Jump to content

FIN: Johanna sinisalo: kätketyt


Haaskalintu

Recommended Posts

Kirjastossa osui käteeni bestseller-hyllystä otsikon mukainen kirja. Lainasin sen koska olin nähnyt verkkokaupassa sitä myytävän.

 

Kirjasta on ehkäpä turhan suureellista puhua, sillä kyseessä on pikemminkin yksiin kansiin laitettu näppärä novelli. Luin sen ruokatunnilla.

 

Kirja sijoittuu Tampereen seudulle, mihin töihin tullut nuori nainen turhautuu ensin duuniinsa, mutta löytää sitten baarista mielenkiintoisen nuoren miehen, mitä kautta tutustuu geokätköilyyn.

 

Kirjan loppu on ennalta-arvaamaton ja yllättävä.

 

Kirjailija on selvästi kokenut kirjoittaja. Kielikuvat löytyvät taitavasti ja rutiinilla, varsinkin mitä vastakkaiseen sukupuoleen ja siihen kohdistuvaan kiinnostukseen tulee. Muutamalla ensimmäisellä sivulla oleva ensimmäisen geokätkön löytymiskuvaus lähentelee eroottista kirjallisuutta, ja ehkä siksi oli mielestäni tahattoman huvittava.

 

Myös juoni etenee mukavaa vauhtia, eikä pitkäksi aikaa pysähdytä jaarittelemaan. Sen sijaan tarinassa on paljon epäuskottavuutta niin liittyen geokätköilyyn kuin päähenkilön psykologiaan.

 

Reilun kympin hinta kirjasta on mielestäni suolainen, ja kirjan loppuratkaisu jätti miettimään, antaako tarina geokätköilijöistä tosikolle lukijalle vääränlaisen kuvan.

Link to comment

Kirja sijoittuu Tampereen seudulle, mihin töihin tullut nuori nainen turhautuu ensin duuniinsa, mutta löytää sitten baarista mielenkiintoisen nuoren miehen, mitä kautta tutustuu geokätköilyyn.

 

Kirjan loppu on ennalta-arvaamaton ja yllättävä.

 

 

Voin suositella kirjaa luettavaksi. Alussa epäilin, että opus on tyylilajia, josta en pidä, mutta kerronta oli tosiaan mukavasti etenevää, joten annoin kirjoittajalle mahdollisuuden (olinhan lukenut sen peikkojutun, joten tiesin, ettei ole kyse mistään "harlekiinikirjailijasta") ja viimeiset sivut kruunasivat kokemuksen.

Link to comment

Toki tuo loppu huipennus voi antaa vähän erilaisen kuvan kätköilystä, mutta...

 

Itse pidin kirjasta kyllä ja sitä voi suositella muillekin hyvällä omalla tunnolla.

Toki hinta voi joistain hirvittää, mutta suomalainen alkuperä, joten kyllä sen kesti.

Link to comment

Meillä löytyi kätkettynä kuusen alle puolisen vuotta sitten.. Pikainen lukuelämys, ja olisin toivonut loppuun vielä vaikka yhtä lausetta, joka olisi mahdollistanut toisenlaisen ratkaisun...

 

Jos en olisi jo geoharrastaja, niin tämän kirjan perusteella en olisi lajin pariin lähtenyt, mutta hei, ehkä se on ollut tarkoituskin?? Jos kirja saisi minut ja kaikki muut suomalaiset innostumaan kätköilystä silmittömästi, niin mitä iloa koko lajissa enää olisi? Purkkien löytämisen ja ahaa-elämysten rinnalla minulle tämän lajin suola on tunne siitä, että "tiedän jotakin, mitä nuo muut (jästit siis) ei tiedä...

 

Sama kirjoittaja on ollut mukana Star Wreck -leffoissa, joten on varmasti tiennyt, mitä tekee kirjotitaessaan hieman erilaisen "romaanin"...

Link to comment

Jos jotakuta alkoi kirja kinnostaa niin kivenalta sen voi ostaa. Itse etsin sen kirjastosta kunhan ehdin.

 

Kätketythän on tosiaan www.kivenalla.fi:n kustantama. (Tai oikeammin Radiant Wordsin, joka on Radiant Bytes Oy:n aputoiminimi. Kivenalla toimii tällä hetkellä tämän osakeyhtiön siipien alla.)

 

Kivenalla muhii ajatus tarjota geokätköilyaiheisia lukuhetkiä jatkossakin :)

 

-- Jussi / TeamEimi / www.kivenalla.fi

Edited by TeamEimi
Link to comment

Luin läpyskän viikko sitten, ja tosiaan, jos on hiukan arka luonteeltaan, voi geokätköily pelottaa tuon luettuaan. :) Yleensä pidän Sinisalon tyylistä, ja hyvin kirjoitettu tämäkin oli. Meikkausten ja ulkonäön kuvaukset pistivät hiukan silmään, mutta novellihan olikin kai mittatilaustyönä Me Naiset -lehdelle kirjoitettu, joten Sinisalo lienee pumpannut nuo seikat tekstiin kohdeyleisön takia. Loppukohtaus kyllä oli sitten puhdasta Sinisaloa (monista hänen scifi-novelleistaan tuttua tylyyttä).

 

Kirjaa markkinoitiin pienoisromaanina, mutta pituutensa, tyylinsä ja rakenteensa puolesta oli kyllä pikemmin pitkä novelli... no, rajanveto on hankalaa näissä, ja mutu-tuntumalla mennään... En olisi kuitenkaan läpyskästä 5 euroa enempää maksanut (nyt en maksanut mitään, kun lainasin kirjastosta :) ).

Link to comment
En olisi kuitenkaan läpyskästä 5 euroa enempää maksanut (nyt en maksanut mitään, kun lainasin kirjastosta :) ).

 

Kyllähän tämä "kirjamme" on todellakin kallis, sen hinnalla saisi esimerkiksi InvisibleSHIELD -näytönsuojan jolla on ikuinen takuu. :) Niinkuin tiedämme kirjan kustantamisessa on se logiikka, että mitä enemmän sitä painetaan sitä pienemmät ovat kustannukset per kappale. Tällaisia kirjoja ei ole taloudellisessa mielessä mitään järkeä kustantaa, mutta kun yksi yhtiömme vaikuttajista on hurahtunut kirjallisuuteen, tällaisiakin tulee aika-ajoin tehdyksi.

 

Kun ottaa huomioon, että tämä on 500 kappaleen erikoispainos kirjailijalta, jonka kirjaa on käännetty yhdelletoista eri kielelle, tätä painosta voinee pitää kohtuullisen pienenä ja teosta ainutlaatuisena keräilykappaleena, jonka voi ostaa jos kiinnostaa.

 

-- Jussi / TeamEimi / www.kivenalla.fi

Edited by TeamEimi
Link to comment
Kivenalla muhii ajatus tarjota geokätköilyaiheisia lukuhetkiä jatkossakin :anitongue:

Kiva, kiva :P

Itselläni on myös suunnitteilla novelli, joka liittyy löyhästi (tai vähemmän löyhästi) geokätköilyyn. Ideakin on jo valmiiksi mietitty, mutta juonta täytyy vielä punoa ja henkilöhahmoja syventää, ennen kuin ryhdyn varsinaiseen kirjoitustyöhön. Jospa kesän aikana löytyisi siihen sopiva sauma B) Sitä ennen täytyy kuitenkin hankkia silkkaa fyysistä kosketuspintaa geokätköilyyn itseensä. B)

Link to comment

Tulipa tuo ostettua ja lukaistua aikast pikaiseen. Jos kyse ei olisi ollut geokätköilystä olisin lakannut lukemasta koko teosta useaan otteeseen ja melkein koko kirjan luinkin virne kasvoillani, mutta loppuratkaisu tuntui aika halvalta ja heppoiselta. Olihan se yllättävä, mutta ei paljon muuta. En usko että kirjailija oli tässä ollenkaan parhaimmillaan, paitsi ehkä kuten aiemmin mainittiin kielen sujuvuudesta jnejne. Toiset tykkää, toiset ei. Minä en.

Link to comment

Kesällä lainasimme kirjastosta kyseisen kirjan, siis Kätketyt. Siihenhän liitty myös mysteerikätkö, Kätketyt (http://www.geocaching.com/seek/cache_details.aspx?guid=8f5f36c6-f6d5-4b00-abb7-424e2c133652). Sitä selvitellessämme kesällä vietimme tosi mukavan iltapäivän, kävimme kaupan kautta ostamassa jätskit ja sitten rannalle. Minulla kävi flaksi, koska minä sain vaan nauttia, syödä jätskiä ja kuunnella kauniimman puoliskon ääneenlukua samalla kun ratkaistiin mysteeriä. Kätköä selvitellessä liikutaan Tampereen lähistöllä. Kaiken kaikkiaan yksi parhaista ja muistettavimmista mysteereistä joita olemme ratkoneet. Suosittelen jos liikkuu niissä maisemissa!

 

- Tomppa -

Edited by kosh63
Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Loading...
×
×
  • Create New...