Jump to content

FIN: Tarvitaanko yhdistystä?


p&k+a

Recommended Posts

Tiedättekö onko kätköilijöillä yhdistystä tai järjestöä kattonaan jossakin? Kuinka järjestäytynyttä toiminta yleensä on?

 

Yhdistyksen hyvinä puolina olisi, että tapahtumia voisi järjestää ehkä helpommin yhdessä, harrastuksen markkinointi voisi olla yksinkertaisempaa (geojästeistä kätköilijöitä!), harrastemessuille voisi mennä kertomaan toiminnasta jne.

 

Yhdistys voisi pyrkiä kaikenlaiseen geotoiminnan edistämiseen ylipäänsä ja siten parantaa harrastusmahdollisuuksia.

 

Mielipiteitä?

Edited by Tahu Nuva
Link to comment

Kannatan ilman muuta suomalaisen yhdistyksen perustamista, enkä muuten sano tätä ensimmäistä kertaa. Perusteita olisi, mutta tarvittaisiin jokunen erityisen kiinnostunut ihminen, ja asennetta maantieteellisten välimatkojen voittamiseen. Itse kuuluisin valitettavasti siihen suureen enemmistöön, josta ei olisi kovin paljoa hyötyä mahdollisen yhdistyksen toiminnassa.

 

Ilman yhdistystä pärjätään varmasti hyvin, ja varmaan sellaisia kommentteja tähän saadaankin, mutta itse kannatan joka tapauksessa ajatusta - ja sitä että joku ottaisi asian toimeksi. icon_smile.gif

Link to comment

Maantieteellisiä ongelmia lienee helpoin voittaa olemalla tekemättä niistä ongelmia. Yhdistystoiminta ei automaattisesti tarkoita pilkunnussintariitelyä ison pöydän ääressä icon_smile.gif

 

Eli siis on lopulta hyvin vähän asioita, jotka muodostaisivat oikeita maantieteellisiä ongelmia. Lähinnä vuosikokoukseen pitäisi saada kohtalainen osanottajamäärä, mutta jos sen yhteydessä on myös perinteisempi kätköilytapahtuma, tämä ei liene ongelma? Ihmiset joilla on jälkimmäisistä kokemusta tietänevät paremmin?

Link to comment

Ottaen huomioon harrastuksen laadun ja yhteydet nettiin, olisi varmasti ihan luontevaa pitää tarvittavat kokoukset ja muutenkin organisoida toimintaa netitse.

 

Yhdistys voisi myös tehdä kimppatilauksia geokrääsästä (TB-lätkät yms). Ja ylläpitää mahdollisesti omia nettisivuja.

Link to comment

Kyllä voimme ainakin selvitellä ensialkuun esim rekisteröidyn yhdistyksen yleisiä asioita, rekisteröimismaksua ym.

 

Joo, kyllä me voidaan vähän vaivaa nähdä. Täällä on onneksi aika paljon aktiivisia, että varmaan jos innostusta löytyy, niin on vastuunkantajiakin.

 

Jatkakaamme keskustelua ja kartoittakaamme kiinnostusken laajuutta. Ketä kiinnostaa huutaa HEP! icon_biggrin.gif

Link to comment

Jep. Muistan nuorempana yrittäneeni ja kun olin odotellut vastausta puoli vuotta, sain paperit takaisin vaillinaisina. Mutta lähden heti yhdistys toimintaan mukaan ja voin väsäillä kotisivujakin. Katsastin jo josko olisi mahdollista saada www.geoseikkailijat.fi osoitteeksi, mutta se vaatii rekisteröityä yhdistystä. Rekisteröimismaksu yhdistykselle taisi viime katsoman mukaan olla 60 euroa, joten aivan huvin vuoksi sitä ei viitsi tehdä. Lisätietoja yhdistyksen perustamisesta:

 

Yhdistyksen perustaminen

 

Mutta kuten sanoin, I'm in! Sillä välin Geoseikkailijoiden nykyiset sivut kaipaavat apuasi!

 

[This message was edited by Stargher on October 26, 2003 at 10:02 PM.]

Link to comment

quote:
Originally posted by rvk:

Eli siis on lopulta hyvin vähän asioita, jotka muodostaisivat oikeita maantieteellisiä ongelmia. Lähinnä vuosikokoukseen pitäisi saada kohtalainen osanottajamäärä, mutta jos sen yhteydessä on myös perinteisempi kätköilytapahtuma, tämä ei liene ongelma?


 

Vuosikokous tarkoittaa käytännössä event cachen luomista Helsinki-Tampere - akselille jossa on eniten kätköilijöitä. Yhdistyksen hallitus voi käsittääkseni kokoontua vaikka puhelinneuvotteluna tai vaikka irc:issä.

Link to comment

Asioita selvitelty hieman.

 

Ennen kaikkea yhdistykselle olisi laadittava säännöt, jotka olisi varmaan hyvä tehdä yhdessä. Vaikka täällä.

 

Nyt täytyy määritellä mm.

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka.

2. Yhdistyksen tarkoitus ja sen toteutustapa.

3. Liittymis- ja jäsenmaksu, sekä mahd muut rahoitustavat. Pankkiryöstöt ja kavallukset.

4. Hallituksen koko, eli jäsententen ja varajäsenten määrä yms. yksityiskohdat.

 

Näistä voisi ensin keskustella täällä. Sitten ehdotamme, että pidetään tapaaminen, johon paikalle päässeet allekirjoittavat perustamiskirjan ja keräävät kolehdin rekisteröitymismaksun kattamiseksi. Allekirjoituksia tarvitaan vähintään kolme.

 

Heti perustamisen jälkeen, ensimmäisessä yhdistyksen kokouksessa, yhdistykselle täytyy valita hallitus (vuodeksi), joka pitkälti vastaa toiminnasta. Ajan säästämiseksi tämä kannattaa tehdä siellä paikan päällä, jotta paperit saadaan heti tämän jälkeen vetämään. Ts. asiaa kannattaa miettiä jo etukäteen.

 

Onkohan Divine monessa yhdistystoiminnassa jo aktiivisena mukana? Ihan vaan uteliaisuudesta kyselemme. icon_smile.gif Hallituksessa olisi hyvä olla joku aktiivikonkarikin. Onko muita vapaaehtoisia?

 

Kokouskäytännöstä: käsittääkseni kokouksia voi pitää vaikka "Paikka ja aika: geocaching.com keskusteluforumissa, 27. - 29.10.2003." -- eli eikai kokouksen tarvitse välttämättä olla reaaliaikainen, kunhan siitä on asiallinen pöytäkirja. IRC:kin on hyvä vaihtoehto.

Link to comment

quote:
Originally posted by p&k+a:

Nyt täytyy määritellä mm.

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka.


Tässä ei kuitenkaan päästä yksimielisyyteen siitä, että käytetäänkö geokätköily vai -kätkentä -pohjaista nimeä (kuten vaikkapa Suomen geokätköilijät ry).icon_wink.gif Ehkäpä anglistinen versio Geocachers Finland ry olisi mahdollisimman puolueeton? Toisaalta, en näe paljonkaan muita syitä englannin kielen käytölle.

 

quote:
Onkohan Divine monessa yhdistystoiminnassa jo aktiivisena mukana? Ihan vaan uteliaisuudesta kyselemme. icon_smile.gif Hallituksessa olisi hyvä olla joku aktiivikonkarikin. Onko muita vapaaehtoisia?
No tällä hetkellä en ole kuin taloyhtiöni hallituksessa, mutta kun sekin on vähän liikaa (yritin jättäytyä viime kierroksella pois, mutta eivät päästäneeticon_frown.gif). En ole oikein koskaan innostunut tuollaisesta yhdistystoiminnasta, siis itse aktiivina mukanaolemisesta. Kolehtiin tulen kyllä ilman muuta mukaan, ja voin tulla vapaa-aikani salliessa vapaaehtoistyövoimaksi erilaisiin tilaisuuksiin, mitä ikinä keksitäänkään. Eli mieluummin olisin vähän taka-alalla, passiivijäsenenä tms. Kyllähän täällä innokkuutta näyttää olevan. (Sitä paitsi vaikka olenkin muutaman kätkön jo löytänyt, en ole vasta kuin vuoden vanha konkari tässä lajissa. Se taitaa olla vasta keski-ikää.icon_smile.gif)
quote:
Kuka täällä kirjoittikaan varanneensa geocaching.fi -osoitteen?
Mattihan se.

 

- I just got lost in thought. It was unfamiliar territory. -

Link to comment

Mietin sitä nimeä tuossa jo eilen, ja mieleen tuli sama mitä Divine toi esille eli 'Suomen geokätköilijät ry'. Olen itse aika puolueeton 'kätköilyn' ja 'kätkennän' suhteen, mutta ensin mainittu on ollut täällä selvässä myötätuulessa. Englanninkielinenkin nimi on tietysti yksi vaihtoehto ja Stargher toi esille nimen 'Geoseikkailijat', mutta mielestäni nimi pitäisi olla jonkinlainen johdos nimenomaan geokätköistä. Toivotaan ettei tästä tule kuitenkaan mitään periaatekysymystä.

 

Todellakin www.geocaching.fi on varattu ja käytettävissämme. Ilomielin näkisin sen geokätköilijöiden oman yhdistyksen www-sivuna. Sivun ylläpitovastuuta en ole omimassa, pikemminkin päinvastoin.

Link to comment

Yhdistys-idea kuulostaa mielenkiintoiselta.

Itse hieman epäilen että näinköhän siitä olisi mitään hyötyä ? Kokoontua voi ilman yhdistystä, mielipiteiden ja kehittämisideoiden esittämiseen on tämä foorumi. Sen sijaan esim. kokoontumisia voisi olla useammin, pienimuotoisiakin.

Link to comment

Kuten Kalman totesikin, niin tärkeimpiin asioihin ei yhdistystä todellakaan tarvita. Tampereen alueella (kotipaikkani vielä pari kuukautta sitten ja joulukuussa sitten taas) toimii Linux käyttäjäryhmä, joka ei ole yhdistys. Ja homma toimii ihan hyvin, mutta toisaalta porukalla ei ole myöskään samanlaisia tarpeita. Messuilla on käyty, mutta en ollut itse puuhamiehenä niin en muista miten se tarkkaan ottaen teknisesti meni. Kahvikassa on ainoa säännöllinen rahantarve ja se hoituu jokaisessa tapaamisessa pöydällä olevalla vesilasilla, johon ilmestyy kolikoita.

 

Tällaisella järjestelyllä on kuitenkin ikävää lähteä tekemään esmes mainittuja TB tagien tilauksia tmv, koska silloin puhutaan yksityishenkilöiden rahoista ja siinä on aina ongelmansa. Ilman yhdistystä en mielelläni lähtisi käsittelemään rahaa, mutta rahan käsittelystä taas voisi olla merkittäviä hyötyjä. Jos ne ammuslaatikot esimerkiksi ovat niin hyviä kuin väitetään, niin varaston hankkiminen yhdistykselle voisi olla aika kätevää?

 

Jos hallitukseen jäseniä etsitään, niin mikäpä olisi vaikka Matin tilanne?

Link to comment

rvk: Yllä arvelin kuuluvani siihen suureen enemmistöön, josta ei olisi kovin paljoa hyötyä yhdistyksen toiminnassa, mutta toiminnan alkuun saattamiseksi perun tämän tietysti. Riittäisiköhän tämä vastaukseksi tässä vaiheessa... icon_wink.gif Entäs sinä itse? Puheenjohtajan paikkaa olisi helppo tarjota tähän mennessä luetun perusteella ainakin p&k+a:n suuntaan - ainakaan itse en ole siihen käytettävissä.

Link to comment

Onko sen pakko olla rekisteröity yhdistys?

Ei kai me mitään apurahoja ruveta tinkaamaanicon_confused.gif

Toki tulen mukaan jos/kun yhdistys perustetaan. Vanhana skeptikkona ja kokemuksen syvällä rintaäänellä pelkään pahoin että homma pyörii kivasti vuoden pari ja sitten aktiivivetäjiä alkaa kyllästyttää kun kukaan muu ei pane tikkua ristiin asian hyväksi. Alkuinnostuksen aikana on kyllä kaikilla kivaa.

Link to comment

Rekisteröidyn yhdistyksen perustaminen on kivaa. Jos on paljon aikaa siis. Ennen se ei edes maksanut maltaita, muistan perustaneeni yhdistyksen kymmenen vuotta sitten ja kustannukset olivat huimat 40 markkaa. No ennen kaikki oli paremmin. Rekisteröityyn yhdistykseen voisivat lehdet ja muu media ottaa helpommin yhteyttä, varsinkin jos kaikki pitävät sitä virallisena ja Suomen kätkennästä vastaavana tahona. Itse pidän osoitetta www.geocaching.fi hyvänä ja nimeä Geocaching Finland sopivana.

 

Stargher

N 60° 13.206

E 024° 50.097

http://personal.inet.fi/yhdistys/geoseikkailijat

Link to comment

Kätkötiedotteessahan voisi olla jästeille osoite mail@geocaching.fi yhteydenottoja varten. Sekä kiinnostuneita että kätköstä nokkiintuneita varten.

Monessakaan (ml. omani) kätkössä ei ole Geocaching.com -osoitetta kummempaa yhteyskanavaa kätkön laittajaan tarjolla.

Link to comment

Vaikka tiedänkin sohaisevani muurahaispesää, niin tähän on melkeinpä pakko sanoa se poikkipuolinen sana. Erwastin huomio on hyvin ikävä. Kuka niitä kätköjä piilottaa? Me, vai gc.com? Kuka niistä on vastuussa? Me, vai gc.com?

 

Sama kysymys pätee gc.fi:n mahdolliseen tulevaan samanlaiseen käyttöön.

 

Olen huomannut tämän verkossa laajempanakin ilmiönä, siis tavan kätkeytyä nimimerkkien taakse. Lienee ilmeistä, että satunnainen kätköstä *ärsyyntyvä* henkilö _ei_ rekisteröidy gc.com:iin voidakseen lähettää sitä anonyymiä sähköpostia kätkön piilottajalle. Jos olet antanut ainoana yhteystietona gc.com:in, yhteydenotot myös menevät heille. Ja mitä he ovat tehneet sen ansaitakseen?

 

Vähän suoraselkäisyyttä ja omat yhteystiedot kätkötiedotteisiin.

 

Ihan siltä varalta, että joku ei ole törmännyt toisessa säikeessä ilmoittamaani urliin ja vetää nyt hernettä syvälle nenäänsä siitä, etten itsekään "paljasta" henkilöllisyyttäni, niin http://www.iki.fi/rvk/ ratkaissee mahdollisen ongelman. Ikävää muuten, että gc.com ei tue mitään vakiotapaa ilmoittaa yhteystietojaan.

 

--------------

Edit: Kirosana poistettu / swearword removed

Edited by Tahu Nuva
Link to comment

Lisää mietteitä.

 

Mitä kustannuksia yhdistyksellä mahdollisesti olisi ja miten nämä rahoitetaan?

Miten mahd. jäsenmaksuille vastinetta?

 

Käsittääkseni suurin osa harrastajista etsii kätköjä itsekseen tai ystäviensä kanssa.

Onko rek.yhdistyksellä tarjota tähän jotain uutta?

Tapaamisia on järjestetty jo nyt, eli tarjoaako rek.yhdistys tähän jotain uutta.

Yhteistilaukset voidaan varmasti hoitaa ilman yhdistystä.

 

Nimet ja yhteystiedot vain kaikkien nähtäväksi esim geocaching.fi sivuille mahd. salasanalla suojattuna.

 

virtato Tomi Virtanen

N.60.13.934

E.24.59.978

thvirtanen@sunpoint.net

Link to comment

Niin, niistä otsikon mukaisista yhdistysasioista vielä: Jep, näyttäisi siltä että p&k+a:lta, ketä ovatkaan, löytyisi ilmeisesti puheenjohtajuuden vaatimaa kykyä ja asennetta. Hankalaa muuten, kun nimimerkistä voi olla melkein varma, että kyseessä on useampi kuin yksi henkilö mutta kun aletaan yhdistysasioista puhumaan niin paperilla jokainen on oma itsensä. Se varsinainen hauska kysymys siis on, montako paikkaa hallituksessa esmes juuri p&k+a olisi kiinnostunut täyttämään? Syitä on mahdollisesti suuntaan ja toiseen.

 

Matille: Itse kun olen niin uusi näissä kuvioissa enkä porukkaa tunne, niin olen käytettävissä vain jos kannatusta löytyy ja vastustusta ei alkuunkaan. Jos löytyy, niin sitten vastaus on se "ehkä ensi vuonna", kun kaikki tuntevat tilanteen paremmin.

Link to comment

Tarkoitinkin lähinnä ihan tarkoitukseen varattuja kenttiä, jotka tekevät homman helpoksi. Edes se sähköpostiosoite minkä väitetään tulevan näkyville (ja annetaan ohjeet sotkemiseksi spämmibotteja vastaan) voisi olla näkyvissä, kuten väitetään.

 

Toisaalta redundanssi on monesti pahasta, eli ehkäpä on sittenkin parempi että sinne saa kotisivujen osoitteen mistä halukkaat voivat käydä penkomassa, eikä tarvitse ylläpitää tietojaan monessa paikassa. Toisaalta henkilöillä, joilla ei ole kotisivuja, ei ole mitään loogista paikkaa ilmoittaa yhteystietojaan. Äh, ei tässä tunnu selkeää oikeaa ja väärää olevan, turhasta nillitin icon_wink.gif

 

Paitsi sen suhteen, että laittakaa hyvät ihmiset niihin _kätkötiedotteisiin_ ne yhteystiedot.

Link to comment

Tomi esitti perustavaa laatua olevia kysymyksiä.

quote:
Mitä kustannuksia yhdistyksellä mahdollisesti olisi ja miten nämä rahoitetaan?

Miten mahd. jäsenmaksuille vastinetta?

 

Käsittääkseni suurin osa harrastajista etsii kätköjä itsekseen tai ystäviensä kanssa.

Onko rek.yhdistyksellä tarjota tähän jotain uutta?

Tapaamisia on järjestetty jo nyt, eli tarjoaako rek.yhdistys tähän jotain uutta?


Näitä on syytä miettiä ennen kuin mennään yksityiskohtiin.

 

PekkaR

Link to comment

hyviä kysymyksiä pohdittaviksi.

 

Kustannukset:

rekisteröitymismaksu 60e

Kustannusten kattaminen: kolehti.

 

Rekisteröityä tarvisi, jotta rahavirtoja (ehkä "virtoja" ei ehkä vastaa todellisuutta, pikemminkin puroja...)

 

Joo, kavereiden kanssa tai yksin kätköjä yleensä etsitään, eikä tähän tarvi muita. Eikä tapaamisten pitämiseenkään. Yhdistyksestä olisi etua juurikin isompien tilausten yhteydessä, TB-lätkät, t-paidat, ammuspurkit (?)... mitä ikinä. Niistä saisi alennusta, ja rahat voisi pyörittää yhdistyksen tilin kautta.

 

Yhdistys voisi tiedottaa toiminnastaan jäsenilleen sähköpostilistan kautta, jotta nekin, jotka eivät käy täällä keskusteluissa katsomassa, saisivat infon mahdollisista t-paidoista, retkistä yms. Yhdistyksessä nakkeja olisi helpompi jakaa. (joo, kyllä listan voi perustaa ilman yhdistystäkin ja jakaa vastuuta tilauksista, nettisivuista, retkistä ja sähköpostilistasta, mutta yhdistyksen kautta arvelen koordinoimisen olevan helpompaa.)

 

Ja sitten esim. harrastemessuilta tilan saaminen yms. voi onnistua rekisteröitynä helpommin. Uusien kätköilijöiden värvääminen...

 

Retorinen vastakysymys: yhdistyksen haitat? Jäseneksihän ei olisi pakko liittyä...

 

Olisiko jäsenmaksu tarpeellinen? Ainakaan se ei saisi muodostua kynnyskysymykseksi. Joten joku 5e/nimimerkki voisi olla realistinen, jollei kulujakaan juuri olisi.

 

Kyynikko Erwast! icon_smile.gif Joo, olet oikeassa siinä, että että varmaan ekan vuoden kaikki jaksaa ja kaikilla on kivaa, mutta sitten into laantuu. No, sitten on taas uusi kätköilijöiden sukupolvi kasvanut ja innokas. icon_smile.gif Kätköilijöitä tulee lisää! Ja onhan se yksi kiva vuosikin jotakin, heh.

 

Ehdotan, ettei yhtä nimimerkkiä kohden istuisi hallituksessa kun yksi henkilö. Nimimerkkimme voi olla hallituksessa, voi olla järkkäämässä tapahtumia, kantamassa vastuuta yms, mutta mahtavan PJ:n valtikkaa kauppaisimme kyllä jollekin "keski-ikäiselle" (vrt. Divinen kommentti icon_smile.gif) kätköilijälle.

 

Tämmösiä tuumia tänä iltana.

Link to comment

Meikäläisessä lainsäädännössä nimimerkit eivät ole oikeustoimikelpoisia icon_smile.gif

 

Tahtoo siis sanoa, ettei nimimerkki voi esimerkiksi kuulua yhdistykseen, siihen tarvitaan luonnollinen henkilö. Jos teitä on siellä esimerkiksi kolme ihmistä (tai kaksi aikuista + muksu?), niin joko joku teistä voi kuulua yhdistykseen taikka sitten kaikki voivat. En itse näe kummassakaan mitään ongelmaa, en varsinaisesti edes siinä, että useampi luonnollinen henkilö saman nimimerkin takaa asettuisi ehdokkaaksi samoissa vaaleissa. Ihmisiähän me kaikki olemme, emme nimimerkkejä icon_smile.gif

Link to comment

Täällä jaetaan jo hallituspaikkoja vaikka ei olla täysin selvillä siitä mikä olisi yhdistyksen kantava idea. Yhdistyksellä tuskin tulisi olemaan mitään omaisuutta muuta kuin nettisivut. Ei tiloja jne. Ei edunvalvontatarvetta.

 

Säästöt olisivat aika pieniä, yhdistyksen perustamismaksu, kulut pankille jne.

 

Värvääminen: tänä vuonna geokätkentä on ollut hyvin esillä medioissa, tämä mahdollistui ihan ilman mitään suunniteltua organisointia, oli vain sopivan innostuneita vapaaehtoisia.

 

Luonnonvakiohan on että perustamisvaiheessa aktiivisia on jäsenistä suurin osa mutta kuherrusvuosien jälkeen enää 5 %.

 

Haittana tässä on että jos yhdistys kämmää niin tässä tärvääntyy koko harrastuksen maine. Lisäksi kynnys lähteä tähän harrastukseen voi pahimmassa tapauksessa kasvaa jos joku mieltää yhdistykseen liittymisen välttämättömäski harrastuksen aloittamiseksi.

 

Vain ajatuksenvirtaa, ei kannata ottaa niin vakavasti...

Link to comment

quote:
Originally posted by kalman:

Haittana tässä on että jos yhdistys kämmää niin tässä tärvääntyy koko harrastuksen maine.


Enpä usko että maine menee jos yhdistys kaatuu, asiaa ei välttämättä noteeraa kuin 'kerhon' jäsenet ja lähipiiri.

quote:

Lisäksi kynnys lähteä tähän harrastukseen voi pahimmassa tapauksessa kasvaa jos joku mieltää yhdistykseen liittymisen välttämättömäksi harrastuksen aloittamiseksi.


Huonolla tiedottamisella tämä kyllä on mahdollista.

Link to comment

Koko pointti siinä miksi ihmiset järjestävät yhdistyksiä, klubeja ja Premium Membershippejä on halussa kuulua johonkin. Vaikka olemmekin kaikki geokätkijöitä, yhdistykseen kuuluminen tekisi yhteydestä virallista, jotain mitä tuuletella kavereille. "Kato, tässä on mun Sika-Makee Ja Virallinen Kuulut Yhdistykseen Kortti!"

 

Ja minä haluaisin tavata muita kätkijöitä enemmänkin, kätköillä kun en ole koskaan törmännyt keneenkään (tosin olen hakenut niitä laiskanlaisesti...)

 

Stargher

N 60° 13.206

E 024° 50.097

http://personal.inet.fi/yhdistys/geoseikkailijat

Link to comment

Jonkun harrastuksen maineen menemiseen ei kyllä tavita yhditystä, yleensä pari törppöä harrastajaa riittää. icon_biggrin.gif

 

Totta, ei ne säästöt niin suuria olisi, varmaan hupi olisi syynä yhdistykseen liittymiseen, ei ensisijaisesti rahansäästö.

 

Joo, voidaan ajatella yhdistyksen perustamisella haittojakin olevan. Täytyy punnita hyödyt ja haitat. Kuinka paljon "huvin vuoksi" painaa? icon_smile.gif

Link to comment

quote:

Täällä jaetaan jo hallituspaikkoja vaikka ei olla täysin selvillä siitä mikä olisi yhdistyksen kantava idea.


 

Joo, onhan se vähän nurinkurista, mutta ei yhdistyksellä ole ainakaan alussa mitään itseisarvoa, joten se on ja toimii vain jos "vastuullisiin" tehtäviin saadaan mukaan aktiivisia kätköilijöitä, joilla on paljon hyviä ideoita ja hieman aikaa. Mielestäni tämä alkuehto täytyy pystyä täyttämään ennen asian jatkamista. Sen jälkeen ensimmäinen vuosi näyttää miten yhditys lähtee "lentoon".

 

Konkreettisia koottuja ehdotuksia:

Yhdityksen nimeksi tulisi Geocaching Finland ry. kommentteja?

Yhdistyksen tarkoitus on kehittää geokätköily-harrastusta Suomessa. Keinoja ovat mm. tiedottaminen (sähköpostilista, web-sivut, lehdistötiedotteet,..), tapaamiset, geokrääsän yhteishankinnat, ja suhteiden muodostaminen & kanavana toimiminen muihin tahoihin. lisää ehdotuksia?

Yhdistyksen perustaminen kustannetaan kolehdilla ("perustajajäsenet").

Yhdistykselle perustetaan pankkitili suomalaiseen pankkiin.

Yhdistyksellä ei ole liittymismaksua ja se on avoin kaikille liittyä.

Yhdistyksen jäsenmaksu määritellään kunhan kulurakenne on selvillä. Siihen asti se voi olla vaikka nimellinen 0 .. 5 euroa / vuosi? kommentteja?

Jokaiselle yhdistyksen "keinolle" (edellä) valitaan vastuuhenkilö, joka hoitaa sitä vähintään ensimmäisen vuoden ajan.

Kaikki "keinonhaltijat" (edellä) kuuluvat hallitukseen, joka kokoontuu tarvittaessa tai esim. kerran kuukaudessa, yleensä sähköisesti.

Yhdistyksen toiminta on mahdollisimman avointa.

 

Olisi tosi helpottavaa, jos näistä päälinjoista olisi keskusteltu ennen mitään perustamiskokousta.

 

quote:

Lisäksi kynnys lähteä tähän harrastukseen voi pahimmassa tapauksessa kasvaa jos joku mieltää yhdistykseen liittymisen välttämättömäksi harrastuksen aloittamiseksi.


 

Joo, tämän asian kanssa pitää olla varovainen. Tästä ei saa olla kyse.

 

Eihän yhdistykseen kuuluminen tai ylipäänsä sen olemassaolo ole mikään edellytys sille, että kätköilyä voisi harrastaa tai kertoa siitä kavereille, lehdille tai muille aivan kuten nytkin. Ei täällä kenelläkään ole mitään "auktoriteettia" määrätä, että harratuksessa pitää organisoitua niin ja näin tai mitenkään päin. Yhdistys vain yrittää tuoda lisäarvoa ja -kivaa toimintaan. Se jälkeen se toimii jos on toimiakseen, eli kasvaa tai kuihtuu ihan luonnollisesti.

 

PS. Web-sivujen ylläpidosta; voin antaa käyttöön palvelimen, tietoliikenneyhteydet yms. tarpeellisia teknisiä juttuja ainakin toistaiseksi...

Link to comment

Jep, oikein hyvältä näyttää. Sellainen pikku yksityiskohta tosin, että jäsenmaksujen kerääminen on hankalaa. Aivan pikkusummia ei siis kannata kerätä. Kaksi ratkaisua tulee mieleen: jäsenmaksuja ei kerätä, taikka jäsenmaksun voi maksaa kerralla useammaksi vuodeksi. On sekä yhdistykselle että jäsenelle helpompaa, jos maksaa vaikkapa sen 25 euroa kerralla 5 vuoden jäsenyydestä. Omat ongelmansahan tämä aiheuttaa kassavirran arviointiin, mutta luultavasti niiden pohdintaan menee paljon vähemmän aikaa kuin pikkusummien käsittelyyn yhdistyksen tiliotteista.

Link to comment

Olen tehnyt hieman listaa eri tehtävistä ja rooleista, joita yhdistyksessä voisi olla... Aika kriittistä olisi löytää innokkaita puuhaihmisiä etenkin tiedotuksen puolelle.

 

Kommentoikaa ja ilmiantakaa vapaaehtoisia tai itsenne! icon_smile.gif

 

* Hallitus PJ ja "sihteeri"

- kokousten koollekutsuminen

- pöytäkirjat yms. paperityö

* Tapahtumakoordinaattori

- vuosikokoukset

- muut tapaamiset

- messut, tapahtumat?

* Tiedotus

- lehdistö

- kätkötiedote

- kyselyt, yhteydenotot

- uutisten yms. tapahtumien seuraaminen

- alan saitit: navicache, geocaching/Groundspeak

* Jäsentiedotus

- omat web-sivut geocaching.fi

-> yhdistyksen paperit, kokouspöytäkirjat yms.

-> tiedotteet, uutiset, sähköpostilista-arkisto

-> palsta kaikille (mm. tässä mainituille) toiminnoille

- sähköpostilista?

-> keskustelulista (avoin kaikille vastaanottajille), sekä

yhdistyksen viikottainen "uutiskirje" jossa koottuna kaikki

oleellinen.

- irc-kanava geocaching.fi @ IRCNet ?

-> chattailuun

- gc.com keskustelupalsta

-> Em. viikottaisen uutiskirjeen voisi lähettää aina tännekin

* Yhdistyksen talous

- tili

- jäsenmaksut ja jäsenrekisteri

* Tekniset kysymykset

- GPS-tekniikka, softapäivitykset

- Kartta-asiat

- ...?

* Geokrääsä

- tb, kätköarkut

- gps-laitteet, kartat,..

- kimppatilaukset

Link to comment

Olisin jäsenmaksuttoman yhdistyksen kannalla, ei tule niitä mahdollisia ongelmia joita rahan käsittely tuottaa.

 

Edellä esitettiin aika massiivinen lista joita yhdistys voisi hoitaa.

 

Esittäisin kysymyksen: Kuinka paljon aikaa viikossa olisit valmis käyttämään yhdistyksen hyväksi ?

 

Nuo edellisessä viestissä mainitut tehtävät vievät todella paljon aikaa, olisiko sittenkin fiksua lähteä hieman matalammalla profiililla.

 

Jotenkin tässä ollaan muodostamassa yhdistystä jonka tehtäviin kuuluu jopa softapäivitykset, eikö näistä tiedottaminen luonnistu ihan tässä keskustelufoorumissa, itse bongailen Garminin sivuja säännöllisesti ja veikkaisin että niin tekee moni muu Garminin omistaja.

 

Viikottainen uutiskirje on kyllä aika utopiaa, kyllä se varmaan saadaan väsättyä muutaman kerran mutta kolmannella kerralla jo ahdistaa.

Link to comment

Lista oli tosiaan asioista, joita yhdistys voisi hoitaa. Tarkoitukseni oli kartoittaa tilannetta mahdollisimman laajasti ja herättää keskustelua, mutta vaikutus taisi olla aivan päinvastainen. icon_rolleyes.gif

 

Eikö yhdistyksen tehtäviin kuuluu kaikki, ja vain ne asiat, joita joku on innokas hoitamaan? Tätä voi sitten vuosi vuodelta muuttaa siihen suuntaan, kun resursseja on. Nyt tarkoitus oli houkutella esiin jos siellä jossain lymyää (esim.) varsinainen kävelevä GPS-tietopankki, jonka mielestä olisi kivaa jakaa innostustaan jotenkin. Siitähän yhdistyksessä olisi kyse.

 

Jatketaan ideointia.

Link to comment

Kalman on uskoakseni varsin oikeassa rahan käpistelyn suhteen. Siihen tarvitaan henkilö jolla on oikeasti aikaa säännöllisesti sekä välillä pidempäänkin yhtäjaksoisesti. Tämä olisi myös hyvä pystyä kaikille muille todistamaan. Jos siis ei jotakuta ilmaannu jolla on kyseisestä tehtävästä kokemusta niin voi olla parempi määrätä jäsenmaksu olemaan nolla euroa ja katsoa sitten jos tilanne ehkä joskus tulevaisuudessa muuttuu. Eli siis jos ilmaantuu säännöllistä rahantarvetta ja sopiva kassanhoitaja.

 

Kun nyt kerran alustavasti kartoitetaan löytyykö puuhailijoita ja mihin tehtäviin, niin voisin ilmoittautua avittamaan teknisissä järjestelyissä. Kalustoa ei tällä hetkellä ole tarjota, osaamista kyllä ja aikaakin lähempänä vuodenvaihdetta. Käytännön tilanne sitten ylläpidossa on, että vapaaehtoisen ylläpitäjien oikea määrä on 2-3. Kumpaan tahansa suuntaan tuosta ohi, niin ongelmia todennäköisesti tulee tarpeettoman paljon.

 

Laitoin muuten clienttini jo lojumaan #geocaching.fi kanavalle ircnettiin. Tulkaahan muutkin? icon_smile.gif

Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Loading...
×
×
  • Create New...