Jump to content

FIN: Kehu kätköä!


PekkaR

Recommended Posts

Keväällä täällä keskusteltiin kätköjen arvioinnista. Tulokseksi taisi tulla, että arviointiperusteita on niin monia ettei esim. kouluarvosana tai 1-5 tähteä kerro kätköstä tarpeeksi.

 

OK., mutta kerro silti, mikä kätkö on jäänyt mieleesi erityisenä elämyksenä ja miksi. Minua ainakin sellaiset tarinat kiinnostavat. Kätköjä on jo Suomessa niin paljon, että varmaan jokainen on niistä jo löytänyt itseään kiinnostavia. Sarin viesti "Erilaisuus kunniaan" keskustelussa "Haaste suomalaisille geokätkijöille" on ansiokas kuvaus siitä kuinka monelta kannalta tätä harrastusta voi lähestyä. linkki keskusteluun

 

Olisi mukava lukea, mikä kätkö on ollut sinulle erityisen mielenkiintoinen, haastava, jännällä paikalla, minkä kuvaus on erityisen innostava, mistä kätköstä on löytynyt oikea aarre tai mikä kätkö on jonkun muun seikan takia erityinen.

 

PekkaR

Link to comment

Ai niin, oma mieleen jäänyt kätkö. Se on Rapolan kuninkaan aarre, The Treasure of the King of Rapola linkki. Kätkön tekijä on Captain Morgan & Family.

 

Rapolan kätkö on viisivaiheinen monikätkö. Etapit vievät mielenkiintoisille, historiallisille paikoille. Koordinaateissa on vihjeiden perusteella sopivasti laskemista.

 

Neljä ensimmäistä vaihetta sujuivat hyvin, mutta kätkö ei vaan löytynyt. Kävin paikalla varmaan puolen tusinaa kertaa ennen kuin löysin rasian. Kätkö oli ensin eri paikassa, siellä kolusin ilmeisesti alle metrin päässä mutta en vaan löytänyt. Koordinaateissakin oli aluksi häikkää, sekin hämäsi. Uudessa paikassa sitten löysin kätkön toisella käyntikerralla.

 

Rapolan kuninkaan aarre on (toistaiseksi) mielenkiintoisin löytämäni kätkö.

 

PekkaR

Link to comment

Itsekin pidin Rapolan kuninkaan kätköstä. Olen listannut joitakin suosikkikätköjäni lyhyine perusteluineen profiilisivulleni. Kätköjen nimet toimivat myös linkkeinä ko. kätkösivuille.

 

Muita viime aikoina erityisen lämpimästi mieleen jääneitä kätköjä ovat esim. Epelin jemmaamat Vororotti ja Ruuhijärvi, molemmat ainutlaatuisen hienojen maisemiensa ansiosta. Vororottia täytyy kyllä käydä vielä ällistelemässä joskus, kun on menossa siitä ohi.

 

- I just got lost in thought. It was unfamiliar territory. -

Link to comment

Hyviä kätköjähän Suomessa kyllä riittää!

 

Ensinnäkin muistelen ilolla ensimmäisiä löytöjä alkukesästä 2002, jolloin sekä kätköjä että harrastajia oli vielä harvassa, eikä itselläni ollut todellakaan minkäänlaista etsimisrutiinia. Sitten toinen aalto oli Pirkanmaan luontokätköt, jotka tarjosivat taas uuden ulottuvuuden geokätköilyyn. Tällä hetkellä eniten tarjoavat kohteet, joiden löytämiseksi täytyy tehdä paljon muutakin kuin vain saapua kätköpaikalle. (Tämä ei tietenkään vähennä peruskätköjen arvoa, jotka ovat toki lajin perusta.)

 

Yritän Divinen tapaan kerätä tässä joskus kohokohtia profiilisivulleni. Juuri nyt on liian vaikea kysymys nostaa joitakin yksittäisiä muiden edelle.

Link to comment

Järjestystä en osaa kätköille laittaa enkä turhaa kätköä ole vielä löytänyt - kaikki ovat puolustaneet paikkaansa joko haasteena tai joutoajan viihdykkeenä. Olen etsiskellyt suhteellisen rauhalliseen tahtiin ja laatinut hommasta päiväkirjanomaisia muistiinpanoja, joten uskompa vielä osaavani jotenkin kaivella muistini lokeroista kunkin yksittäisen löydön (jopa muistiinpanoista lunttaamatta).

 

Toki keskeisenä mielessä pyörii ensimmäinen löytöni Lempäälän kanavalta - vaikken osannutkaan ottaa selvää varoitusta kyllin vakavasti, ko kätkö osoitti, miten kieroja ihmisiä tässä touhussa on mukana ;-)

 

Joitakin hautajaismuisteloita siteeraten voisi sanoa, että kun se on raskainta ollut, on se myös rakkainta ollut.

 

Onneksi en painajaisia saanut, kun etsin Divinen kätköä Pyynikiltä - tiesin tasan tarkkaan, että kun tuolle kivelle käteni laitan, purkkiin ei voi olla puolta metriä matkaa (läpi harmaan kiven), mutten meinannut millään keksiä, miten se pirunnyrkki avataan. Ja todella unohtumaton työvoitto on Captain Morgan ja Hirvisimunan luola, jossa uskoakseni kurkistin jokaisen kiven alle ja sieltä viimeisestä raosta se sitten löytyi - täällä meinasin jo menettää uskoni.

 

Oma lukunsa ovat nämä laskennalliset kätköt (esim Jaarikanmaa ja Vesilahti Geochallange) - keksi kaava, luota laskelmiisi ja painu korpeen. Tää kun on kivaa.

Link to comment

Moi!

 

Onpa todella vaikeata sanoa mitkä on parhaita kätköjä, mutta esimerkiksi Matin ja Martin Pirunlinna Geochallenge on varmaan tähän mennessä mieleenpainunein kätkö, vaikka paikka olikin minulle jo ennestään tuttu ja osaltani vaikutin että Matti ja Martti sinne kätkön laittoivat. Samoin Jyrki&Sarin Shopping Center on omalla tavallaan myös ikimuistoinen ja sai minut nauramaan kun löysin sen.

 

Monia muitakin hienoja kätköjä on eikä huonoja muistoja ole jäänyt kuin ihan parista kätköstä, mutta eipä niitä viitsi näin julkisesti mainita.

 

70242_1300.gif

Link to comment

Kun listasin mieleenpainuneita geokätköjä huomasin, että kätkö jää mieleen useimmiten kun se on hienossa ympäristössä, jossa ei muuten olisi tullut käytyä.

Moni kätkö jää mieleen kun kätköilyretkellä sattuu joku kommellus tai muuta epätavanomaista.

Kolmantena ryhmänä ovat kätköt, jotka itsessään ovat mielenkiintoisia: ongelmakätköt, joiden ratkaiseminen on haastavaa tai monikätköt, joiden osasten pitää loksahtaa paikoilleen ennen kuin piilo löytyy.

Link to comment

Vähäisestä löytömäärästä on jäänyt ehkä parhaiten mieleen GCG2B3 eli

"Porattu" by Erwast...

Ehkäpä siksi että hieman väärästä reitinvalinnastani siitä tuli aikamoinen haaste ja siksi että paikka oli jotenkin erilainen.

Samoin paikat Iitin Hiidenvuorella ja Repoveden Lapinsalmella olivat hienoja,vaikkakin paikkoina entuudestaan tuttuja.

Oikeastaan...yhtään huonoa paikkaa en ole löytänyt.Kaikki ovat olleet löytöinä omalla tavallaan löytämisen arvoisia :)

Link to comment

Nostetaanpa tämä viestiketju taas esille, kun on tullut runsaasti uusia kätköjä ja kätköilijöitä sitten viime joulukuun.

 

Vaikka otsikossa lukeekin FIN, haluan kehua atrivsolapin Tarton kätköä (Walking in Dorpat). Läksin etsimään kätköä klo 12:sta ja 16:sta kellonlyöntien perusteella päättelemälläni klo 18:sta lyöntimäärällä - ja varsinkin klo 12 sotki ajattelua. Alkuperäisen kätköpaikan katoamisen korvaaminen kohtalaisen pitkällä offset-siirtymällä lisää sopivasti haastavuutta. Harvoin olen tuntenut sellaista löytämisen riemua kuin Tartossa saadessani purkin käteeni!

 

Ehkäpä arviointiini vaikuttavat monet etsimäni virolaisten tekemät kätköt: purkki tai pussi puskassa, kannon alla sammaleella peitettynä keskellä ei mitään. Muutamat löysin, muutamia en. Joistakin ajoin läheltäkin ohi, kun en enää viitsinyt poiketa märkään metsään. Lähimmillään ajoin 30 metrin päästä ohi (purkki oli pensaikossa peltoaukean ja Narvan maantien välissä).

Link to comment

Heips, oikein hyvä keskustelu näin aloittelijan tarpeisiin. Olen oikeastaan ollut aloittamaisillani jotain vastaavaa odotellessani kirjauksia muutamaan vaivaiseen kätkööni jotta voisin ottaa niistä oppia ennenkuin piilotan lisää purkkeja ympäristöön. Odottelen mielenkiinnolla lisää loggauksia tähän. !!

Omalle osalleni sattuneista kätköistä pidän edelleen jännimpänä Eeron ratakätköä ehkä siksi että se oli ihka ensimmäiseni, mutta myös siksi että sen hakeminen otti melkoisesti aikaa ja kolojen läpikäynti oli osin todellista käsikopeloa.

Upeimmat maisemat olen löytänyt Ketun&KaiSan Hiidenvuorelta.

Link to comment

Olen listannut joitain henkilökohtaisia suosikkejani omalle sivulleen vepissä.

 

Helsinki religion, politics and science on yksi ehdoton suosikkini. Siinä on jotain kutkuttavaa, koska se on niin vilkkaalla paikalla. Lisäksi itse olen lapsuuteni viettänyt kätkön lähettyvillä ja edelleen kuljen aivan sen vierestä usein, joten kätkössä on jotain kotoista ja rakasta. Yksi syy pitää siitä on myös se, että se oli yksi ensimmäisiä löytöjä.

 

-Laura-

Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Loading...
×
×
  • Create New...