Jump to content

Fin:sateista


apassi

Recommended Posts

Huolestuin kun tulee vettä sen verran rankasti, ainakin täällä etelä-suomessa, että tuli mieleen miten moni kätkö lähtee veden mukana tai kätkökolo on täys vettä ja kätkö pilalla. Mites moni muuten kätköilee tälläisella säällä? :tired: Itse ei kyllä tule lähdettyä.

Link to comment
Huolestuin kun tulee vettä sen verran rankasti, ainakin täällä etelä-suomessa, että tuli mieleen miten moni kätkö lähtee veden mukana tai kätkökolo on täys vettä ja kätkö pilalla.

Kolojen kastuminenhan on myös jokakeväinen ilmiö, kun lumet alkaa sulaa. Jos on valittu kunnollinen ja kestävä purkki, ja sen piilottamisessa on otettu sade-, sulamis-, ja valumisvedet huomioon, niin eipä tällaisen kosteankaan kesän pitäisi kätköjä pilata.

 

Mites moni muuten kätköilee tälläisella säällä? :tired:

Tästähän olikin jo puhetta toisessa threadissa ihan äskettäin. Itse en pääse kätköilemään niin usein kuin joskus tekisi mieli, enkä toisaalta enää nykyisin lähde ihan kahden tai kolmen kätkön takia ajamaan kovin kauas, jos sille suunnalle ei ole muuta asiaa. Siispä jos tulee tilaisuus (aikaa ja riittävästi syytä) lähteä liikkeelle, niin eipä sade minua hirveästi pidättele. :tired:

Edited by Divine
Link to comment

Joo, kunhan tämä matalapaine on joskus ohitse, niin itsekunkin olisi varmaan syytä käydä tarkistamassa mikä tilanne omilla kätköillä. Sillä jo nyt on tämän sateisen kesän ansioista on monissa vettä sisällä, saati sitten tällaisen tulvimisen jälkeen. No, omistani en ole hirveän huolissani (muutamaa lukuunottamatta), sillä suurimmassa osassa mulla on jo parinkertainen suojaus - siis vesitiivis rasia ja tavarat minigrip-pusseissa ja seassa vielä silica-geelipusseja.

 

t: Olli

Link to comment

Eilisenä etsintäpäivänä tuli taas vastaan muutama purkki, joissa oli sisällä kosteutta/vettä ja yleisemminkin rasiat olivat päältä märkiä ja likaisia. Pisti vain miettimään, miten kätköjen kunnolle vuosien kuluessa käy kun noistakin moni oli perustettu vasta tänä vuonna.

 

Näyttää Suomen sää olevan sellainen, että jotta kätkö pysyisi mukavana käsitellä, se pitäisi joko rakentaa/sijoittaa todella huolellisesti (mikä rajoittaa paikkojen määrää) tai sitten sille pitäisi tehdä 1-2 kertaa vuodessa täydellinen huolto (roinan, logikirjan, ehkä purkinkin vaihto) ja varmaan se silloinkin ehtisi välillä mennä tuollaiseen kuntoon.

 

Mutta eri kivaa oli siltikin etsiä, pitkästä aikaa vähän pidempi rupeama kerralla!

 

Tero

Link to comment

vodaa.jpgJos kätköpurkissa on likaisen veden lisäksi roskia, on vuotopaikka ollut suurempi kuin pelkkä tihkuminen, vai? ;) huomasin kesällä testatessani muutamia purkkeja, että kun ne ensin lämpenee aurigossa ja sitten sataa (kaataa) vettä päälle, purkki saattaa 'imaista' vettä sisälleen (koska se jäähtyy). En tiedä käykö näin kätköillä, mutta kai sekin on mahdollista ;);)

Tuosta sateella etsimisestä... ainakin S/S Kuru Part 1 kannattaa etsiä huonommalla ilmalla jästien takia :D;):unsure:

Link to comment

Mielestäni hyvä tapa olisi heti ottaa yhteyttä kätkijään jos purkki kaipaa semmoista huoltoa jota ei löytäjä pysty tekemään. Siis joka kerta sähköpostiviesti kätkijälle jos vuotanut tai muuten huonokuntoinen purkki löytyy.

Silloin ongelma ainakin olisi haltijan tiedossa ja hänen harkinnassaan mitä tehdä.

On oikeastaan energian hukkaa tarkistaa kätköjä ihan tarkistamisen vuoksi, löytäjät voivat hyvin vaivautua raportoimaan jos hoitamattomia ongelmia on !!!

Harvemmin vieraillut kätköt pitää omistajien osata harkita ja hoitaa itse.

Omieni osalta olen jopa kysellyt loggaajilta varmistuksia purkkien kunnolle, ja saanut palautetta, kiitokset siitäkin !!

Link to comment
Mielestäni hyvä tapa olisi heti ottaa yhteyttä kätkijään jos purkki kaipaa semmoista huoltoa jota ei löytäjä pysty tekemään. Siis joka kerta sähköpostiviesti kätkijälle jos vuotanut tai muuten huonokuntoinen purkki löytyy.

Eikös jokaisesta loggauksesta mene viesti kätkön omistajan sähköpostiin? Ainakin olen luullut niin.

 

Anneli

Link to comment
Eikös jokaisesta loggauksesta mene viesti kätkön omistajan sähköpostiin? Ainakin olen luullut niin.

Juu, on se noin. Ihan oikeata asennetta jupilli tuossa jaka tapauksessa peräänkuuluttaa. Jos kätkössä on korjattavaa, olisi suotavaa, että löytäjä antaisi sille mahdollisuuksien mukaan ensiapua, ja muussa tapauksessa ilmoittaa loggauksessaan mitä pitäisi vielä tehdä.

Link to comment
Jos kätkössä on korjattavaa, olisi suotavaa, että löytäjä antaisi sille mahdollisuuksien mukaan ensiapua, ja muussa tapauksessa ilmoittaa loggauksessaan mitä pitäisi vielä tehdä.

Entä jos kätkön omistaja ei reagoi? Kävimme jokin aika sitten Turussa kätköllä, joka oli huonossa kunnossa (puolen litran rahkapurkin ei ehkä suomalaisissa olosuhteissa voi odottaakaan kestävän kovin kauan). Kotona katsoin loggauksia ja jo viime kevättalvesta asti löytäjät olivat ilmoitelleet rikkoutuneesta rasiasta ja täydestä lokikirjasta.

 

Anneli

Link to comment

Entä jos kätkön omistaja ei reagoi? Kävimme jokin aika sitten Turussa kätköllä, joka oli huonossa kunnossa (puolen litran rahkapurkin ei ehkä suomalaisissa olosuhteissa voi odottaakaan kestävän kovin kauan). Kotona katsoin loggauksia ja jo viime kevättalvesta asti löytäjät olivat ilmoitelleet rikkoutuneesta rasiasta ja täydestä lokikirjasta.

 

Anneli

Onkos liikaa vaadittu jos seuraava etsijä edellisen loggauksen luettuaan varautuisi paremmin jo lähtiessään ja varaisi uuden purkin mukaansa ?

Pelkään pahoin että kätköilijöitä tulee ja menee kuka mistäkin syystä eikä silloin kaikille tule mieleen hoidella kätköjään kuntoon. Jos vaikkapa työn tai opiskelun perässä joutuu muttamaan paikkakuntaa, tahtoo tärkeämpiä asioita olla listalla niin paljon että kätketyt purkit muistuvat ehkä mieleen vasta sitten kun etäisyyttä jo on kertynyt satoja kilometrejä.

Link to comment

Ei se ole liikaa vaadittu, joskaan ei mikään pakollinenkaan velvoite. Hyvä tapa toki, ja yksi mukavimmista asioista tässä harrastuksessa onkin ollut huomaavaiset kanssakätköilijät. Itselläni on ollut tapana pitää repussa pientä geokätkökorjaussarjaa, johon kuuluu pääsääntöisesti mm.

 

- tiiviöpusseja (Minigrip tms.), paria eri kokoa

- filmirullapurkkeja

- pari isompaa rasiaa

- lyjykyniä

- teroittimia

- musta huopakynä (rasian kylkeen kirjoittamista varten)

- kätkötiedotteita (mikro- ja isompikokoisina)

- muutama vihko, paperia

 

No, tällä hetkellä ei ihan noita kaikkia repusta löydy (pitää taas ryhdistäytyä), mutta noilla saa jo aika hyvin fiksattua rikkinäisen rasian, tai laitettua tavarat kuivaan pussiin ja uuden lokikirjan kastuneen tilalle. Ai niin, ja kannattaa myös pitää mukanaan talous- tms. paperia, jolla kastuneen rasian sisustan voi kuivata.

 

Esimerkkejä viime aikoina korjatuista tai ensiapua saaneista kätköistä mm. Bensaa suonissa ja Suomenlinna public library.

Link to comment

Aihetta sivuten... onko kukaan törmännyt suomessa _edullisiin_ Silica geeli kauppiaisiin. Ämeriikasta näitä isoja siisteä 40G versioitakin saa kohtuu hintaan - mutta ainakaan nuo joiden sivuilla surffasin, eivät toimita eurooppaan. Voisihan noita tietysti keräillä paukkauksistakin, vaan kun niitä ei kuitenkaan koskaan ole silloin kun tarvii.

 

Tuollainen alumiiniversio on periaatteessa ikuinen, sen voi kuivattaa uunissa ja viedeä takaisin kätköön. Jos kätkössä on tarkoitus vaihtaa jotain arvokkaampaa, niin sitten esim. tuollainen riittävän tiiviissä ja säänkestävässä rasiassa varmaan hoitaisi homman aika hyvin ainakin regular kokoisilla purkeilla - vaan mistä noita yksityinen saisi?

 

-- dad @ teameimi

Edited by TeamEimi
Link to comment
Onkos liikaa vaadittu jos seuraava etsijä edellisen loggauksen luettuaan varautuisi paremmin jo lähtiessään ja varaisi uuden purkin mukaansa ?

 

Tässä tapauksessa luin vanhat loggaukset vasta kotona. Ilmeisesti ei muillakaan kätköllä kävijöillä sattunut olemaan purkkeja mukanaan...

 

Pelkään pahoin että kätköilijöitä tulee ja menee kuka mistäkin syystä eikä silloin kaikille tule mieleen hoidella kätköjään kuntoon. Jos vaikkapa työn tai opiskelun perässä joutuu muttamaan paikkakuntaa, tahtoo tärkeämpiä asioita olla listalla niin paljon että kätketyt purkit muistuvat ehkä mieleen vasta sitten kun etäisyyttä jo on kertynyt satoja kilometrejä.

 

Näinhän se on. Eikö kuitenkin kollektiivista kätköhuoltoa parempi vaihtoehto olisi, että joku lähialueella asuva ottaisi kätkön omakseen? Tämän mainitsemani kätkijän profiilin tiedoista voisi päätellä, että hän ei enää vähään aikaan ole ollut aktiiviharrastaja.

 

Anneli

Link to comment
Divinen ensiapulistaan lisäisin ilmastointiteippiä, itse kuskaan sitä permanenttitussin päälle kääräistynä, vie vähän tilaa.

Hyvä pointti. Muita vähän tilaa vieviä teipinkuljetustapoja on esim. vanhan pankki- tms. kortin ympärillä tai kävely-, vaellus- ym. sauvan ympärillä.

Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Loading...
×
×
  • Create New...