityksellä sitä jäänkin tässä odottelemaan. - A - Quote
+sparris Posted January 13, 2006 Posted January 13, 2006 Tulipa taannoin kohdattua luontokappale kohtuullisen eksoottisessa paikassa. Olin etsimässä Kokemäenjoen rautatiesilta part2:sta kun törmäsin seuraavanlaiseen näkyyn kurkistaessani sillan kaiteena toimivan rautaputken sisälle: Talitinttihan se siellä putkessa värjötteli. Liekö mennyt suojaan pakkaselta vaiko saalistajilta. Kätköä en tuolloin löytänyt, mutta tämä havainto kyllä korvasi sen. Quote
+Suurnesu Posted March 16, 2006 Posted March 16, 2006 Pakko kai tässä on jakaa kohtaaminen, mihin jouduttiin Varvikellon kanssa, kun tultiin Turusta metsämeetingiin 5.3. Ajeltiin sokeasti ViaMichelinin ohjaamana, joka veikin meidät melko mukavaa reittiä: mutkittelevia pikkuteitä, kumpuilevaa maastoa,laskettelukeskus, ja... Lehmiä! Paljon lehmiä! Yhtäkkiä havaitsimme olevamme maatalon pihalla keskellä lehmälaumaa. Ammuja oli auton edessä, takana ja vierellä. Ne katselivat meitä uteliaina (kuten myös varmasti maatilan omistajatkin) kun varovasti kääntelimme autoa ja palasimme takaisin päin, vaikka karttaohjelman mukaan tie olisi jatkunut eteenpäin. Tämä kohtaaminentapahtui ilmeisesti täällä Quote
+Tervas Posted March 16, 2006 Posted March 16, 2006 Pakko kai tässä on jakaa kohtaaminen, mihin jouduttiin Varvikellon kanssa, kun tultiin Turusta metsämeetingiin 5.3. Ajeltiin sokeasti ViaMichelinin ohjaamana, joka veikin meidät melko mukavaa reittiä: mutkittelevia pikkuteitä, kumpuilevaa maastoa,laskettelukeskus, ja... Lehmiä! Paljon lehmiä! Yhtäkkiä havaitsimme olevamme maatalon pihalla keskellä lehmälaumaa. Ammuja oli auton edessä, takana ja vierellä. Ne katselivat meitä uteliaina (kuten myös varmasti maatilan omistajatkin) kun varovasti kääntelimme autoa ja palasimme takaisin päin, vaikka karttaohjelman mukaan tie olisi jatkunut eteenpäin. Tämä kohtaaminentapahtui ilmeisesti täällä Kas vain, oma kartturini (TomTom) ohjasi paikalle virallista reittiä mutta tyrkytti pois mennessä lehmipolkua, hyvä etten kokeillut vaan palasin tulojälkiäni Quote
+Mikkozzz Posted March 19, 2006 Posted March 19, 2006 Australiassa tuli vastaan tällainen kyltti. Kätkö oli 500 metrin päässä kyltin takana, mutta löytyi. Rest-stop cache? Quote
+Viperazzi Posted July 6, 2006 Posted July 6, 2006 Lähellä Dublinin keskustaa tuli bongattua peura jos toinenkin The Phoenix -kätköllä. Ikimuistoinen kätkökokemus! Quote
+Kuukkelit Posted March 22, 2007 Author Posted March 22, 2007 Kevät taas koittaa ja pari varoituksen sanaa on paikallaan. HansKuukkeli kävi bongaamassa taas tänään On the Rocks GCMD9J kätkön lähellä kyykäärmeen. Nyt niitä oli kevätlämmöstä nauttimassa vasta yksi, mutta aiempina keväinä olemme laskeneet samoilla kivenkoloilla jopa kymmenkunta. AnsKuukkeli Quote
+zeppanen Posted April 15, 2007 Posted April 15, 2007 Viime syksynä kävi itselläni erikoinen tapaaminen parin hirven kanssa Tampereella lähellä Niihamajärven lähistöllä. Olin kätköreissulla polkupyörällä ja päästelin melko vauhdilla näsijärven rannan suunnasta takaisin Teiskontielle päin kuulokkeet päässä. Hiekkatie teki s-mutkan ja mutkassa mennessäni tajusin, että sen takaa kuului kauhea ryske. Samantien tajusin, että mutkan takana olleet kaksi hirveä rynnivät eri suuntiin pusikkoon piiloon. Toinen jäi kuitenkin n. 30m päähän naulittuna tuijottamaan minua. Pysähdyin ja tuijottelin takaisin. Näky oli sinänsä huvittava, että ötökällä roikkui ilmeisesti iltapalana ollut ruohotuppo edelleen suusta Vajaat viisi minuuttia tuijottelimme toisiamme kunnes kaveri ensin mutusteli iltapalansa parempiin suihin ja sitten varovasti edelleen minua tuijottaen häipyi paikalta pusikkoon. Oli se vaan komia näky päästä niinkin läheltä hirveä livenä katselemaan ja vieläpä käytännössä kaupunkialueella. Quote
+team_pson Posted May 6, 2007 Posted May 6, 2007 (edited) Huhtikuussa 07 törmättiin tällaiseen pupuliiniin kätköllä Kaarinassa. Pupu oli aikasten peloton, vasta kun 8-vuotiaamme oli hiipannut metrin-parin päähän, sen hermot petti ja otti hatkat, edelleen kuitenkin näköetäisyydelle..taisi olla utelias heppu Edited May 6, 2007 by team_pson Quote
+MooseM Posted May 8, 2007 Posted May 8, 2007 (edited) Alla oleva sihisijä tuli vastaan 5.5 Saaren kansanpuistossa(GC121HZ),noin kolmen metrin päässä purkista. Edited May 8, 2007 by MooseM Quote
+Mikkozzz Posted February 17, 2009 Posted February 17, 2009 Kuljin tänään Kaitalammen eteläkärjestä Velskolan toimintakeskukselle johtavaa polkua pitkin. Olin yllättynyt, kun Kaitalammen puoleinen pää oli tiiviiksi tampattu. En odottanut että siellä päin olisi paljoakaan kulkijoita. Lumessa olevan uran syvyydestä päätellen polkua oli kuitenkin käytetty tiheään. Noin puolimatkassa polku yllättäen katosi. Vain yksinäiset suksenjäljet jatkoivat länteen. Kävelijät olivat tulleet tähän asti ja sitten joko kääntyneet takaisin tai nouseet ilmaan. Vieresen männyn oksantyngässä roikkui kangaskassi, jossa oli siemeniä ja maassa oli pari paleltunutta omenaa. Paikka tuntui lähinnä epätodelliselta. Mikähän tuon tarkoitus on? Käyvätkö jotkut säännöllisesti ja suurella joukolla syöttämässä metsän lintuja keskellä ei mitään? Eikö talviruokintaa voisi tehdä esim. Kaitalammen rantamilla? Selkeä polku Talviruokintapaikka? Polku katosi Quote
+Tervas Posted August 6, 2009 Posted August 6, 2009 Rantakäärme (Natrix natrix) paistatteli päivää kotikoivussa puolentoista metrin korkeudessa. Quote
+Itiq Posted August 8, 2009 Posted August 8, 2009 (edited) No tälläinen löytyi Rivinnokan kätköltä suoraan sen päältä. Sivuun piti siirtää ennen kuin loggamaan pääsi. Edited August 8, 2009 by Itiq Quote
+vihtis83 Posted August 8, 2009 Posted August 8, 2009 (edited) No tälläinen löytyi Rivinnokan kätköltä suoraan sen päältä. Sivuun piti siirtää ennen kuin loggamaan pääsi. Pöllön kohtasin minäkin tuossa yhtenä iltana ja nukkui vielä keskellä tietä! Komolankallio 1 Kuvaa ei tullut otettua kun oli vaan kännykamera ilman salamaa ja liian pimeätä. Edited August 8, 2009 by vihtis83 Quote
+Mikkozzz Posted June 4, 2012 Posted June 4, 2012 Angry bird was following the transit of Venus in Nuuksio Quote
+Mikkozzz Posted June 28, 2014 Posted June 28, 2014 (edited) Tarhakäärmeellä ja rupikonnalla oli mielipide-eroavuuksia tänään Hynkänlammen eteläpuolella Edited June 29, 2014 by Mikkozzz Quote
+Pinkkari Posted July 4, 2014 Posted July 4, 2014 Tällainen pikkukaveri oli viime kesänä nukkumassa luolan katossa "Salpalinja - Korsu 144" kätköllä. Ja yöllä pimeässä metsässä "Suurenvuoren seikkailu" kätköllä yhtäkkiä silmien edessä olikin iso hämähäkki verkkoineen. Ja tarkemmin kun tutkittiin niin siinä vieressä oli useampia samanlaisia. Kyllä säikäytti ensin Quote
Recommended Posts
Join the conversation
You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.