Jump to content

Mielipiteitä


Scrod

Recommended Posts

Haluaisinkin nyt siirtää keskustelua foorumille ja tätä on käyty täällä ennenkin mutta aloitampa sen kuitenkin.

Kuinka pitkälle teidän mielestä saa kätköjen piilotuksen suhteen mennä ?

Eli pitääkö ottaa kaikki mahdollinen huomioon kun aloittaa piilottamaan kätköä?

Olen tässä törmännyt muutamaan asiaan eli kun kätkön piilottaa johonkin niin saan todeta että kätköpurkki on joko valmiiksi "esillä" tai sen osaa erottaa jo kauas tietystä pisteestä vaikka on kätkön piiloittaja vielä tarkistanut että kätkö on ja pysyy piilossa.

Kun tässä ollaan puolin ja toisin ilmoiteltu että on kätkölogi kastunut tai kätkö muuten vain rikkoontunut ja se olisi hyvä vaihtaa niin eikös olisi myös hyvä kysäistä/ilmoittaa jos kätkö on mielestänne "väärässä" paikassa eikä terveen järjen mukaan pitäisi olla niin näkyvästi esillä ? B)

Voisi tällöin ilmoittaa asiasta kohteliaasti että purkki oli mielestänne väärässä paikassa ja laitoitte sen parhaaseen mahdolliseen paikkaan ?

En viitsi alkaa leikkimään että kaikille pitää erikseen teroittaa sanatarkkoja sääntöjä missä asennossa purkin pitää olla ja minkälaisessa paikassa.

Että voisi vaikkapa aloittaa käytäntö että ilmoittaa kätkön tekijälle että on yrittänyt peittää kätkön paremmin kuin mitä se paikalle tullessa oli jos on epävarma siitä oliko kätkö piiloitettu "niin" tarkoituksella ja jos alkaa kalvamaan omatunto että kukaan ei sitä kätköä löydä kun olet yrittänyt piiloittaa sen paremmin niin eihän se paljoa vaivaa varmaan tee samalla kun loggaat kätkön niin pistää vaikka mailia kätkön tekijälle asiasta ?

Olen törmännyt myöhemmin siihen että kätköpurkkia on "ehkäpä" yritetty laittaa vieläpä parempaan piiloon ja se ei ole "tykännyt " siitä ,koska sitä ei olla laitettu alkuperäiseen paikkaan. B)

Tämä koskee osaksi omia kätköjäni,osaksi muiden kätköjä.

Samaan aiheeseen liittyen pitääkö myös kätkön piilottajan ottaa vastuu siitä jos kätkön ympäristö "muokataan" alkuperäisestä niin paljon että siitä syntyy huonoa omatuntoa kätkön piiloittajalle ? B)

Pitääkö jokaisen vastata omista liikkumisistaan vai pitääkö kätkön tekijän ottaa huomioon se että toiset etsivät kätköä helläkätisemmin ja toiset suuremmalla innolla ?

 

Jos tästä syttyy taas "sota" niin kannan keskustelun aloittamisesta vastuun.

Kirjoitan foorumilla asioista jotka minua askarruttaa.

Mutta mielipide on vapaa. B)B)

Edited by Scrod
Link to comment

Tuohon soppaan tahdon lisätä oman kalamausteen. Jokainen geokätkijä on vastuussa omasta kulkemisestaan. Pitäisihän meidän huomioida jokamiehen säännöt kulkiessamme maastossa. Muutamaa kätköä kun olen etsinyt, niin valitettavan monesti maasto on saanut kärsiä. Esimerkkinä tästä mainittakoon Iso-Lukko Kangasalan maisemissa, sillä oli puitten juuret tongittu myyrän lailla ympäri. B) No jokainen "penkoo" omalla tavallaan.

 

Itse pyrin jättämään kätköpurkin takaisin paikalleen samalla tavalla kuin se oli löydettäessä. Poikkeuksina on ollut pariin otteeseen liian näkyvästi olleet kätköt. Silloin eteen olen lisännyt "lisänaamiointia" jotta ei kätkö paljastuisi muille.

 

Mutta tämä mäyrä aikoo myös tonkia tuolla Frezzalla joku päivä, vaikka olen kuullut paikasta tarinaa puoleen ja toiseen.

Link to comment

Kätkö on hyvä piilottaa samalla tavalla kuin se oli löydettäessä. Jos se on löytäjän mielestä liian helpossa tai turhan vaikeassa paikassa, voi asiasta sanoa loggauksessaan, mutta kannattaa antaa kätkön omistajan itse päättää kätkönsä piilotustavasta, eikä mennä itse piilottamaan 'paremmin' tai 'järkevämmin'. Poikkeuksena sellaiset tilanteet, joissa kätkö on ilmiselvästi pois alkuperäiseltä paikaltaan - pudonnut, naamiointi on kadonnut tms. Kun asiasta kertoo kuittauksessaan, saa omistajakin siitä automaattisesti tiedon, eikä erillistä ilmoitusta tarvitse kirjoittaa, ellei sitten halua esim. lähettää omistajalle paikalta joitain kuvia.

 

Piilottajalla on iso vastuu kätköalueen kunnossa pysymisestä. Vaikka jokainen vastaa itse luonnossa (ja muuallakin) liikkumisestaan, on selvää, että herkässä paikassa käyvät kymmenet ihmiset jättävät väkisinkin jälkiä käynnistään. Ns. neula heinäsuovassa -kätköt aiheuttavat väistämättä sitä, että etsijät työntävät käsiään kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin koloihin, ja kun tätä tapahtuu tarpeeksi monen kätköilijän voimin tarpeeksi monen etsintäkerran aikana, tulee etsimisestä näkyviä jälkiä, olivat etsijät kuinka varovaisia tahansa. Lisäksi piilottajan tulee ottaa huomioon, että kaikki etsijät eivät välttämättä ole varovaisia tai huomaavaisia toimissaan.

 

Neula heinäsuovassa -kätkötyyppi ei myöskään välttämättä ole toivottu vastapaino park&grab -tyyppisille pikakätköille. Jos möyrii likaisessa kivikossa kahden tunnin ajan, eikä vieläkään löydä kätköä, voi olla, ettei paikan kauneus tai maisemien hienous jaksa enää kovasti kiinnostaa. B) En silti sano, etteikö tätäkin kätkötyyppiä tarvittaisi; kannattaa vain piilottaa se sellaiseen paikkaan, ettei maisemaan yksinkertaisesti voi tulla helposti näkyviä jälkiä. Tällaisia paikkoja eivät ole esim. ikivanhat kivimuurit tai kovin sammaleiset paikat. Sammaleet kuoriutuvat aina ennemmin tai myöhemmin, varoi niitä kuinka paljon tahansa. Aina joku liukastuu, astuu harhaan jne. Parempia neula heinäsuovassa -paikkoja - jos niitä nyt välttämättä haluaa piilotella - ovat esim. kuivat (sammaleettomat) kivikot tms.

 

Joskus kätkökuittausten mukana tulee 'ohjeita ja neuvoja', miten kätkön voisi piilottaa järkevämmin, tai miten kätkökuvauksen voisi muotoilla selkeämmin. Niistä ei kannata hermostua, vaan miettiä, onko neuvoissa jotain perääkin, ja voisiko kätköänsä tosiaan kehittää jollakin saralla. Jos joskus jonkun ulosanti tuntuu epäystävälliseltä tai ylimieliseltä, kannattaa muistaa, että netissä kommunikoiminen on aika hankalaa, eikä arvostelija aina pysty tuomaan haluamiaan sävyjä lyhyissä kätkökuittauksissa. Suoranaiset tölväisyt pitää tietysti jättää omaan arvoonsa. Eivät nämä nyt niin isoja asioita ole, että niiden takia kannattaa menettää hermojaan. B)

Edited by Divine
Link to comment

Tottakai täytyy ottaa huomioon että muut eivät ole yhtä helläkätisiä.

Olen pyrkinyt ottamaan sen huomioon tehdessäni kätköjä ja huomioinut muiden kätköjen ympärillä ollutta maastoa.

Jos möyrii likaisessa kivikossa kahden tunnin ajan, eikä vieläkään löydä kätköä, voi olla, ettei paikan kauneus tai maisemien hienous jaksa enää kovasti kiinnostaa.

Olen menossa tarkistamaan kätköä aivan pian ja totean sitten itse seudun.

Toisista se voi tuntua lapselliselta mutta täytyy ottaa kommenteista opiksi ja kirjoittaa kaikki mahdollinen mitä haluan kätköstä sanoa niin on asia kaikille mahdollisimman selvä.

En tullut tänne heti itkemään kuin pieni lapsi jos vähän jokin sanoo väärän sanan kätköistäni.

Olen miettinyt kauan ennenkuin päätin aloittaa uuden viestiketjun tämän asian tiimoilta.

Kätkö on hyvä piilottaa samalla tavalla kuin se oli löydettäessä. Jos se on löytäjän mielestä liian helpossa tai turhan vaikeassa paikassa, voi asiasta sanoa loggauksessaan, mutta kannattaa antaa kätkön omistajan itse päättää kätkönsä piilotustavasta, eikä mennä itse piilottamaan 'paremmin' tai 'järkevämmin'. Poikkeuksena sellaiset tilanteet, joissa kätkö on ilmiselvästi pois alkuperäiseltä paikaltaan - pudonnut, naamiointi on kadonnut tms. Kun asiasta kertoo kuittauksessaan, saa omistajakin siitä automaattisesti tiedon, eikä erillistä ilmoitusta tarvitse kirjoittaa, ellei sitten halua esim. lähettää omistajalle paikalta joitain kuvia.

 

Tämän olenkin luullut olevan automaattisesti selvä asia.

Mietin vain eräällä nimeä mainitsemattomilla paikoilla (minun tai jonkun muun) ,että miksi ei ole ilmoitettu ja miksi logista lukiessani huomaan että kätkö kokee "menetyksiä".

Mutta seuraavaksi tehdessäni kätköjä koitan saada aikaiseksi sellaisia mistä ei toivottavasti negatiivista palautetta tule.

 

Joskus kätkökuittausten mukana tulee 'ohjeita ja neuvoja', miten kätkön voisi piilottaa järkevämmin, tai miten kätkökuvauksen voisi muotoilla selkeämmin. Niistä ei kannata hermostua, vaan miettiä, onko neuvoissa jotain perääkin, ja voisiko kätköänsä tosiaan kehittää jollakin saralla. Jos joskus jonkun ulosanti tuntuu epäystävälliseltä tai ylimieliseltä, kannattaa muistaa, että netissä kommunikoiminen on aika hankalaa, eikä arvostelija aina pysty tuomaan haluamiaan sävyjä lyhyissä kätkökuittauksissa. Suoranaiset tölväisyt pitää tietysti jättää omaan arvoonsa. Eivät nämä nyt niin isoja asioita ole, että niiden takia kannattaa menettää hermojaan

 

Halusimpa sitten itse tulla tämän asian tiimoilta avaamaan foorumiosuuden ,jotta pystyy foorumilla kertomaan mitä on mieltä jos ei asiaansa saa sanottua logikirjassa tai loggauksessa kätkösivulla.

Mailitse on myöskin vapaata kommentoida.

Mietin että kun kuitenkin on kyse Frezzasta

tuossa neulaa heinäsuovasta etsivässä kätkössä niin autoin mielestäni puhelimitse että kätkökuvaukseen lisäsin vihjeeseen helpottavuutta .

Ketkä ovat etsineet 2 tuntia löytämättä niin olen pahoillani heidän puolestaan.

Itse on tullut vietettyä toista tuntia jonkin kätkön luona löytämättä sitä.

Mutta en ole edelleenkään hermostunut .

Päätin vain kertoa oman mielipiteen asiasta.

Kovasti on ollut "kurkkaajia" tämänkin aiheen kanssa mutta uskon että monet ovat ottaneet tämän nuoren miehen itkuvirtenä.

Miten vain.

Otan edelleen sanoistani vastuun ja seison niiden takana.

Link to comment

Minä olen käynyt kurkkimassa tätä säiettä, mutta en ole oikein osannut kirjoittaa mitään. Minusta pohdintasi ovat hyviä, enkä tiedä, tuovatko mielipiteeni keskusteluun mitään uutta. Minä olen sitä tyyppiä, jota pitkään etsityt kätköt eivät raivostuta (lasten kanssa tottuu siihen, että lähes puolet kerroista joutuu jättämään kesken). Minua taas surettavat jäljet maastossa, ne paljon puhutut kivimuurit ja kätköt, joiden luo pääseminen tuntuu yksityisalueella luikkimiselta. Me yritämme ottaa kaiken mahdollisen huomioon kätköjä tehdessämme, mutta ei tästä hommasta voi liian vaikeaa itselleen tehdä tai ei voi harrastaa ollenkaan. Jokaisen on kai etsittävä ohjeiden puitteissa oma tapansa harrastaa, ja olla samalla avoin muiden parannusehdotuksille ja moitteillekin. Se, jos päätyy muuttamaan kätköään kommenttien pohjalta, ei kuitenkaan ole mikään tappio, vaan osoittaa mielestäni tilannetajua ja harkintakykyä.

 

Ja nämä kommentit eivät sitten millään tavoin liity Frezzaan tai mihinkään muuhunkaan Scrodin kätköön, saatikka sitten hänen tai kenenkään muunkaan persoonaan. Yleistä jeesustelua, tunnun olevan pätevin siinä <_<

 

Johanna aka Mum@TeamEimi

Edited by TeamEimi
Link to comment

Jeh, en minäkään erityisesti Frezzaan sanojani osoittanut, vaikka siellä onkin tullut koluttua eräänkin kerran. Vaan vielä minä sen sieltä löydän. <_<

 

Jos käsitin oikein, Frezzassa on tarkoitus välttää sellaista ns. park&grab -kätköä, jossa vain tullaan paikalle, kuitataan käynti ja lähdetään pois, eikä huomata nauttia hienosta paikasta. Tämä on ihan ylevä tarkoitus, mutta kuten sanoin, liian vaikea kätkö (eli neula heinäsuovassa) kääntyy helposti itseään vastaan.

 

Peltolammi on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, kesällä varmasti kiva uimapaikka, ja se todellakin ansaitsee kätkön, aivan kuten Scrod jossain sanoikin. Ei se ole piilottajan vika, jos joku tulee paikalle vain kuittaamaan kätkön, eikä älyä ihailla maisemia ollenkaan. Näin ollen neulan piilottaminen heinäsuovaan ei välttämättä toimi parhaana mahdollisena ratkaisuna. Tällöin huomio kiinnittyy pois itse paikasta (Peltolammi/Arranmaa), ja pointiksi tulee vain tulla aina uudelleen ja uudelleen etsimään sitä rasiaa. Pikemminkin kannattaisi piilottaa kätkö sellaiseen paikkaan, johon on pakko kävellä pieni lenkki parkkipaikalta. Silloin tulisi pakostakin nähtyä vähän maisemia.

 

Ei silti, kyllä niitä neula heinäsuovassa -kätköjäkin voi halutessaan piilottaa. Hyvä esimerkki on Hirvi-Simunan luola, jonka löytäminen on vaatinut kuusikin käyntiä paikalla. Siellä ei vain ole suuressa määrin tätä ongelmaa, joka muodostuu etsijöiden jättämistä jäljistä. Frezzan hyvä puoli on siinä, että se on helppojen kulkuyhteyksien päässä. Paikalle pääsee tulemaan helposti uudestaan, jos kätköä ei löydy. Jos yhtä pieni kätkö olisi piilotettu yhtä vaikeasti 2-3 km patikointitaipaleen taakse keskelle korpea, olisi etsiminen varmasti aika monelle paljon turhauttavampaa.

Link to comment

Muistanpa jokin aika sitten käyneeni kätköllä, jota oli melko vaikea nähdä mistään suunnasta. Sitten huomasin, että joku oli kirjoittanutkin piilottaneensa kätkön paremmin, koska sen pystyi näkemään yhdestä suunnasta. Jäi kyllä vähän sellainen vaikutelma, että kätkön piilottaja oli tarkoittanutkin, että kätkö näkyisi. Yleensä kai pyrkimys on, että ohjeiden mukaan etsivät ihmiset kätkön näkevät ja löytävät ja että ohikulkijat eivät sitä huomaa. Poikkeuksiakin tietysti on, lähinnä ensin mainitun asian suhteen.

Link to comment
Yleensä kai pyrkimys on, että ohjeiden mukaan etsivät ihmiset kätkön näkevät ja löytävät ja että ohikulkijat eivät sitä huomaa

Kiitos Mesu kommentistasi.

 

itsellä tuollainen kätkö tuli huomattua tänään joka onkin ihan hyvä . <_<

 

Pikemminkin kannattaisi piilottaa kätkö sellaiseen paikkaan, johon on pakko kävellä pieni lenkki parkkipaikalta. Silloin tulisi pakostakin nähtyä vähän maisemia.

 

Ei silti, kyllä niitä neula heinäsuovassa -kätköjäkin voi halutessaan piilottaa

 

Divinelle sanoisin tuota kommenttia koskien että :

 

Tälläinen Frezza on mutta kannattaa käydä katsomassa sitä koskien noteeraukseni ja parannetut vihjeet niin ymmärretään että oli käynyt pasGa tsägä suoraan sanottuna purkin suhteen.

Pyydän näin fooruminkin kautta sitä anteeksi.

Mielestäni Frezzalla ei itsellä silmiinpistänyt alueen "maan tasalle veto" niin paljoa kuin Statue Tourilla mutta nyt mielestäni uusin kätkö Arranmaalla ei pitäisi aiheuttaa suurta penkomista ja kehotan sitäkin etsimään päivemmällä.

 

Siinä olen olen ilmoittanut kuinka tarkasti olen koordinaati ottanut ja vihjeenkin pitäisi helpottaa sen löytymistä.

Tämän kätkön on tarkoitus näkyä pikkaisen mutta ei selvästi.

Ookaisen kätkön koordinaatit olen ilmoittanut kuinka tarkasti ne olen ottanut mitä olen tänään päivän aikana uusiksi mitannut.

Odotan vain tässä tämän päivän huoltoreissujen jälkeen ja kätkökuvauksien korjausten myötä että ,koska uusi kätkö hyväksytään.

Aina oma jännityksensä senkin kanssa on kun tekee uuden kätkön .

<_<

 

 

Jokaisen on kai etsittävä ohjeiden puitteissa oma tapansa harrastaa, ja olla samalla avoin muiden parannusehdotuksille ja moitteillekin. Se, jos päätyy muuttamaan kätköään kommenttien pohjalta, ei kuitenkaan ole mikään tappio, vaan osoittaa mielestäni tilannetajua ja harkintakykyä.

 

Ja nämä kommentit eivät sitten millään tavoin liity Frezzaan tai mihinkään muuhunkaan Scrodin kätköön, saatikka sitten hänen tai kenenkään muunkaan persoonaan. Yleistä jeesustelua, tunnun olevan pätevin siinä

 

Kiitos TeamEimi kommentista.

 

Itse olenkin pyrkinyt vain kaikkien parhaaksi muokkaamaan kätköjäni niin että ne ovat entistä parempia vaikka onkin pari takaiskua ollut muutamilla kätköillä muiden sitä etsittäessä tai sitten kun olen piilottanut ja siitä saanut kommentit.

Samoin myös muiden kätköjä etsiessä olen koittanut antaa palutetta hyvässä tahdossa.

En ole ottanut niitä pahakseni vaan muokannut kätkön parempaan kuntoon ,jotta toisilla on mukavempi etsiä niitä.

Ja jos en ole kätköä löytänyt niin usein palaan samalle alueelle takaisin.

Myös sinulle TeamEimi tiedoksi että Frezzasta on uutta tietoa write notessani itse kätkökuvauksessa.

 

Hyvä että tästä aiheesta ei tullut yleistä sotatannerta.

Tämä kertoo että mekin olemme ihmisiä ,jotka osaavat hoitaa asian kädenpuristuksella ennemmin kuin että tulitikkuja raapaistaan bensalätäkköön lisää.

Edited by Scrod
Link to comment
Muistanpa jokin aika sitten käyneeni kätköllä, jota oli melko vaikea nähdä mistään suunnasta. Sitten huomasin, että joku oli kirjoittanutkin piilottaneensa kätkön paremmin, koska sen pystyi näkemään yhdestä suunnasta. Jäi kyllä vähän sellainen vaikutelma, että kätkön piilottaja oli tarkoittanutkin, että kätkö näkyisi. Yleensä kai pyrkimys on, että ohjeiden mukaan etsivät ihmiset kätkön näkevät ja löytävät ja että ohikulkijat eivät sitä huomaa. Poikkeuksiakin tietysti on, lähinnä ensin mainitun asian suhteen.

 

Jatkan keskustelua Mesun esiin tuomasta asiasta. Itse tunnustan "korjailleeni" kätkölaatikon sijaintia pari-kolme kertaa kätköilyjen lomassa, joka kerta tästä logissa mainiten. Eli olen piilottanut kätköboksin mielestäni hieman paremmin. Jos tähän toimintaan olen ryhtynyt, joka kerta laukaisevana tekijänä on ollut se, että laatikko on ollut näkyvillä vähintään muutaman metrin päähän polulle tai muuhun vastaavaan paikkaan, mistä satunnainen ohikulkija kulkee ja riski boksin tahattomaan löytymiseen on todellinen. Tällöinkin olen pyrkinyt piilottamaan boksin niin, että se näkyy mutta niin ettei ihan polulle asti pilkottele.

 

Tämä on ilmeisen ympäripyöreä ja vaikea asia yksiselitteisesti ratkaista, mutta onkohan sittenkin parempi että jätän jatkossa boksin paistattelemaan silläkin uhalla, että seuraava jästi noukkii kätkön? Toki kätköpaikaltaan selvästi tipahtaneet boksit ovat selkeitä, ei muuta kuin lähimpään todennäköiseen piiloon mutta sitten on näitä kivenaluskätköjä tms joilla on satunnainen taipumus paljastella itseään. Mutta mitenkäs jatkan tästä eteenpäin?

Link to comment
...Jos tähän toimintaan olen ryhtynyt, joka kerta laukaisevana tekijänä on ollut se, että laatikko on ollut näkyvillä vähintään muutaman metrin päähän polulle tai muuhun vastaavaan paikkaan, mistä satunnainen ohikulkija kulkee ja riski boksin tahattomaan löytymiseen on todellinen. Tällöinkin olen pyrkinyt piilottamaan boksin niin, että se näkyy mutta niin ettei ihan polulle asti pilkottele.

Tunnustan syyllistyneeni samaan, olen joskus esim. lisännyt ylimääräisen kiven rasian eteen, etenkin kun tuntuu siltä että k.o. kivi on paikaltaan vierähtänyt alas. En kyllä mene hautaamaan löyöjäni näkymättömiin, silloin seuraavalle etsijälle tulee kohtuuton urakka.

Link to comment
Tämä on ilmeisen ympäripyöreä ja vaikea asia yksiselitteisesti ratkaista, mutta onkohan sittenkin parempi että jätän jatkossa boksin paistattelemaan silläkin uhalla, että seuraava jästi noukkii kätkön?

 

Tämä on kyllä ympäripyöreä puolin ja toisin.

Tarkoitushan tässä on hyvä ,että jos kätköboksi on tippunut ja aivan selkeästi ei ole missään piilossansa niin on hyvä piilottaa se sitten toiseen varteenotettavaan piiloon.

Tässä olen nähnyt pari tapausta kumminkin missä kätkön omistajalle on ilmoitettu tilapäinen piilopaikka koordinaatteineen ,joten omistaja on voinut muuttaa koordinaatit kätkökuvaukseen tilapäisesti niiksi mitä on annettu jos/kunnes hän menee vaihtamaan kätkön paikkaa. :D

 

mutta sitten on näitä kivenaluskätköjä tms joilla on satunnainen taipumus paljastella itseään. Mutta mitenkäs jatkan tästä eteenpäin?

 

Itsellä ainakin nyt uudessa kätkössä ,joka vielä odottaa hyväksyntää ,niin sillä lailla että kätköstä vähän näkyy laatikon kulmaa tietystä suunnasta katsottuna ,koska en usko että tänne alueelle sivullisilla nyt olisi pahemmin kuljettavaa vaikka tästä muutaman kymmenen metrin päässä tuntuu olevan nuoriso viettänyt iloliemen rikastuttamaa iltaa/iltoja mutta tarkoitus ei ollut haudata itsellä sitä aivan kiven alle ja toisten ulottumattomiin.Jos laatikko sattuu katoamaan niin itse otan sitten vastuun siitä. :blink:

 

 

Tämä on vaikea asia mutta ,kukin toimii parhaansa mukaan.

 

Tunnustan syyllistyneeni samaan, olen joskus esim. lisännyt ylimääräisen kiven rasian eteen, etenkin kun tuntuu siltä että k.o. kivi on paikaltaan vierähtänyt alas. En kyllä mene hautaamaan löyöjäni näkymättömiin, silloin seuraavalle etsijälle tulee kohtuuton urakka.

 

Itse olen samaa mieltä Erwastin kanssa että jos tuntuu ,että jokin kivi on vierähtänyt kätkön päältä tai edestä tai sivusta jne niin pyrin laittamaan sen takaisin kätköä kuitenkaan peittämättä kenenkään ulottumattomiin ja estääkseen samalla että ulkopuoliset eivät kätköä pääsisi näkemään,varsinkin jos sattuu olemaan vähänkin sellaisella alueella missä jästejä liikkuu tavallista enemmän ja aattelen että on ollut tarkoitus piilottaa kätkö koht. suojaisasti. :D

 

Mutta mitä sitten jatkossa...ei itsekkään osaa sanoa.

Se on jokaisen tulkinnanvaraisen toiminnan käsissä seuraavat liikkeet ,että mitä tekee kun menee kätkölle.

Link to comment
Itse tunnustan "korjailleeni" kätkölaatikon sijaintia pari-kolme kertaa kätköilyjen lomassa, joka kerta tästä logissa mainiten.

Ei tuo nyt niin paha juttu ole, etenkin jos asiasta mainitsee logissa. Tosin itse harvemmin luen loggaukset etukäteen, sillä haluan löytää kätköt vain niillä tiedoilla mitä piilottaja tarjoaa. (Additional hintitkin luen vasta, jos ei kätkö muuten tahdo löytyä.)

 

Jos kätkö paistaa aivan selkeästi polulle, ei pieni naamiointi tai syvemmälle työntäminen varmaankaan ole pahasta, mutta kätköä ei todellakaan kannata siirtää tästä syystä kokonaan uuteen koloon. Se jääköön omistajan tehtäväksi. Joissakin paikoissa olen törmännyt tilanteeseen, jossa löytäjä oli työntänyt kätkön syvemmälle piiloon, vaikka ihan lähellä ei tosiaankaan ollut mitään polkua tms. reittiä, josta satunnainen ohikulkija sen olisi voinut äkätä.

 

Tilannekohtaisestihan nuo on mietittävä, sataprosenttisesti jokaisessa tapauksessa toimivaa käytäntöä ei varmasti ole olemassakaan.

Link to comment

Minusta asia on periaatteessa hyvin yksinkertainen:

 

Jos kätkön löytäjä uskoo, että kätkö on juuri niin kuin piilottaja on sen tarkoittanut, löytäjän pitäisi yleensä jättää kätkö niin kuin se oli.

 

Jos taas löytäjä voi päätellä, että rasia on pudonnut, jokin kätköä naamioiva esine on siirtynyt tms., silloin "parantelu" voi tulla kysymykseen.

 

Minusta tuntuu, että ainakin pääkaupunkiseudun kätköt ovat nykyään sellaisissa paikoissa, että niitä hyvin harvoin löydetään sattumalta. Melko näkyvällekin paikalle jätetyt kätköt tuntuvat säilyvän vuosia. (Poikkeuksena merenrannat ja muut kokoontumispaikat.) Olen pannut merkille, että muutamia melko vaikeastikin piilotettuja kätköjä on silti kadonnut. Katoaminen voikin johtua siitä, että kun kätköjä joutuu etsimään kauan, geojästit huomaavat toimintamme.

Link to comment
Itse tunnustan "korjailleeni" kätkölaatikon sijaintia pari-kolme kertaa kätköilyjen lomassa, joka kerta tästä logissa mainiten. Eli olen piilottanut kätköboksin mielestäni hieman paremmin. Jos tähän toimintaan olen ryhtynyt, joka kerta laukaisevana tekijänä on ollut se, että laatikko on ollut näkyvillä vähintään muutaman metrin päähän polulle tai muuhun vastaavaan paikkaan, mistä satunnainen ohikulkija kulkee ja riski boksin tahattomaan löytymiseen on todellinen.

 

Kiitos hikerbiker viimeisestä (Pirunpesän kätköllä). Minusta on hienoa, että tuollaisen korjauksen tekee. Tuolla minunkin kätköllä oli todennäköisesti käynyt niin, että ulkopuolinen tekijä oli siirtänyt kätkölaatikon liian näkyvään paikkaan. Ties vaikka kolon alkuperäinen asukas oli tehnyt syyssiivousta :D . Ajatukset löytäjää kohtaan eivät varmaankaan olisi yhtä lämpimiä, jos pelkästään logissa olisi kerrottu kätkölaatikon näkyvän kymmenien metrien päähän ja asia olisi pitänyt itse lähteä korjaamaan. Paikan päällä olisi varmasti ajatellut, että miksei löytäjä voinut siirtää purkkia :lol: . Kyllä tuollaisen pienen korjauksen voi mielestäni tehdä, varsinkin kun siitä mainitsee logissa. Itsekin olen myös muutamalla kätköllä miettinyt, onko kätkijä tarkoittanut kätkön näkyvän niin hyvin kuin se on näkynyt. Mielestäni naamiointia voi tarvittaessa lisätä, esim. koivunlehtiä tms. purkin suojaksi, jos se muuten jäisi liian näkyväksi.

Toinen ongelma on tuo pitkään etsimään joutuminen (meikäläisen yleinen tapa :lol: ). Siinä on aina vaara, että ulkopuolisten mielenkiinto herää ja kätkö paljastuu. Monesti on joutunut Gepsilläkin 'ottamaan kuvia', menee kamerakännykästä :D

Kannatan samaa kuin hikerbiker ja Divine, 'järjen käyttö on sallittua, jopa suositeltavaa.' :D

Link to comment
Kannatan samaa kuin hikerbiker ja Divine, 'järjen käyttö on sallittua, jopa suositeltavaa.' :huh:

En minäkään tuosta ole eri mieltä. Hienoahan se on, että joku viitsii korjata ns. rikkoutuneen kätkön. Minulle on vain valitettavan usein käynyt niin, että kun olen kritisoinut jollekulle kätkön kohtuutonta vaikeutta luokitukseen nähden, niin joko kätkön piilottaja tai joku aikaisempi löytäjä onkin kertonut, että kätkön löytämistä oli jälkeenpäin vaikeutettu. Olen kuullut lukuisten kätkijöiden sanovan: "Kuten tiedät, kätköillä on ajan myötä taipumus piiloutua tarkoitettua paremmin." Halusin vain herätellä ihmisiä huomaamaan, että kätkön piilottaja ei aina ole tarkoittanut, että kätkö ei saisi mihinkään suuntaan näkyä.

Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Loading...
×
×
  • Create New...