+Haaskalintu Posted May 31, 2007 Share Posted May 31, 2007 Olen kysynyt tätä itseltäni, ja huomaan että vastaus ei ole yksiselitteinen. Yritän olla niin rehellinen ja avoin kuin mahdollista. Olen myös seurannut keskustelua, ja huomannut, että jossain vaiheessa oli harrypotter-tyyppistä luokittelua erilaisille kätköilijöille. Koska Potterin maailma ei ole minulle tuttu (olenko outo ) niin kuvailen omin sanoin. Aloitin kätköilyn yhdessä puolisoni kanssa syyskuussa 2006. Aluksi emme osanneet juuri mitään. Gepsissäkin oli joku muu asetus kuin WGS-84, emmekä ensimmäisellä viikolla löytäneet yhtään kätköä, vaikka yhtenä päivänä kävelimme yli 20km. (totta, tarkistimme askelmittarista ) Voi sitä riemua kun ensimmäinen kätkö löytyi! Sitten niitä alkoi tulla kuin sieniä sateella. Tätä kirjoittaessa noin 230 löytöä. Mikä tässä hommassa sitten viehättää? Vastaan itse itselleni ranskalaisilla viivoilla - Madollisuus kokea jotain uutta. Kun lasten (tai jotkut koirien) kanssa menee leikkipuistoon ja maitokauppaan aina sitä samaa reittiä, on virkistävää nähdä uusia maisemia. Jos on sellaisessa kaupungissa käymässä, missä on käynyt monasti aiemmin voi löytää aivan uusia ulottuvuuksia, nähtävyyksiä ja mielenkiintoisia elämyksiä. - Ulkoilu. Kätköily, retkeily, matkailu ja ulkoilu ovat kaikki samansukuisia sanoja. Olen laiskahko ulkoilemaan, mutta kätköily suorastaan pakottaa siihen, hyvällä tavalla. Raittiissa ilmassa mielikin virkistyy. - Yhdessäolo puolison ja lasten kanssa. Onko tämä sitä paljon mainostettua "laatuaika", en tiedä. Mutta sen olen huomannut, että kätköilyssä on jokaiselle jotain. Lapset ovat 2, 4, ja 7v, ja jokainen viihtyy varsinkin metsässä kätköillessä. - Hieno tekniikka, internet ja gps On upeaa ja ihmeellistä, että olin sitten missä tahansa maapallolla sijaintini voidaan määrittää muutaman metrin tarkkuudella. On myös mielenkiintoista, että ilman Einsteinin suhteellisuusteoriaa ja sen avulla laskettavia korjauslaskelmia paikannus heittäisi kymmeniä metrejä vuorokaudessa. On myös avartavaa törmätä sellaisiin kätköihin, mitkä on todella hienosti toteutettu. - Kokemusten jakaminen muiden kanssa On kutkuttavaa lukea muiden kokemuksia siitä miten sama kätkö löytyi, on hauska vastata puhelimeen ja kertoa vinkki epätoivon partaalla olevalle kätköilyveljelle tai -sisarelle, on kivaa käydä miiteissä ja tutustua uusiin ihmisiin. Eipä tämä niin hölmöltä hommalta vaikutakaan, kun tarkemmin miettii Quote Link to comment
+Fundamental Posted May 31, 2007 Share Posted May 31, 2007 Itsellä suurimmat syyt ovat ne kaikki hienot paikat mihin ei tulisi mentyä ilman kätköilyä. Myös haastavat kätköt tuottavat suurta tyydytystä kun ne ratkaisee/löytää. Pidän myös hyvin paljon tilastoista ja leikkimielisestä kilpailusta kätköjen löytämisen saralla. Uusia ihmissuhteita on myös tullut solmittua. Kätköilijät tuntuvat yleisesti ottaen olevan harvinaisen mukavaa porukkaa. Quote Link to comment
+Pujo Posted June 1, 2007 Share Posted June 1, 2007 Kaikki edelliset syyt pätevät minullakin. Mitäköhän muuta tulisi mieleen... -Paras ystäväni harrastaa myös ja on tietysti mukava kätköillä yhdessä ja toisaalta jakaa kokemuksia -Itsensä voittaminen ja luoliin ryömiminen ja kallioilla kiipeily antavat myös paljon -Yhä laajeneva paikallis- ja historian tuntemus saavat katsomaan omaa kotiseutuaan ihan uusin silmin, huomaan että lueskelen kätkökuvauksia ihan vain mielenkiinnosta vaikka en vielä kätkölle olisikaan menossa -kätköjen tekeminen on haasteellista puuhaa ja monia ajatuksiakin pyörii mielessä... jo niiden suunnittelu on mielekästä vaikka ei edes ole tosissaan tekemässä vielä mitään -otan valokuvan jokaisesta TB:stä ja GC:stä joka tulee vastaan, sekin on yksi haastava puoli tässä harrastuksessa Kätköily on hauskaa vaikka sitä ei edes tee, sitä on hauska suunnitella ja miettiä. Tämä harrastus saa kokoajan uusia ulottuvuuksia. Ja oikeastaan jokaisesta niistä pidän. Mysteerit, tradit, microt, larget, TB:t, kolikot, multit, maisemat, kiipeily, matkailu, historia, yhdessäolo kenen milloinkin kanssa, reissujen ja kätköjen suunnittelu, valokuvien otto... tätä harrastusta en vaihda! Quote Link to comment
Varvikello Posted June 3, 2007 Share Posted June 3, 2007 Hyvin tuossa aiemmissa viesteissä on mainittuna itseäni kiehtovat elementit. Maailma on niin paljon erinäköinen kätköilijän silmin että en minäkään tätä harrastusta vaihda. Quote Link to comment
+tliuska Posted June 3, 2007 Share Posted June 3, 2007 Maisemat on mullakin se päällimmäinen syy, mm. täällä Saudeissa missä toistaiseksi olen enimmäkseen kätköillyt on paljon semmosia loistavia maisemapaikkoja joihin ei olisi muuten tullut lähdettyä. Ulkoilu luonnossa tulee sitten hyvänä kakkosmotivaationa. Eka kätkö oli The Water Hole (GCG05Y) joka tuli Ville Saaren kanssa bongattua. Paikka oli melkoisen syvä luola, jonne laskeutumiseen meni jokunen tovi ja ylösnousemiseen vielä monta tovia enemmän. Kokemus oli sen verran eksoottinen että harrastukseen heräsi heti mielenkiinto, paikalle ei olisi varmaan ikinä sattunut jos ei sitä purkkia siellä olisi ollut. Quote Link to comment
Jari-Matti Posted June 4, 2007 Share Posted June 4, 2007 Joudun ammatikseni ajelemaan ympäri Suomea, ja kun hankin navigaattorin, niin ajattelin pistää sen kunnolla töihin. Yleensä kätköt on viety johonkin verrattain mukavaan paikkaan, ja niinpä metsästelen niitä pikkuhiljaa lähinnä ajankuluksi hotelli-iltana tai maisemien vuoksi. Tulee pidettyä taukojakin sopivaan tahtiin ajomatkalla, kun gepsi piippaa että poikkeapa etsimään. eli minulla on jopa turvallisuusaspekti tässä harrastuksessa... Quote Link to comment
+ncfinn Posted June 5, 2007 Share Posted June 5, 2007 Olen katkoilyn avulla loytanyt monta uutta ja kaunista paikkaa joita en muuten varmaankaan olisi kokenut. En tykkaa kavella metsassa tai edes kaupungissa ihan umpimahkaan ympyraa, katkoily antaa minulle kohteen ja syyn. Asuinkaupungissani on jonkinlainen geocaching tapaaminen melkein joka kuukausi joissa tapaa kivoja ihmisia. Muuten en valttamatta lahtisi ihmisten ilmoille ollenkaan. Quote Link to comment
+ollimax Posted June 7, 2007 Share Posted June 7, 2007 Hei! Enpäs olekaan aiemmin tänne mitään kirjoittanut. Tervehdys kaikille! Olen vasta-alkaja sunnuntaikätköilijä. Kuljen kätköjä etsien harvakseltaan vaimoni ja koirani kanssa silloin kun huvittaa (lapset, partiolaisemme, eivät suurin surminkaan halua osallistua tähän 'ääliömäiseen ja lapselliseen fruittareiden pelleilyyn'). Emme varmaankaan ala koskaan kiertää Suomea tai muuta maailmaa pelkästään geokätköjen perässä, vaan matkalle lähtiessämme vilkaisemme onko samalla suunnalla kätköjä, jotka voisivat viedä meidät johonkin mukavaan uuten paikkaan. Sen huomaan kuiitenkin tapahtuneen jo nyt, että näen maailmalla usein paikkoja, joita jään miettimäään, kannattaisiko sinne laittaa kätkö. Samaten, erilaisia pikkuesineitä tulee joskus pantua sivuun, josko niitä sitten joskus voisi laittaa kätköön. Useimmat aiemmat kirjoittajat ovat maininneet sen, mikä meitäkin on alkanut innostaa tässä harrastuksessa: Tämän avulla löytää lukuisia uusia hauskoja paikkoja, joihin ei muuten tulisi mentyä. Olen omalta kotikulmaltani, Kirkkonummelta, löytänyt monia upeita paikkoja, joiden olemassaoloa en ole aiemmin tiennyt. Tahtiamme kuvaa hyvin se, että tällä hetkellä odottelemme kymmenennen kätkön löytymistä, ja ensimmäisen itse asettamamme kätkön julkaisemista. Suunnittelemme myös muutaman toisiinsa liittyvän kätkön asettamista kesämökkikuntaamme, jossa ei vielä liene yhtään kätköä. Quote Link to comment
+sikajack Posted June 7, 2007 Share Posted June 7, 2007 Hei! Enpäs olekaan aiemmin tänne mitään kirjoittanut. Tervehdys kaikille! Jou! ... ja morjensta vaan. Kiva että olet eksynyt porukkaan! 'ääliömäiseen ja lapselliseen fruittareiden pelleilyyn' Nyt on pakko tunnustaa maalaisuuteni: mikä hitto on "fruittari"? ;-) Terveisiä kersoille - toivottavasti oppivat osoittamaan ymmärrystä "vanhusten" harrastukselle ja onnea uusille kätköille; niin suunnittelussa olevilla kuin löytämistään odottavillekin! Quote Link to comment
Jusu Posted June 7, 2007 Share Posted June 7, 2007 Nyt on pakko tunnustaa maalaisuuteni: mikä hitto on "fruittari"? ;-) Tämänkin tollon täytyi käyttää googlea: fruittari. Quote Link to comment
+pailakka Posted June 7, 2007 Share Posted June 7, 2007 Tietenkin kätköilen, jotta löytäisin kätköjä. Ei tässä sen suurempia filosofioita tarvita Quote Link to comment
+sikajack Posted June 7, 2007 Share Posted June 7, 2007 Tämänkin tollon täytyi käyttää googlea: fruittari. No huh huh! ;-) Meikäläisestä ei kyllä tuon määritelmän mukaista "fruittaria" saa sitten tekemälläkään. Mitä sitten tulee alkuperäiseen lontoonkieliseen ilmaisuun "fruitcake", olen tähän saakka kuvitellut sen tarkoittavan jonkinmoista sekopäätä ... Quote Link to comment
Maxxy Posted June 7, 2007 Share Posted June 7, 2007 (edited) Sikajack: Minusta tuntuu, että toistat itseäsi . Juu, ei tuo wikin selityksen mukaan kyllä mene läpi, ei sovi yhteenkään tuntemistani kätköilijöistä . Edited June 7, 2007 by Maxxy Quote Link to comment
Scrod Posted June 7, 2007 Share Posted June 7, 2007 Sikajack: Minusta tuntuu, että toistat itseäsi . Juu, ei tuo wikin selityksen mukaan kyllä mene läpi, ei sovi yhteenkään tuntemistani kätköilijöistä . Tosin Scrod'in seksuaalisesta suuntauksesta en ole aivan varma Täten tunnustan kaikille, että olen 100%...................................Hetero ja ylpeä siitä. Kaikenlainen homoseksuaalinen, rankemmanpuoleinen läppä parin kätköilijän kanssa #geocaching.fi - kanavalla myönnettäköön mutta vaseliinipurkit ovat toistaiseksi jääneet kauppojen hyllylle. Naikkoset ilman tolppaa hameen alla on miellyttänyt, miellyttää nyt ja tulee miellyttämään jatkossakin . Vaikka luin rivien välistä sen huumorin siemenen niin pitää muilta karistaa pelot pois Ja miksi aloin kätköilemään : -Sain kipinän kätköilyyn toisen kätköilijän myötä ja koukkuun jäin harrastuksen mielenkiintoisuuteen ja monipuolisuuteen. -Tässä harrastuksessa luovuus pääsee esiin kuvauksien ja purkkien teossa ja piilotuksessa -Sosiaaliset suhteet pysyvät yllä kun on aina jotain mistä keskustella kätkötuttujen kanssa - Sukulais, kauppa, lenkki ym reissut saavat uutta näkökulmaa kun kätköjen perusteella voi muokata reissut mennessä ja tullessa kätköjen piilotus -ja hakureissuiksi -Myöskin osa reissuista tylsyyden iskiessä menee nopeasti kun katsoo ikkunasta pihalle ja sopivan kätköpaikan tullen voikin antaa mielikuvituksen laukata -Harrastuksen myötä näkee paikkoja mitä ei muuten näkisi ja ilman harrastusta tuskin niin paljon liikkuisi luonnossa ellei satu olemaan erittäin urheilullista sorttia - Kätköily tuo usein joko hien pintaan ja hymyn huulille / surun puseroon mutta elämä onkin aina välillä täynnä onnistumisia, välillä epäonnistumisia. -FTF on se elämän suola joka tyydyttää joka kerta ja pieni kilpailu tässä harrastuksessa on aina tervettä -Kätköilyssä on kiva lukea lokeissa "osaamisestaan" useimmiten kuin työpaikalla IT-neuvotteluiden / jokavuotisten palaveerauksien aikaan - Kätköily sopii niin yksinäiselle erakolle kuin pariskunnalle, lapsiperheelle tai suurijoukkoiselle lenkkeilyporukalle, harrastuspoppoolle jne... -Kätköily ei katso ikää eikä vaadi paljon alkuun pääsyyn - Kätköily syö bensaa ja kuluttaa kumia ja jalkapohjia mutta pitää kunnossa ja mielen virkeänä ja rahat voisi hukata huonomminkin -Kätköilyn myötä näkee muita harrastajia kautta maan(maailman) ja sen myötä ulkomaanmatkoillakin on muutakin tekemistä kuin kierrellä nähtävyyksiä ja makoilla uima-altaalla Quote Link to comment
Maxxy Posted June 7, 2007 Share Posted June 7, 2007 Sorry Scrod, vitsi oli sittenkin mauton ja poistinkin sen lähes heti. Ehdit kuitenkin (...kele) kopsata sen (vai tuliko postissa) . Lupaan tarjota oluen hyvitykseksi, kun seuraavan kerran nähdään (jos se jotain auttaa) . Noista asiallisista perusteluista kätköilyn harrastamiseen olen kanssasi aivan samaa mieltä. Lisäksi vielä on täytynyt pakottaa itsensä kertaamaan jonkun verran myös englannin sanoja. Kätköily on hyvä syy siihenkin . Quote Link to comment
rantalaihot Posted June 7, 2007 Share Posted June 7, 2007 'ääliömäiseen ja lapselliseen fruittareiden pelleilyyn' !!?!! No eipä olisi tullut ensimmäisenä mieleen. Tietääköhän muksut ihan mistä puhuu?!? Slangi hallussa? Tai ehkä muuten vaan vähän outoja mielikuvia vanhempien harrastuksesta... No, meillä on (yllättäin) pitkälti samoja syitä kuin aiemmilla. Jotain kautta, olisko ollut joku lehtiartikkeli, kuultiin harrastuksesta ja se tuntui heti mielenkiintoiselta... Minulla (f) oli lapsena tapana leikkiä aarteenetsintäleikkejä sisarusten kanssa, piilotettiin purkkeja paikkoihin joista sitten piirrettiin kartat ja/tai kirjoitettiin vihjeitä jotka johti aina seuraavaan vihjeeseen ja sitten lopulta kätköl... eikun aarteelle. Puoliso sitten innostui kätköilystä myös (tekniikan viehätys?) ja niinpä olemme tästä löytäneet mukavan koko perheen ajanviete- ja ulkoiluharrastuksen. Mikä tahansa mikä vetää ylös sohvannurkasta on suositeltavaa. Olemme olleet yllättyneitä siitä, miten tunnettu "laji" tämä on, melkein kaikki ovat tienneet harrastuksen ja tunteneet muita kätköilijöitä. Itse olemme vielä lievästi sanoen alkutaipaleella, mutta innostuneita! Jostainhan sitä täytyy jokaisen aloittaa... Quote Link to comment
Scrod Posted June 8, 2007 Share Posted June 8, 2007 (edited) Maxxy wrote : Sorry Scrod, vitsi oli sittenkin mauton ja poistinkin sen lähes heti. Ehdit kuitenkin (...kele) kopsata sen (vai tuliko postissa) dry.gif smile.gif. Lupaan tarjota oluen hyvitykseksi, kun seuraavan kerran nähdään (jos se jotain auttaa) Ei se mua hetkauttanut suuntaan taikka toiseen mutta julkisesti vitsi ei ehkä aukene kaikille, kanavalla loksautuksena se olisi mennyt muun pölötyksen mukana Anteeksi annettu ja unohdettu on ja olut maistuu aina ja sattuman vilkaisuna viesti eteeni tuli Niin juu! Unohtui tuo englannin kielen vetreytys myös. Vaikkakin tankeroenglantini on saanut vuosien saatossa kovaakin kritiikkiä osakseen, on se kuitenkin kehittynyt tämän lajin myötä. Kaikki asiathan ovat ruosteessa kunnes niitä pääsee ylläpitämään, joten kielipuolen kanssa olen samaa mieltä. Se olkoon vielä listani kirsikka kakun päällä että rohkeasti sitä englantiakin käyttämään . Itse juuri tein mittavan muutosrempan kätköjeni kuvauksiin ja nyt pitäis saada sekä suomenkielisen että enkunkielisen kuvauksen.Oon huomannut, että runsaasti on alkanut ulkomailta porukka valua myös minunkin purkeilleni, jolloin enkkua muutama rivi ei ole pahitteeksi Edited June 8, 2007 by Scrod Quote Link to comment
+ollimax Posted June 8, 2007 Share Posted June 8, 2007 'ääliömäiseen ja lapselliseen fruittareiden pelleilyyn' !!?!! No eipä olisi tullut ensimmäisenä mieleen. Tietääköhän muksut ihan mistä puhuu?!? Slangi hallussa? Tai ehkä muuten vaan vähän outoja mielikuvia vanhempien harrastuksesta... No jaa, pikemminkin kyse taitaa olla vain huolimattomasta sananvalinnasta, tai siitä, ettei lähsekään kaikila slangisanoilla, kuten sanoilla yleensäkään ole _täsmällistä_ merkitystä. Se, mikä ennen kaikkea huvittaa tässä sivujuonteessa, on näiden (tietysti omasta mielestäni) aivan täysjärkisten nuorten suhtautmisen perusteet. he ovat molemmat partiolaisia, vanhempi vieläpä poikkeuksellinen aktiivinen partiotoiminnassa. Tyttäreni pitää geokätköilyä lähinnä keinotekoisena välineurheiluna, mitä se tietysti onkin sellaisen näkökulmasta, joka on tottunut nukkumaan lumihankeen haudatussa makuupussissa. Hän pitää tuota gepsin käyttöä arkajalkojen touhuna ja kompassia ainoana oikeana ja riittävänä välineenä. Quote Link to comment
+Mikkozzz Posted June 8, 2007 Share Posted June 8, 2007 Gepsin käyttöhän ei suinkaan ole pakollista. Kätköjä voi etsiä myös pelkän maastokartan avulla. Ja jos sekin tuntuu liian helpolta, niin puheliluettokartankin avulla ovat purkit löytyneet. Mitkäs muuten ovat partiolaisten ajatukset lodjaamisesta? Quote Link to comment
+Pujo Posted June 8, 2007 Share Posted June 8, 2007 Tulipa mieleeni vielä yksi peruste jota en nähnyt tuolla aiemmin, keräily. Tässä harrastuksessa minulle ainakin tulee välillä mieleen että yritän keräillä kaikki Turun kätköt, kaikista lääneistä yhden kätkön, sadasta kunnasta kätkön ja viimeisenä tietysti kaikki Suomen kätköt. Se ei varmasti tule koskaan tapahtumaan, mutta se kai tässä on jotenkin ajatuksena. Ei tosissaan, mutta sinnepäinhän tässä kokoajan mennään? Quote Link to comment
+Haaskalintu Posted June 8, 2007 Author Share Posted June 8, 2007 Tulipa mieleeni vielä yksi peruste jota en nähnyt tuolla aiemmin, keräily. Tässä harrastuksessa minulle ainakin tulee välillä mieleen että yritän keräillä kaikki Turun kätköt, kaikista lääneistä yhden kätkön, sadasta kunnasta kätkön ja viimeisenä tietysti kaikki Suomen kätköt. Se ei varmasti tule koskaan tapahtumaan, mutta se kai tässä on jotenkin ajatuksena. Ei tosissaan, mutta sinnepäinhän tässä kokoajan mennään? Itse tiedostan tuon tunteen, mutta yritän vältellä sitä. Yksi kätkö oli työmatkan varrella, ja kun siitä tarpeeksi usein ajoi ohi, rupesi asia jurppimaan niin paljon, että se oli pakko hakea. Nytkin polttelee yksi kilometrin päässä kotoa oleva juuri julkaistu kätkö, että pitäisi päästä hakemaan se pois. Niinkuin se sieltä metsästä häviäisi. (tai häviäähän niitä välillä, mutta se onkin jo toinen tarina) . Intohimon ja pakkomielteen välillä on veteen piirretty viiva. Quote Link to comment
+pertsa25 Posted June 9, 2007 Share Posted June 9, 2007 Kysymys "Miksi kätköilen?" on asia johon joudun itsekin vastaamaan, vaikka harvemmin minua palstoilla näkeen "äänessä" Itsellä tämä alkoi harmittomasti ystäväni kyydissä, kun hän minua kotiin viedessä pysähtyi yhden kätkön viereen ja kysäisi voidaanko käydä hakemassa tämä pois. Minä mielenkiinnosta sinne mukaan ja siinä tuli ensimmäinen kätkö haettua. Homma tuntui mukavalta tavalta viettää vapaa-aikaa ja vielä ainoa mitä itselleni tarvitsin oli sinihammasgepsi, että puhelimeni osaa opastaa perille niin pääsi halvalla alkuun. Nyt reilut puoli vuotta myöhemmin on tullut jo hankittua kaikkea muutakin sälää ihan sen takia, että homma olisi helpompaa ja halu kasvaa koko ajan löytää lisää kätköjä. Auto taitaa olla seuraava suurempi hankinta, sillä en sitä muuten periaatteessa tarvitsisi. Homma on nyt vienyt jo pienen pakkomielteen puolelle, josta muutamat ystävätkin on jo kommentoinut. Itselleni on tärkeää tässä hommassa, että on hauskaa ja löytää uusia vaikuttavia ympäristöjä lisäksi suuruuden hulluna ihmisenä saada kätköt lähialueelta haettua. Kuitenkin lähialue kasvaa koko ajan. Quote Link to comment
+Geokarhut Posted June 10, 2007 Share Posted June 10, 2007 Ka! Ensimmäinen foorumikirjoitukseni tänne. Miksi siis kätköilen? Geokätköilystä tiesin jo pidemmän aikaa mutta se tietty innostuminen ja laitteisto saivat viimein minut ja loputkin porukasta (avovaimon ja kakrun) liikkeelle. Varsinaisesti voidaan kai siis sanoa että aloitimme koko harrastuksen nyt kesän alusta ja takana on jo ensimmäinen löytökin Pääsyy varmasti on kiehtova mielenkiinto -- Tässä on se "jokin" joka ajaa metsästämään kätköjä ja tekemään mielenkiintoisia mysteeritehtäviä. Quote Link to comment
jupilli Posted June 11, 2007 Share Posted June 11, 2007 Heips, kun joskus reipas kolme vuotta sitten helmikuussa sattumoisin surffaillessani törmäsin GCn sivuille ja satuin pysähtymään lukeakseni purkin piilotuksen ideasta, taisin olla koukussa samantien. Alku oli hiukan hakemista, mutta kun piirongin laatikosta sattui löytymään työkaverien synttärilahjaksi antama GPS valmiina ja luonnossa liikkuminen oli kovin tuttua, ei eka kätkölle lähteminen ollut oikeastaan ollenkaan uutta. Ensimmäinen löytämäni kätkö sattui vielä olemaan Eeron hieno Cache Rail jota pidän edelleen yhtenä parhaista koskaan löytämistäni piiloista. Monta sattumaa siis. Tuon ensimmäisen kokemuksen jälkeen luulin ymmärtäväni sen kätköilyn alkuperäisen idean: " Auttaa liikkumiseen motivaatioita hakevia ihmisiä omaksi ilokseen löytämään sellaisia liikkumisen paikkoja jotka juuri heille synnyttävät miellyttäviä kokemuksia ja auttavat liikkeelle aina vaan uudestaan ja uudestaan, niin että liikkumisesta tuleekin melkein tapa. " Huomasin myös että uusien kätköille soveltuvien paikkojen löytäminen omilta kotinurkilta vaatii aina tutkimista ainakin jossain määrin, mutta tuloksena näyttää olevan yllättävän hienoja kokemuksia paikkojen, sekä sitten myös kätköjen löytäjille. Olisikohan siinä ne pari tärkeintä syytä kätköilyn harrastamiselleni !!?!! Luulen osaavani ottaa tämän harrastuksen omalle kohdalleni sopivalla 'kevyellä otteella' ja haluan harrastaa ainoastaan minulle sopivassa määrässä, vaimollani on tietysti toisenlainen luuleminen tarjolla. Toisaalta täällä mielipidepalstalla tulee joskus otettua kantaa liikakin voimakkaasti, voi minua, vai pitäisikö säälitellä teitä esitettyjen mielipiteiden kohteena !?! En yritä metsästää purkkeja määrän tai edes laadun perusteella. Etsin tai piilotan niitä juuri silloin kun se toiminta sattuu minulle sopimaan !! Quote Link to comment
Recommended Posts
Join the conversation
You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.