Jump to content

Nimimerkeistä - About Nicks


Kettu

Recommended Posts

Tuon arvoisan raadin mietittäväksi nimimerkkien suojaa koskevan kysymyksen.

 

Geouutisia: Divine ja Barb Wyre ovat laittaneet uuden kätkön. Harjus ja Kiiski rikkovat uusia löytöennätyksiä. Mutta kenestä onkaan kyse? Ei Divinestä ja Harjuksesta, vaikka luulla voisi.

 

Selailin päivänä muutamana uusia kätköjä ja huomasin, että Kettu on laittanut uuden kätkön. En vaan millään muistanut, että olisin tällaista toimintaa lähiaikoina harrastanut. Lähempi tarkastelu osoitti, että kyseessä olikin tuore nimimerkki "Kettu ja Pulu" joka mielestäni kovasti muistuttaa omaa, vuodesta 2003 käytössä ollutta identiteettiäni. Olen myös piilottanut useita kätköjä samankuuloisissa tiimeissä, kuten "Kettu ja KaiSa" sekä "Kettu ja Planelover".

Mielestäni tässä sekaannuksen vaara on olemassa ja mietinkin, tarvitaanko jokin yhteinen getiketti nimimerkkien luomiseen, joka suojaisi jo "vakiintuneet" nimimerkit hämmennykseltä.

 

ystävällisesti,

Kettu

 

PS. Tiedustelin Kettu ja Pululta haluaisivatko he harkita nimimerkin vaihtoa myöhemmin tulleina, mutta sain vastaukseksi, että tämä ei tule kysymykseen ja että voisin itse vaihtaa nimimerkkiä, jos koen asian ongelmaksi.

 

Just wondering, whether there's a need for a commong etiquette of creating geocaching nicks. There is in my opinion some confusion, when a very similar nick to some already existing and established one appears in the game.

Link to comment

Huomasin myös tuon uuden nimimerkin ja pidin itsestään selvänä, että olet alkanut etsiä kätköjä kimpassa toisen harrastajan kanssa. Ihmettelin kyllä, oliko tarpeellista luoda uusi nimimerkki, koska normaali käytäntöhän on, että kun jemmoja etsitään yhdessä, kukin kuittaa löydöt omissa nimissään.

 

Aiheuttaa kyllä sekaannusta kun sama lempinimi on mukana kahdessa nimimerkissä. Varsinkin kun "Kettu" -nimi on ollut jo käytössä pitkään ja on tunnettu useista juonikkaista kätköistä.

 

Mielestäni uusien harrastajien on syytä vaihtaa nimimerkkinsä. Miten olisi esim. "Repo ja Pulu"? Se on omaperäinen nimi eikä sekaannu toisten kanssa.

Link to comment
:D Samaa minäkin olen ihmetellyt. Kun "Ketulla" on jo aikaisemminkin ollut samantyyppisiä nimerkkipareja eli muunnoksia "Kettu"-nimimerkistään niin pitäisin hyvänä, että "Kettu" saa olla edelleenkin "Kettu" ja uudemmat "Kettu ja Pulu" käyttäjät harkitsevat pikaisesti uuden nimimerkin käyttöönottoa. :D
Link to comment

Ongelma on tuttu nimimerkkejä käyttävistä nettiympyröistä. Itse sain useita vuosia sitten jollain satunnaisella julkisella Quake-serverillä pelatessani kuulla, että minun olisi vaihdettava 'Divine'-nimimerkkini joksikin muuksi, koska samalla serverillä pelaa johonkin sika-nimiseen klaaniin kuuluva Divine, joka siis käytti nimimerkkiä Divine[sika]. Kieltäydyin kohteliaasti vaihtamasta nimimerkkiäni, koska 1) Nimimerkkini ei sisältänyt ko. klaanin nimeä, joten se ei edes näyttänyt samalta, kuin se, jonka kopioijaksi minua syytettiin, 2) Olen käyttänyt kyseistä nimimerkkiä eri nettiympyröissä vuodesta 1994 alkaen, siis jo monia vuosia, ja ilmeisesti paljon pitempään, kuin Divine[sika] ja 3) Oikeassa Elämässäkin™ nimet ovat harvemmin täysin uniikkeja, ts. samanlainen nimi voi helposti esiintyä kahdella tai useammalla yksilöllä.

 

Nämä eivät tietenkään olleet käypiä perusteluja, joten sain runsaasti liekitystä osakseni, koska saatoin onnettomalla pelaamisellani 'oikean' Divinen suunnattomaan häpeään. :D Itselleni koko homma oli varsin yhdentekevää, sillä olin kyseisellä palvelimella vain sattumalta, ja kun olin saanut murhanhimoni peliteitse tyydytettyä, poistuin serveriltä valituksista missään vaiheessa välittämättä.

 

Mielestäni ketään ei voi velvoittaa muuttamaan nimimerkkiään siksi, että se olisi 'varattu' jo toiselle. Toki 'Kettu' tuo automaattisesti ensimmäisenä mieleeni erään viehättävän kettumaisen alan konkarin, mutta vaikka kettu olisikin vinossa ja pulu kaatuisi, niin itse tuskin muuttaisin omaa nimimerkkiäni, vaikka 1½ kuukautta minua aiemmin rekisteröityneet kaimani sitä penäisivätkin.

 

Edit: Typoja ja sanamuotoja korjailin.

Edited by Divine
Link to comment

Heips ja Hyvää Vappua kaikille !!!

Taisin olla ensimmäinen joka havaitsi uuden nimimerkin ilmaantumisen kätköilijöiden joukkoon, olihan Ketun ja Pulun ensimmäinen löytämä kätkö ensimmäinen minun piilottamani, Siipien Havinaa. Ainakaan minun mieleeni ei kyllä silloin tullut sekoittaa junioreja seniori Kettuun, oikeastaan olin pelkästään iloinen voidessani todeta uusien harrastajien ilmestyneen tänne Keski-Suomeen.

 

Tulipa vaan mieleeni käytännön kysymys: Mitenkäs uudet harrastajat ennen rekisteröitymistään voivat tarkistaa jo käytössä olevat nimimerkit ?? :grin:

Link to comment

Itse satuin Liimeksen historia-sivulta huomaamaan ko nickin ja ajattelin Ketun löytäneen uuden kaverin harrastuksen jakajaksi. VÄÄRIN. Otin kuitenkin heti selvää asiasta ja totesin nickin olevan uusi. Hetki kuitenkin ehti mennä ihmetellessä, mutta tyyli jo paljasti erilaisuuden ennen kuin sain lopullisen varmuuden. Itse olen käyttänyt nickiä Marble monissa yhteyksissä internetin "keksittyäni", todella huono nick vaikka siihen on todellisuus-pohjakin olemassa. Maailman n internetin käyttäjästä noin x:llä on sama nick. Uudempi, tosipohjainen ja myös itse kehitelty nick on ollut parempi. Työkaverit ovat naureskellet asiaa koska tämä on myös mail-osoitteena. Perustelut ovat kuitenkin kestäviä, nick on vahvasti mukana muissa vapaa-ajan harrastuksissa ja toiminnoissa, eikä samankaltaisuuksia ole tullut vastaan. Mielestäni Kettu&Pulun tulisi vaihtaa nickinsä, aloittaessani harrastuksen tutkin netissä harrastukselle pohjaa ja Kettu tuli vastaan kotisivujensa kautta sekä tietenkin piilottaneena ja löytäneenä. Mielestäni hänellä on oikeus omaan nimimerkkiinsä. Suomi on sentään rikas ja vivahteikas kieli, kaikille riittää oma nick ilman että otetaan joku vanha johon lisätään jotain. Omassani osuin kohdalle ja ihmettelijöille tiedoksi, Varvikello tarkoittaa kierroslukumittaria.

Link to comment

Itsellä on myöskin ollut hikerbiker (siis ilman pisteitä...) aliaksena jo pitkälti viime vuosituhannen puolelta asti. Olen mieltynyt ko nimimerkkiin vaikkakin kansainvälisillä foorumeilla se on usein ollutkin muiden varaamana. Niin se oli tälläkin kertaa GC-foorumilla. Tsekkasin ko kaverin statistiikkaa ennen kuin "vakiinnutin" GC:n parissa käyttämäni nimmarin ja totesin että kaveri oli amerikkalainen tasan yhden kätkön löytänyt. Siinä tilanteessa oli helppo päätellä ettei tästä ongelmia muodostuisi, niinpä hieman modifioin haluamaani nimimerkkiä ja otin sen käyttöön.

 

Mielestäni tilanteen muuttaa jos samantapaisen nimen ottaa käyttöön saman maan rajojen sisällä. Tilanteen tekee vielä mutkikkaammaksi se että Kettu on varsin tunnettu aktiivijäsen pienen porukan sisällä, niinpä Kettu ja Pulu asiayhteydessä nimimerkkien sekaantuminen on hyvin mahdollista. Tulokkaiden tulisi muuttaa nimeä vaikka PekkaR:n kuvaamalla tavalla. Siitä tuskin on ongelmia kummallekaan osapuolelle.

Link to comment

Järkevää toimintaa on tietysti pyrkiä välttämään sekaannuksia. Silti rajanveto on hankalaa, jos tulee tilanne missä rajoja on asetettava. Niin, hmm... Orava ja theorava jne. Kun on tällainen nimimerkki mitä itselläni on, niin sitä on ehtinyt tottua että kätkokuittauksissa Matista puhuttaessa tarkoitetaankin jotain aivan muuta henkilöä kuin itseäni. Tietysti, ok, vähän eri juttu. Uusille harrastajille joka tapauksessa tervetuloa ja kaikille hauskaa vappua.

Link to comment

Olen myös itse samaa mieltä Divinen ja Shambun kanssa. Jokaisella järjestelmän käyttäjäksi kirjautuvalla on mahdollisuus varata yksi merkkijono käyttäjätunnuksekseen. Tietysti jos ehdottomasti haluaa varata jotkin läheisesti omaa nimimerkkiään vastaavat merkkijonot, niin sillekään ei ole suoranaista estettä. Kettu haluaisi nyt kuitenkin varata ilmeisesti kaikki Kettu-alkuiset nimet, mikä ei jo käytännön syistä saa olla mahdollista.

 

Toki sekaannuksia syntyy, mutta tokkopa kukaan on mielenrauhaansa noihin menettänyt.

Link to comment
Kettu haluaisi nyt kuitenkin varata ilmeisesti kaikki Kettu-alkuiset nimet, mikä ei jo käytännön syistä saa olla mahdollista.

En halua. Mielestäni Kettu ja Sejase vaan on niin samanlainen, kuin ne muodot joissa itse olen esiintynyt, että sekaannus on mahdollinen ja jo tapahtunutkin.

Jos joku haluaisi olla vaikka Kettunen tai KettuEläin, Kettu-Eläin KettuJaEläin tms. olisi juttu mielestäni jo paljon selvempi. Kettu on toki mukava eläin, joten en ihmettele, että joku muukin siihen mieltyy. Tosin, kuten sanottu, mukavia suomalaisia synonyymejä sille löytyy.

 

Divine[sika] ja The Divine Team myöskin eroavat Divinestä niin paljon, että en vastaavista Kettu[Eläin] tai The Kettu Team nimimerkeistä nostaisi keskustelua pystyyn, vaikka näissäkin sekaannuspotentiaalia tietysti on.

Edited by Kettu
Link to comment

Hyvä "Kettu"

 

Meillä ei ole ikinä ollut tarkoitus loukata ketään, millääntavalla. Siinä vaiheessa, kun olimme aloittamassa kätköilyä ja rekisteröitymässä, niin valitsimme nimimerkiksemme "kettu ja pulu", koska olimme käyttäneet sitä aikaisemmin jo muissa yhteyksissä.

 

Koska asia tuntuu sinulle olevan näinkin tärkeä, niin päätimme muuttaa nimimerkin muotoon "KettuII ja Pulu I".

 

Toivottavasti kukaan muu aloitteleva ei joudu kokemaan tällaista, asioiden mittasuhteiden paisuttelua. Voi jäädä harrastus lyhyeen mielipahan vuoksi.

 

Hyvää kätköily kesää toivoo,

 

"KettuII ja puluI"

Link to comment

Toivottavasti kukaan muu aloitteleva ei joudu kokemaan tällaista, asioiden mittasuhteiden paisuttelua. Voi jäädä harrastus lyhyeen mielipahan vuoksi.

 

Hyvää kätköily kesää toivoo,

 

"KettuII ja puluI"

Heips taas,

tuossa lainauksessa oikeastaan on sanoiksi asetettu se minkäläisiä tunteita pelkäsinkin tämän keskustelun väistämättä herättävän.

 

Yrittäkääpäs konkarit nyt kuitenkin puristaa vastaus jo esittämmääni kysymykseen: Mitenkäs ja mistä kaikista paikoista uusien kätköilijöiden tulisi tarkistaa nimimerkkinsä ennenkuin sen rekisteröivät niin ettei kenenkään konkarin varpaille astuttaisi ?? Pitääkö kaaloa foorumeita ja kätkökuvauksia pitkäänkin vai onko olemassa parempi tapa ??

Väittäisin, ja toivoisinkin, että kaikki uudet kätköilijät eivät välttämättä pidä netissä surffailusta, enemmänkin ulkoilusta ja muista kätköilyn osa-alueista, ja eivät siten välttämättä tule tutustuneeksi harrastuksen kaikkiin kiemuroihin ennen rekisteröitymistään.

 

Tämä mussutus saattaa tuntua siellä kotimaisen kätköilyn lähteillä tyhjänpäiväiselle, mutta täällä KÄTKÖILYN kehitysalueilla jokainen uusi aktiivinen harrastaja auttaa kivan harrastuksen kehittämistä merkittävästi, ja jos tämmöisillä keskusteluilla karkotetaan yksikin harrastaja, menetys on mittava ja harrastus saattaa paikkakunnalla saada mahdollisten harrastajien piirissä 'snobbailun maineen' vuosikausiksi.

Link to comment

Me tänään keskustelimme Oravan kanssa nimimerkeistämme ja niiden yhtäläisyyksistä kätköeventissä ja meillä kummallakin on oma historia nimillemme. Minulla "the" -etuliite tuli ennen kuin edes kirjauduin GC:n sivuille ja huvituin kun huomasin Oravan jo kätköilyssä. Kun tein nimimerkkiä mietin että jättääkkö etuliite pois vai ei mutta hyvä että satuin säilyttämään sen :grin:

Link to comment

Ei voi vaatia, että aloittelevien harrastajien on tehtävä laajoja tutkimuksia sopivista ja sopimattomista nimimerkeistä. Liimeksen tilastosta nimimerkeistä kyllä saa kattavan kuvan. Sinne vaan eivät aloittelijat surfaillessaan välttämättä osu.

 

Kuten Matti sanoi, järkevää toimintaa on tietysti pyrkiä välttämään sekaannuksia. Parhaiten se sujuu neuvottelemalla sitten kun väärinkäsitysten mahdollisuus on havaittu. Niinhän nytkin tehtiin. Foorumikeskustelu toi asian julkiseksi, mutta sekin on hyödyllistä vastaisen varalle.

 

Jos uusien harrastajien nimimerkki on vastakeksitty, voi heille olla hyvinkin helppoa muuttaa tunnustaan. Jos nimi on käytössä jo muissa yhteyksissä, tällainen numerointiratkaisu, johon K&P päätyivät, on yksi selventävä ratkaisu.

 

Etunimeä käytettäessä on yleensä pakko laittaa joku muista erottava lisäke nimimerkkiin. Silloin kun rekisteröidyin oli Pekka –nimikin luultavasti vapaa, mutta en halunnut ottaa sitä yksinoikeudekseni vaan laitoin sukunimen alkukirjaimen perään. (Nyt nimimerkki Pekka on ruotsalaismies, jonka etunimi on Mats!)

 

Minusta tämä keskustelu on ollut asiallista, en ole havainnut paisuttelua. Nimimerkkien sekaantumisen vaara oli todellinen, minä ainakin luulin Kettu II:a "alkuperäiseksi" Ketuksi. Turhasta niuhottamisesta ei siis keskustelun herättämisessä ollut kyse. Väärinkäsitysten mahdollisuus Kettujen välillä on nyt selvästi pienentynyt. Ainakin kaikki, jotka ovat tätä säiettä lukeneet, erottavat nimimerkit.

 

Tervetuloa, Kettu II ja Pulu I, mielenkiintoisen harrastuksen pariin. Ei tämä ole snobbailua vaan porukka on hyvinkin ystävällistä, auttavaista ja toisensa huomioon ottavaa.

Edited by PekkaR
Link to comment
Toivottavasti kukaan muu aloitteleva ei joudu kokemaan tällaista, asioiden mittasuhteiden paisuttelua. Voi jäädä harrastus lyhyeen mielipahan vuoksi.

 

Tais sitten joku vanha konkari pahoittaa mielensä. Ja ainoa keinoa estää se on avoin kommunikointi kuten tämä säie osoittaa. Minusta tässä ei siis ole paisuteltu mitään vaan tuo esiin asiallisesti sangen tärkeä asia joka kaipaa pohtimista vai kaipaako loppujenlopuksi. No, tähän samaan asiaan tullaan jatkossa törmäämään useammin mitä enemmän harrastajia tämänkin pariin "eksyy". Voiko tämän varalta edes laatia mitään ohjeistusta tai onko sellaisen laatiminen edes oikein? Onko tämä vain niiden kahden asia joidenka nimimerkit ovat hankauksessa? Nythän näiden asioiden pohtiminen ja yhdessä ratkaisemin on vielä helppoa, kun porukkaa on vähän ja se vähäkin on fiksua sellaista. Enemmin tai myöhemmin porukkaan eksyy myös niitä vähemmän fiksuja sille ei voi mitään. Minulla on siis enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

 

Tässä tapauksessa nimimerkki asia ratkesesi fiksusti kommunikoimalla. Toivottavasti uuden harrastajat jaksaisivat tuoda myös tähän säikeeseen oman mielipiteensä. Näin kenties osaisimme jatkossa välttää puolin jos toisin turhat karikot.

Edited by TeamMH
Link to comment

Samaa mieltä Ketun kanssa.

 

Kun itse ensimmäisen kerran huomasin theorava-nimen, ajattelin että kyse on joko sattumasta tai sitten joku on hyödyntänyt minun nimimerkkiäni omaansa keksiessään. En kuitenkaan nostanut asiasta meteliä, sillä sekaannuksen vaaraa ei mielestäni ollut. Nyt jo tiedänkin, että theoravalla oli oma taustansa nimelleen.

 

Sen sijaan ei olisi hyvä, jos joku ottaisi nimen Orava ja Jokumuu käyttöön. Kriittistä ei ole nimen alkuosa, vaan se, että ja-sanan tulkitaan yleensä erottelevan tiimin henkilöt: siihen kuuluisivat siis kätköilijä Orava ja kätköilijä Jokumuu. Aloittelijat eivät tietenkään voi tietää, mitä nimiä on jo käytössä, mutta nimenhän voi vaihtaa. En usko, että uusilla tulokkaillakaan olisi kiva tulla sekoitetuksi toisiin nimimerkkeihin.

Link to comment

On yksi uniikki kettu, missä ongelma ?

 

Kuinkakohan monta firmaa maailmassa on jonka nimessä esiintyy soft, software ?

Silti on vain yksi Microsoft.

 

Terveisiä Prahasta, kettu:kin näytti käyneen eräällä Kokorin:in luonnonsuojelualueen kätköllä vuosi sitten. Asustan itse 20 km päässä tuosta kätköstä.

 

Olen tshekkiläisten geokätköilijöiden listalla sijalla 63. 29:lla löydetyllä kätköllä. 2 CITO:a ja 2 eventtiä. Prahaa en ole vielä kolunnut mutta eiköhän ensi kesänä käydä läpi keskustan kaikki 100 kätköä :huh:

 

Virvatulet-idea taitaa tulla Prahasta ?

 

Vielä on suunnitteilla Prahaan Monty Python-henkinen Finland, Finland-geomiitti :unsure:

Link to comment
Virvatulet-idea taitaa tulla Prahasta ?

 

Vielä on suunnitteilla Prahaan Monty Python-henkinen Finland, Finland-geomiitti :huh:

Luulin keksineeni Virvatulten idean aivan itsekseni, kunnes totesin pian harmikseni surffailtuani, että samanlaisia kätköjä on pitkin maailmaa useissa maissa. Yhdellä vastaavalla olen käynyt Tukholmassa. Ei mitään uutta auringon alla.

 

Oikein mukavaa Monty Python meettiä! Jokos tshekki sujuu?

Link to comment
Virvatulet-idea taitaa tulla Prahasta ?

 

Vielä on suunnitteilla Prahaan Monty Python-henkinen Finland, Finland-geomiitti ;)

Luulin keksineeni Virvatulten idean aivan itsekseni, kunnes totesin pian harmikseni surffailtuani, että samanlaisia kätköjä on pitkin maailmaa useissa maissa. Yhdellä vastaavalla olen käynyt Tukholmassa. Ei mitään uutta auringon alla.

 

Oikein mukavaa Monty Python meettiä! Jokos tshekki sujuu?

Tshekin kieli, Suomen kielen jälkeen niitä vaativimpia, 7 sijamuotoa. Parin intensiivikurssin (9h/viikossa) ja nyt kuukauden elementary-kurssin opiskelun jälkeen kiinnostus kieltä kohtaa sen kun kasvaa. Tshekkiläisten geokätköilijöiden avustuksella tein muuten ensimmäisen esitelmäni Tshekin kielen kurssille, aiheena oli tietty geokätkentä. Hledam poklady s globalni satelitni navigator!

Link to comment
Yrittäkääpäs konkarit nyt kuitenkin puristaa vastaus jo esittämmääni kysymykseen: Mitenkäs ja mistä kaikista paikoista uusien kätköilijöiden tulisi tarkistaa nimimerkkinsä ennenkuin sen rekisteröivät niin ettei kenenkään konkarin varpaille astuttaisi ?? Pitääkö kaaloa foorumeita ja kätkökuvauksia pitkäänkin vai onko olemassa parempi tapa ??

Eräs tapa lienee tutkia olemassa olevia nickejä on käyttää geocaching.com:n sivua Find another player. Kun Email/Lookup a User -kenttään kirjoittaa nimimerkin ja painaa Go, niin vaihtoehtoja on kolme:

1) ikään kuin mitään ei tapahdu: antamaasi merkkijonoa ei esiinny minkään nykyisen alussa (haussa isot ja pienet kirjaimet ovat samanarvoisia).

2) aukeaa viestin kirjoituskenttä: kirjoittamasi nick on täsmälleen yhdellä käyttäjällä.

3) Esiin tulee alasvetovalikko ja 'Pick a User' -nappi. Kirjoittamasi merkkijono täsmää alun osalta kahden tai useamman varatun nimimerkin kanssa. Listassa näkyy nickit kokonaisuudessaan.

 

Jos kirjoittamasi hakumerkkijono on lyhyt, esim. kaksi merkkiä, hakukone ei välttämättä toimi edellä kuvatun logiikan mukaan, vaan saattaa päätyä vaihtoehtoon 1). Myös esim. variaatiot TheBlahBlah ja BlahBlah ovat tämän hakumoottorin mielestä aivan eri asia.

Link to comment
Kun on tällainen nimimerkki mitä itselläni on, niin sitä on ehtinyt tottua että kätkokuittauksissa Matista puhuttaessa tarkoitetaankin jotain aivan muuta henkilöä kuin itseäni.

Tämä naurattaa. ;)

Panin saman merkille. :lol:

Minkäs sille voi, kun Rosa pisti sen nimeksi Matti :lol:. Tänään Matti-hylje kävi Itäkeskuksessa etsimässä kätköä, muttei jästien takia uskaltanut etsiä pikaista tunnustelua tarkemmin, joten DNF tuli. Matti kävi myöskin etsimässä Matin piilottamaa Riihimäki Geochallengea lauantaina. Itse asiassa lauantaina Matti tuli elämäämme löytymällä purkista (olisiko ollut Noin Pirunkorpea?). Onkohan Matti Suomen ensimmäinen geohylje? :lol:

Link to comment

Sanonpa nyt minunkin näkemykseni asiasta. Uuden rekisteröityneen jäsenen näkökulmasta tämä tosiaankin voi olla paisuttelua. Eivät nikit kaikille niin tärkeitä ole, varsinkaan jos nettiä ei käytä tällaisissa nikillisissä piireissä paljoakaan.

 

Itselleni tuli mieleen vähän matkaa tätä keskustelua luettuani että voi ei, mitä ne nyt tollasesta jaksaa uusia kätköilijäitä häiritä. No, nyt tätä kirjoittaessani ymmärrän asian vähän paremmin, mutta siltikin tämä asia ei ollut hyvin hoidettu, mistä löytyy todiste uusien kätköilijöiden viestistä. Voisin hyvin kuvitella itseni heidän asemaansa.

 

Eli loppujen lopuksi kysymys on näkökulmasta. Toisille voi olla vaikeaa ymmärtää tälläinen niuhotus, ja toisten mielestä asia on elintärkeä sekaannusten välttämiseksi. Jos yhteisön tämänhetkinen yhteinen mielipide on, että samantapaisia nikkejä ei sallita, niin asian voi hoitaa, mutta paremmin kuin tässä meneteltiin.

Link to comment
,,,, mutta siltikin tämä asia ei ollut hyvin hoidettu, mistä löytyy todiste uusien kätköilijöiden viestistä. Voisin hyvin kuvitella itseni heidän asemaansa.

 

Olen obc:n kanssa jotenkin kovin samaa mieltä !!

Juttua pitäisi vielä kehittää jos kerran vaaditaan nuijapäiltä kovin täydellistä käytöstä alunalkaen. Nimimerkkipolitiikkaanko ?? Vai mihin ??

 

PekkaR päivitti taas ansiokkaasti sivunsa ja se on yksi hyvä asia asia joka piti hoitaa.

Voisimmekohan tehdä lisää ??

Ainakin tänne Keski-Suomeen tarvittaisiin lisää kätköilijöitä, täällä olisi tilaa, upeita paikkoja kätkötettäviksi ja nähtäviksi myös vierailevien kätköilijöiden käyttöön.

Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Loading...
×
×
  • Create New...