Näissä on tosiaan ollut monenlaista ratkaisua, joten pelkkiä tehtyjä esimerkkejä tutkaillen selkeän näkemyksen saaminen lienee hyvin vaikeaa. Ohjetekstin sanamuoto jättää paljon mielikuvituksen varaan.
Jos puretaan vaatimuket osiin, niin niihin on helpompi kommentoida.
Tämä vaatimus koskee samanlaisena kaikkia geokätköjä tradista mysteeriin, joten vaatimus ei sisällä mitään uutta.
Tässä sallitaan lisävihjeiden antaminen kätkölle. Sikäli erikoista tuon sanan "may" käyttö, että tämä ei siis olekaan vaatimus. Letterbox hybridissä ei siis tarvitsisi olla koordinaattien lisäksi muita vihjeitä. Luulen kuitenkin, että yleensä tämä mielletään juuri päinvastoin, että näissä tulisi olla nokkelia vihjeitä, joiden avulla voisi välttää GPS:n käyttämisosion.
Lisävihjeitä (paikan spoilaaviakin) saa laittaa normaaleille geokätköille, joten tämäkään kohta ei oikesti sisällä mitään uutta.
Tämä näyttäisi rajoittavan näitä vapaaehtoisia lisävihjeitä niin, että lisävihjeiden käyttäminen olisi oltava etsijälle vapaaehtoista. Mukana olisi siis oltava aina myös koordinaatit. Normaalin geokätkön vaatimusten lisäksi edellä sallitut GPS:n käytön ohittavat lisävihjeet eivät siis saa olla kätkön löytämisen kannalta pakollisia.
Tämä kohta on ehkä vaikea ymmärtää, koska pitäisi käsittää mihin tässä lopulta pyritään. Mutta tämäkin kohta taitaa olla sellainen, ettei se tuo mitään uutta ehtoa kuvioon mukaan. Sama asiahan sanottiin jo ensimmäisessä lauseessa.
Tässä on ensimmäinen olelellinen ero muihin kätköihin. Leimasin pitää olla. Tämä on selkeä asia.
Ja taas kätkön kannalta merkityksetön lisätieto.
Summa summarum: Letterbox hybridin tarkennetut ohjeet eivät sisältäneet muuta todellista lisävaatimusta kuin leimasimen. Leimasimen lisäksi kätkön on täytettävä normaalit geokätkön tunnusmerkit, jotka vaaditaan muiltakin geokätköiltä. Vaatimuksissa ei edes vaadita kätköön mitään Letterbox-tyyllisiä vihjeitä. Pelkkä leimasin tekee kätköstä potentiaalisen Letterbox Hybridin!