Jump to content

Fin: Garmin 60 CSx


Olly

Recommended Posts

Nyt tämän kesän 60CSx:llä kätköilleenäni voin sanoa, että on aika erinomainen laite.

 

Alkukesästä mm. mentiin kaverin kanssa hakemaan Hangon kätköt. Kaverilla oli vanha III+ ja mulla 60CSx. Oltiin sitten kävelemässä kohti Suomen Etelää, kun puolessa välissä matkaa kaveri oli valmis heittämään oman kapulansa mereen ja yritti riistää minulta tuon 60CSx:n. Eli tulos oli se, että siinä ympäristössä ei Garmin III+ saanut satelliitin satelliittia, kun mulla oli jo monta näkyvissä ja hyvä fixi.

 

Olen kätköillyt sittemmin myös pahemmissakin ryteiköissä ja hyvin toimii.

 

73 de OH2TH

Link to comment

Reilut puoli vuotta on ollut käytössä 60Cx(ei taida suurta eroa olla),olen erittäin tyytyväinen.Muistikorttiominaisuus on aivan huippu,minulla on kahdella muistikortilla koko suomen kartat,ei tarvi reissuun lähtiessä miettiä tuliko alueen kartat ladattua kapulaan.Edellinen oli Etrex Legend C,olin siihenkin tyytyväinen siihen asti kun kyllästyin latailemaan karttapaloja.Ja on muuten huomattava ero satelliittiherkkyydessä noiden kahden kesken,Etrex ei löydä satelliitteja sisätiloissa mutta 60Cx löytää(puurakenteinen omakotitalo).Olen maastossakin huomannut todella suuren eron.

 

Etrex Legend C on jouten,ei ilmainen,mutta myytävänä.

Link to comment

Mites noitten X -mallien käyttö pelaa suhteessa vanhempiin malleihin. Mulla on nyt 60CS ja ensisijainen kysymys onkin, toimivatko nykyiset karttani Cx tai CSx -mallien kanssa. Entä voiko kartat, reittipisteet, reitit yms ladata koneesta suoraan muistikortille vai pitääkö kapula lyödä piuhalla kiinni koneeseen latauksen ajaksi?

Link to comment

Vuoden päivät kätköilin 60CS:n kanssa hyvin, mutta nyt menee 60CSx:llä vieläkin tarkemmin. Hyvä peli kun 1GB:n muistikortille saa koko suomen ulkoilukartat eikä tarvitse miettiä mitä karttoja laitaa reissua varten. Oman lyhyen kokemuksen pohjalta voin suositella, mutta kallishan tuo on. Itse ostin laitteen jenkkilästä webbi kaupasta. Hintaa tuli hieman yli 100€ halvempi kuin erätukusta kaikista lisäkuluista huolimatta.

Link to comment

Ainakin minun täytyy ladata piuhan kautta,mahtaako kenenkään koneessa olla microkorttipaikkaa,tai sovitekappaleen kanssa ehkä voisi olla mahdollista.Mutta toisaalta, eihän piuhan kanssa tavitse tehdä lataus kuin max.kaksi kertaa niin suomen kartat on aina mukana.Reitit,pisteet ym. täytyy todennäköisesti ladata piuhalla.

Edited by MooseM
Link to comment

Ainakin minun täytyy ladata piuhan kautta,mahtaako kenenkään koneessa olla microkorttipaikkaa,tai sovitekappaleen kanssa ehkä voisi olla mahdollista.Mutta toisaalta, eihän piuhan kanssa tavitse tehdä lataus kuin max.kaksi kertaa niin suomen kartat on aina mukana.Reitit,pisteet ym. täytyy todennäköisesti ladata piuhalla.

 

Kertokaas miten Garmineihin saa ladattua yli 1000 kätkön koordinaatit? Kerran vähän aikaa ihmettelin erään uuden 60CSx:n omistajan kanssa asiaa...

Link to comment

Vuoden päivät kätköilin 60CS:n kanssa hyvin, mutta nyt menee 60CSx:llä vieläkin tarkemmin. Hyvä peli kun 1GB:n muistikortille saa koko suomen ulkoilukartat eikä tarvitse miettiä mitä karttoja laitaa reissua varten. Oman lyhyen kokemuksen pohjalta voin suositella, mutta kallishan tuo on. Itse ostin laitteen jenkkilästä webbi kaupasta. Hintaa tuli hieman yli 100€ halvempi kuin erätukusta kaikista lisäkuluista huolimatta.

 

Mitenkäs nämä kartat sitten eli peruskartta lienee Amerikkalainen?

Saakos laitteeseen suhteellisen edukkaasti sitten koko Suomen kattavaa GT karttaa?

 

Ja mitenkäs yleensä Garminissa menee nuo zoom asteet.

Eli jos zoomaan ulospäin niin käytetäänkö silloin peruskarttaa ja jos zooman riittävän tarkaksi ruvetaa käyttämään tuota tarkemaa karttaa.

Link to comment

Tuli tuosta kartan zoomaamimesta mieleen, että kuinka esim. Erätukun topo-kartat toimivat tuossa 60CSx:ssä? Ainakin omassa Vista C:ssä tahtovat latausajat kasvaa vähä turhankin pitkiksi.

 

Garmineissa (mulla on mustavalko-Legend) saa jonkin verran säädettyä kartan yksityiskohtien näkyvyyttä zoomitason mukaan. Silloin lähikartassa voi näyttää enemmän yksityiskohtia ja karkeamman mittakaavan kartassa sitten vähemmän kamaa. Tähän on myös melko hyvä automatiikka olemassa. Toiminto on luonnollisesti käytettävissä vain vektorimuotoisissa kartoissa.

Link to comment

Tuli tuosta kartan zoomaamisesta mieleen, että kuinka esim. Erätukun topo-kartat toimivat tuossa 60CSx:ssä? Ainakin omassa Vista C:ssä tahtovat latausajat kasvaa vähä turhankin pitkiksi.

 

Viikonloppuna testailin erilaisia käsittämättömiä valikkotoimintoja (60CS) ja törmäsin kartta-asetuksissa (Map Setup) termiin Land Cover. Kun pistin tuon off -tilaan, käyttämissäni testipisteissä kartan latautumisaika näytölle puolittui, enkä kuitenkaan huomannut, että kartalta olisi mitään puuttunut.

Link to comment

Viikonloppuna testailin erilaisia käsittämättömiä valikkotoimintoja (60CS) ja törmäsin kartta-asetuksissa (Map Setup) termiin Land Cover. Kun pistin tuon off -tilaan, käyttämissäni testipisteissä kartan latautumisaika näytölle puolittui, enkä kuitenkaan huomannut, että kartalta olisi mitään puuttunut.

 

Tuota... mitä karttaa käytät? Mielestäni se riippuu kartasta, mitä se näyttää (ja tietysti maastosta). Topoissa on maanpeittona merkitty kaikenlaisia kiviä ja puita, joiden lataaminen kestää. Itsellänikin on tuo asetus off-tilassa. Minun mielestä sen voi jopa säätää siten, että se näkyy vain tietyillä kartan tarkkuuksilla (esim. vain tarkimmassa zoomauksessa). Harvoin tuota kuitenkaan on tarvinnut ihan oikeasti :anicute: .

Link to comment

Garminin Vapaa-ajan kartta ei ole niin tarkka, että kivet ja puut näkyisivät. Olen pitänyt maanpeittoasetuksena AUTO. Kun laitoin kokeeksi maanpeitot pois, häipyivät esim. rakennukset, puistot ja peltoalueet kartalta. Näkyvyyden rajan voi myös säätää johonkin kartan zoomausasteeseen. Nopeusvertailuja en tehnyt. Taidan antaa asetusten olla ennallaan.

 

edit: Ai niin, mulla on GPSmap 76C.

Edited by PekkaR
Link to comment

Olemme tässä miettineet uuden GPS laitteen hankkimista ja tämä 60CX malli on varteenotettava vaihtoehto. Aikaisemmin olemme käyttäneet Magellanin laitetta oikein passelilla GT tasoisella kartalla.

 

Tässä olemme nyt sitten pähkäilleet, että mitenkäs nämä kartta-asiat menee Garminissa. Jokin peruskarttajan siinä on mutta siis minkä tasoinen? Sitten TOPO karttoja saa jotka on tarkempia. Mitenkäs sitten tuollainen GT tasoinen aineisto eli löytyykö sellaista koko Suomen alueelta?

 

Ilmeisesti härveliin olisi mahdollista väsätä myös omia karttoja? Onkos tämä kovinkin vaikea prosessi vai onnistuuko satunnaiselta harrastajalta?

 

Tässä on tosiaan toisena vaihtehtona ollut tuo Magellanin eXplorist 500 mutta mutta... Vaikeaa siis on.

Link to comment
Tuota... mitä karttaa käytät? Mielestäni se riippuu kartasta, mitä se näyttää (ja tietysti maastosta). Topoissa on maanpeittona merkitty kaikenlaisia kiviä ja puita, joiden lataaminen kestää. Itsellänikin on tuo asetus off-tilassa. Minun mielestä sen voi jopa säätää siten, että se näkyy vain tietyillä kartan tarkkuuksilla (esim. vain tarkimmassa zoomauksessa). Harvoin tuota kuitenkaan on tarvinnut ihan oikeasti B) .

 

Vapaa-ajankartaksi tuo näkyy itseään kutsuvan eli lienee Garminin tuotosta ja ikääkin sillä on jo useita vuosia - Orivesi - Jämsä -välin uusia linjauksia se ei tunne mutta järvet ja joet ovat sentään paikallaan. Joo - Land Cover on asetettavissa zoomausasteen mukaisesti, mutta kun kokeilin muutamalla kynnysarvolla sekä myös OFF -asetuksella, en löytänyt mitään käytännön eroa näytöllä. Tosin en ole koskaan jaksanut kartan värejä viritellä siten, että rakennnukset näkyisivät oikeasti - yö -moodilla ne näkyy jotenkuten, mutta päivänvaloasetukisilla pitää tietää, mistä kohtaa karttaa alkaa rakennusta etsimään. Nyt kun testasin yö -asetuksella niin OFF'ssa rakennukset totta vie katoaa!! Onneksi ne ovat yleensä niin isoja, että luonnossa ne huomaa silmälläkin :ph34r: Täytyypä alkaa etsimään sille toimivaa raja-arvoa.

Link to comment

No niin... koitin kattella ja nyt kävi niin, että nuo kaikki rakennukset ym. katosivat minun kartoilta kokonaan :ph34r: .

Nämähän näyttääkin olevan hauskoja vehkeitä... B)

 

edit: kartat: City Select Europe V7 ja Topot GT7, GT4 jne...

Edited by Maxxy
Link to comment

Tässä on tosiaan toisena vaihtehtona ollut tuo Magellanin eXplorist 500 mutta mutta... Vaikeaa siis on.

 

Jos oikein muistan, niin eXploristin noissa isompinumeroisissa malleissa taitaa olla tyyppikohtaiset akut. Itse olen aina pitänyt tuota logistiikan kannalta huonona ratkaisuna. Kannattaa miettiä akkuhuolto kunnolla - helpottaa aika tavalla, jos taskulamppuun, kameraan ja GPSään käy samanlainen viratalähde. Itse käytän AA-kokoisia akkuja ja lähimmältä kioskilta löytyy pelastus, jos akut kertakaikkiaan loppuvat kaikista laitteista.

Link to comment

... Kannattaa miettiä akkuhuolto kunnolla - helpottaa aika tavalla, jos taskulamppuun, kameraan ja GPSään käy samanlainen viratalähde. Itse käytän AA-kokoisia akkuja ja lähimmältä kioskilta löytyy pelastus, jos akut kertakaikkiaan loppuvat kaikista laitteista.

 

Erittäin totta. Tuo virrankulutus on myös seikka, johon kannattaa kiinnittää huomiota. Minulla on sellainen tuntuma, että Garmin pyörii samoilla virroilla jopa tuplaten kauemmin :tired: . Tietysti malleissakin on eroja, mutta tämä näin kokeilupohjalta.

Link to comment

käytännön kokemuksia arvon kollegoilla ko. laitteesta ??? on harkinnassa Questin tilalle varsinaiseksi kätköily-gepsiksi.

 

Ostin verkkokaupasta USAsta keväällä 60 Cx:n, hinnaksi tuli kaikkine mahdollisine rahteineen, kuljetusvakuutuksineen, veroineen, tulleineen sun muineen melko tarkka 400 eskoa, jota en pidä pahana ollenkaan saatuun vastineeseen nähden.

 

Erityisesti roimasti parantunut herkkyys edellisen sukupolven 60:siin miellyttää. Autossa tai sankassa kuusikossa esim. ero on huima. Hankinnan taustalla lueskelin melko tarkkaa arvioita sivulta http://patrick-roeder.de/reviews/garmin_gpsmap_60CSx.htm ja aika samaa mieltä olen monesta asiasta nyt kun on omaakin kokemusta vähän jo kertynyt. Fillaroidessa kartta- tai trippimittarikäytössä käytän laitetta tankotelineessä virransäästötilassa, jolloin värkki vastaanottaa tietoa yläilmoista harvempaan tahtiin, iskussaan olevat AA-akut kestää tällöin piiitkään. Kätkön lähellä sitten vaihdan normaalitilaan tietenkin.

 

Mukana tulleella Ameriikan ihmemaan kartalla ei ole käytännön merkitystä kun käytössä on kuitenkin Erätukun Topo-Suomi Plussan aineistoa, siis sitä jossa on korkeuskäyrät 5 m välein. Aineiston yksityiskohtaisuus vastaa maastokarttaa eli entistä peruskarttaa. Molemmathan perustuu Ylä-Lappia lukuunottamatta tietääkseni samaan maanmittauslaitoksen digitaaliseen maastotietokantaan ja eipä taida kuluttaja sen tarkempaa tavaraa hevillä mistään saada. Värimaailma kyllä jää edelleen paperisista kartoista, ei johdu sinänsä erinomaisesta näytöstä vaan kartta-aineiston määrittelyistä nähdäkseni.

 

Joku taisi kysellä mahdollisuudesta saada uuden 60:sen microSD:t (tai Transflassit PC:hen kiinni. Ostin mukana tullutta isomman muistikortin, jossa oli suunnilleen ilman lisähintaa mukana myös adapteri perus SD:ksi, sillähän ne pikkusormen kynnen kokoiset lappuset menee pc:n kortinlukijaankin tarvittaessa kauniisti.

Link to comment

Yksi negatiivinen asia, jonka mä olen 60CSx:ssäni havainnut, on sen toivottoman hidas ensimmäisen fiksin saaminen liikkeessä.

 

Jos seison paikallani, se herää ihan ripeästi, mutta jo fillarin kyydissä se kestää moninkertaisen ajan. Autossa se on ihan toivoton ja lentokoneessa se ei enää saa fiksiä ollenkaan. Jos sillä on fiksi alun perin, niin se toki pitää sen myös liikkeessä, mutta ekan fiksin saaminen käynnistyksen jälkeen on ongelmallinen.

 

Esim. kun mä tuossa hiljattain poljin kotoa A hollow tree -kätkölle siinä luulossa, että ehtisin kuitata FTF:n, mä ehdin löytää oikean puun ilman gepsiä ennen kuin gepsi sai fiksin, vaikka mä panin siihen virrat päälle jo kotona ja poljin yli kolme kilometriä kätkölle kapula kädessä.

Link to comment

 

Esim. kun mä tuossa hiljattain poljin kotoa A hollow tree -kätkölle siinä luulossa, että ehtisin kuitata FTF:n, mä ehdin löytää oikean puun ilman gepsiä ennen kuin gepsi sai fiksin, vaikka mä panin siihen virrat päälle jo kotona ja poljin yli kolme kilometriä kätkölle kapula kädessä.

 

Joopa. Tuo saattaa olla pitkälti kiinni pohkeista. Meikä kun ei ole koskaan polkenut kuin ehkä reippaat puolisen kilsaa siinä ajassa kun härveli herää henkiin kylmästartissa fillarin stongasssa... Autossa vauhdissa alkuun pääseminen saattaa tosiaan kestää selvästi havaittavasti pidempään kuin paikallaan, sittenhän se kyllä seuraa kauniisti, vaikka ei olisi minkään ikkunan lähelläkään. Tilanne on silti jo parempi, se edellinen 60:nen kun ei meinannut seurata satelliitteja edes antenni kiinni tuulilasissa... Ehkä en ole tuota liikkuvassa autossa olevaa viivettäkään havainnut ihmeellä kun se alkuun pääseminen on kuitenkin kuta kuinkin samaa tasoa kuin ihan kohtuumodernin ja herkäksikin mainostetun bt-gepsimollukkani kanssa autonavigaatiopuolella.

Link to comment

Joopa. Tuo saattaa olla pitkälti kiinni pohkeista. Meikä kun ei ole koskaan polkenut kuin ehkä reippaat puolisen kilsaa siinä ajassa kun härveli herää henkiin kylmästartissa fillarin stongasssa... Autossa vauhdissa alkuun pääseminen saattaa tosiaan kestää selvästi havaittavasti pidempään kuin paikallaan...

 

No mä luulin siis olevani FTF:ää jahtaamassa, joten tahti oli "täysillä ja vähän yli", mutta toisaalta alla oli yksivaihteinen fillari. Auton kyydissä mä olen istunut Viikinmäestä Lauttasaareen noin 14 kilometriä niin, että gepsi sai fiksin vasta perillä auton pysähdyttyä. Mulla on kakkoskapulana Magellan Sportrak ja paikallaan ollessa 60CSx saa fiksin yleensä vähän ripeämmin kuin Sportrak, mutta Sportrakin käynnistysaika on jokseenkin immuuni nopeudelle, joten liikkeessä se päihittää 60CSx:n mennen tullen. Sille ei lentokoneen nopeuskaan tuota minkäänlaisia vaikeuksia.

 

Herkkyydessä 60CSx on kyllä sitten ihan omaa luokkaansa. Lentokoneessa Sportrakin pitää olla ikkunan vieressä kuullakseen satelliitit, mutta 60CSx toimii repussa penkin alla jos kone ei liiku ja näkee satelliitteja joka suunnassa. Läpimärässä metsässä sateella Sportrak jättäisi leikin kesken, mutta 60CSx vain tinkii vähän tarkkuudesta.

Link to comment

Jatkan sitten tähän ketjuun muutamalla kysymyksellä :laughing:

 

Olen nimittäin tähän mennessä käyttänyt kätköilyyn BT-GPS (SirfIII) / Pocket PC kombinaatiota, mutta ajattelin jatkossa jättää tuon pelkästään autonavigointiin / kätkökuvausten selailuun ja siirtyä kätköilyssä kapulaGPS:n käyttäjäksi. Jo säänkestävyys on etu käsikapulalla. Käyttötarkoituksena siis kätköily, lisäksi vaellus ym käyttö. Toi käsikapula on aika siis aika outo laite mulle, koska PPC on hoitanut tähän asti homman. Pocketissa kätköt ovat löytyneet "nuolinäytöllä", eli mitään karttapohjaa siinä ei ole ollut.

 

Mulla on nyt päällimmäisenä "ostoslistalla" tuo Garminin 60CSx, joka vaikuttaa aika pätevältä vehkeeltä.

 

ja sitten kysymyksiä - älkää hermostuko kun kyselen tyhmiä.

 

- Gsakilla saa varmaan gpx -filuista reittipisteet siirrettyä usbin kautta masiinaan - eli mitään koordinaattinäpyttelyjä ei tarvita? Näkyykö laitteessa kätkön selväkielinen nimi jossain valintalistassa vai koodi?

 

- tallentaako vekotin nmea -dataa - eli kuljetut reitit ym. -> saako nämä usbin kautta ulos koneelle tai esim. googlemapsiin ym?

 

- Saako vanhat jo löydetyt kätköt poistettua kapulasta tietokoneen välityksellä? Tuleeko mukana joku hallintasofta? Tai päällekirjoittaako uusi gpx vanhat?

 

- Miten yleensäkin tuo reittipisteiden siirto tapahtuu? :laughing: Yleensäkin omien reittipisteiden hallinta kapulassa kiinnostaa.

 

- Käsittääkseni Garminissa on oletuksena jonkunlainen karttapohja (ei varmaankaan kovin tarkalla tasolla) - Erätukku taitaa tuoda jenkeistä laitteet, joten onko siinä pohjakarttana jenkkien kartta? Mitä eri karttoja tuohon laitteeseen on sitten mahdollista laittaa (jotain topoja, vapaa-ajan karttoja)? Mitä itse olette käyttäneet? Ja mistä olette hommanneet edukkaasti? Tekeeko pelkällä pohjakartalla mitään (olettaen että se on sitten suomi)?

 

- Garminin 60CSx onko SirfIII?

 

- mistä olette gps:nne ostaneet - esim juuri tämän garminin? Hinnoissa Suomessakin näyttää olevan jonkun verran heittoja (erätukku, marinea .... jne) - jos olette saaneet jostain hyviä aleja, kylkiäisiä, hyvää palvelua ym. niin olisi kiva kuulla kokemuksia.

 

- Joissain kaupoissa hintaan lisätään ohjelmointi (?) - eli asentavat jonkun kartan, vai mikä homma toi on?

 

- Kaikki mahdollinen informaatio kiinnostaa :tired:

 

Sori kysymystulva, mutta nyt nimittäin kävi himottamaan tuo vekotin - käytännössä tarkoittaa että pakkohan se on saada. Kiitti jo etukäteen.

Link to comment

Vastailen yleisluontoisiin kysymyksiin koska en tunne k.o. laitteen ominaisuuksia (Enkä viitsi nyt koluta garminin nettisivuja :tired: )

 

- Gsakilla saa varmaan gpx -filuista reittipisteet siirrettyä usbin kautta masiinaan - eli mitään koordinaattinäpyttelyjä ei tarvita? Näkyykö laitteessa kätkön selväkielinen nimi jossain valintalistassa vai koodi?

Gsakilla saat GC-koodin tai selväkielisen nimen, osaa generoida määrämittaisia nimilyhenteitä smart name -toiminnolla, reittipistenimen pituushan on GPS:ssä yleensä rajoitettu tiettyyn merkkimäärään.

- tallentaako vekotin nmea -dataa - eli kuljetut reitit ym. -> saako nämä usbin kautta ulos koneelle tai esim. googlemapsiin ym?

Pitäisi onnistua.

- Saako vanhat jo löydetyt kätköt poistettua kapulasta tietokoneen välityksellä? Tuleeko mukana joku hallintasofta? Tai päällekirjoittaako uusi gpx vanhat?

Näppärin tapa on poistaa kaikki reittipisteet ja ladata ne uudelleen, siis "omista" pisteistä kannattaa pitää omaa tiedostoa. Joillain kapuloilla voit poistaa pisteitä myös ikonin mukaan ehkä pätee tähänkin.

- Miten yleensäkin tuo reittipisteiden siirto tapahtuu? :laughing: Yleensäkin omien reittipisteiden hallinta kapulassa kiinnostaa.

Gsak riittää yleensä mainiosti, toki muitakin ohjelmia löytyy läjäpäin.

Itselläni on käytössä GSAK ja Trackmaker, joskus käytän myös EasyGPS:sää etenkin kun pitää tallentaa omia reittipisteitä.

Link to comment

- tallentaako vekotin nmea -dataa - eli kuljetut reitit ym. -> saako nämä usbin kautta ulos koneelle tai esim. googlemapsiin ym?

 

Veikkaisin, että track-data (kuljettu reitti) tulee muussa muodossa kuin NMEAna. Varsinaista NMEAa tarvitset lähinnä, jos aiot jälkilaskennalla tehdä differentiaalikorjausta. En muista kuulleeni, että kukaan kätköilypiireissä olisi tätä tehnyt; mahdollisuudesta on kylläkin keskustelu lähinnä teoreettisella tasolla. NMEA-dataa tulee niin paljon, että yleensä sitä kerättäessä gepsi on koko ajan yhteydessä johonkin tallentavaan laitteeseen (salkkumikro, PDA, GPRS-yhteys jne) johon data menee. Oletko siis ihan varma, että haluat nimenomaan NMEA-striimiä talteen?

 

Jostain syystä NMEA-speksissä on sanottu, että dataa siirretään nimenomaan RS-232 -tyylisen serialin (yleensä se 9-pinninen D-liitin) kautta, jolloin periaatteessa USB ei kelpaisi siirtoväyläksi. Tietyn aikakauden Garmin-malleissa oli erikseen serial- ja USB -liittimet ja NMEA-siirto todellakin onnistui vain tuon serialin kautta. Suosittelen tarkistamaan esim. laitteen manuaalista, onko tuossa vain USB-liitäntä ja voiko NMEAa siirtää sen kautta ollenkaan.

 

Eiköhän suurin osa noista muista kysymyksistä selviä sieltä Garminin ja GSAKin sivuiltakin... :tired:

 

(Niin, minäkään en siis tuota Garmin-mallia sen tarkemmin tunne

Link to comment

Itse hankin keväällä vakavammin harrastusta aloittaessani Garmin 60CSx:n ja olen siihen erittäin tyytyväinen. Tuon jo yllä mainitun satelliittien löytämis***auden olen myös havainnut mutta vain silloin kun laitetta on siirretty sen ollessa pois päältä. Myöskään fixin saaminen ei aivan noin hidasta ole ollut ja lisäksi voit manuaalisesti näyttää kartalta missä ollaan ja tällöin fixin löytyminen on nopeampaa.

 

Suomesta ostettaessa laitteessa oli koko maailman peruskartta, jolla ei kyllä tee käytännössä mitään.

Topokarttoja olen laitteeseen ladannut ja ne ovat varsin hyviä. Ulos zoomatessa laite vähäntää kartta detaileja ja vaihtaa tarpeeksi kauas zoomatessa pohjakarttaan. 1Gb:n muistikortille karttoja mahtuu tarpeeksi laajemmankin alueen käyttöön.

Olen myös ladannut Tampereen alueen sekä topo- että vapaa-ajan kartan. Tällöin karttaa voi vaihtaa ottamalla päällimmäisenä näkyvän kartan pois käytöstä valikoiden kautta.

 

Erityisen tyytyväinen olen laitteen herkkään sirf-vastaanottimeen. Metsässä jossa kaverin Garmin 76C pimeni 60csx:llä ei ollut mitään ongelmia signaalin kanssa. Toimii hiemosti repussa ollessa myös autossa. Tositilanteessa ei ole vielä tullut eteen tilannetta, jossa signaali olisi ulkona ollessa hukkunut.

 

Vertailukohtia ei itselläni kauheasti ole mutta kätköilykäytössä olen tähän laitteeseen erittäin tyytyväinen

Link to comment

- mistä olette gps:nne ostaneet - esim juuri tämän garminin? Hinnoissa Suomessakin näyttää olevan jonkun verran heittoja (erätukku, marinea .... jne) - jos olette saaneet jostain hyviä aleja, kylkiäisiä, hyvää palvelua ym. niin olisi kiva kuulla kokemuksia.

Suosittelen eurooppalaista hankintalähdettä. Tämä on erittäin hyvä, kerron kokemuksesta:

http://www.sportextreme.com/pq823/

Link to comment

- mistä olette gps:nne ostaneet - esim juuri tämän garminin? Hinnoissa Suomessakin näyttää olevan jonkun verran heittoja (erätukku, marinea .... jne) - jos olette saaneet jostain hyviä aleja, kylkiäisiä, hyvää palvelua ym. niin olisi kiva kuulla kokemuksia.

Suosittelen eurooppalaista hankintalähdettä. Tämä on erittäin hyvä, kerron kokemuksesta:

http://www.sportextreme.com/pq823/

 

Ja jos ei koe rasitteena jenkkiläistä "pohjakarttaa", tämäkin on hyvä paikka http://www.gpscity.com/

Hinnat on edulliset ja vaikka tilasinkin omani aikoinaan jenkkihotelliin toimitettuna, ei rahti Suomeen ja täkäläinen tulli kuitenkaan ihmeesti hintoja nosta.

Link to comment

Kiitti vastauksista.

 

Olin tosiaan hieman laiska - aktiivinen googletus, tämän forumin selailu ja tuo Garminin oma saitti + manuskat kyllä valaisivat asiaa. Ja itse kokeilemallahan nuo hommat sitten selviävät. Vaikkakin omakohtaiset kokemukset ja ostopaikkasuositukset tulevat kyllä hyvään tarpeeseen.

 

Oikeastaan en kyllä tarvitse streamina dataa. Kysymys oli oikeastaan se (ehkä vähän väärin muotoiltu) että kuljetut reitit / trackit saa jälkikäteen koneelle jemmaan ja luotua esim johonkin karttaohjelmaan kuljetut reitit. Ja tuohon ilmeisesti riittää jonkunlainen usb - serial välipalikka, jolloin datan saa jemmaan koneelle... tai jotain sellaista :D

 

Täytyy vielä tsekata eurooppalaiset nettikaupat (+ mahdollisesti jenkit, jos hinta verojen jälkeen jää riittävän alhaiseksi). Kuitenkin surffailun + saatujen tietojen perusteella tuo on suhteellisen näppärä ja asiansa hoitava kapula. Lisävinkkejä hyvistä nettikaupoista saa siis informoida.

 

Näköjään vapaa-ajan karttaa + muita topoja vertailevia sivustojakin löytyi :), joten aika turhia kysymyksiähän nää oli kun vaan jaksaa itse kaivaa tiedon. Karttojen hinnat kyllä näyttävät olevan kohdallaan ....

 

Jesh. Visa vinkumaan ja vyötä kiristämään.

Link to comment

 

Ja jos ei koe rasitteena jenkkiläistä "pohjakarttaa", tämäkin on hyvä paikka http://www.gpscity.com/

 

...

 

Oukei - homma selkiytyy.

 

Eli jenkkilästä hommatussa laitteessa on jenkkien pohjakartta.

Suomesta / Euroopasta hommatussa joku koko maailman kartta.

Ja sitten Erätukun kautta on jenkkikartta (ei ole virallinen maahantuoja ja tilaa itse kai jenkeistä).

Ja virallisen maahantuojan / vähittäismyyjän kautta on taasen se koko pallon kartta.

 

Mutta jos sillä ei mitään tee, ja kuitenkin joutuu topon hommaamaan niin sehän on sitten ihan sama mistä masiinan hommaa....

Link to comment

 

Ja sitten Erätukun kautta on jenkkikartta (ei ole virallinen maahantuoja ja tilaa itse kai jenkeistä).

 

 

60CSx:stä en varsinaisesti tiedä, mutta itse tilasin Erätukusta aikoinaan 60C:n ja siinä ainakin on koko maailman pohjakartta. Laitteena geokätköilykäytössä erinomainen, ainoa suurempi puute on karttamuistin pienuus, mutta x-malleissahan tuo korjaantuu muistikortilla.

 

Onko tuolla 60CSx:llä ja 60Cx:llä muuta eroa kuin se, että S-vekottimessa on barometri mukana? Itse en pitäisi sitä kovinkaan tarpeellisena, vaan 60Cx riittäisi (varsinkin jos hinnassa on yhtään eroa).

Link to comment

Mulla oli eTrex Vistassa sähköinen kompassi ja korkeusmittari. Turhilta tuntuivat, kompassi piti aina akkujen vaihdon jälkeen kalibroida pyörimällä gepsin kanssa ympäri. Lisäävät myös sähkönkulutusta. 60-sarjassa sillä ei kyllä juuri ole merkitystä kun Cx:ssä luvataan paristojen kestävän jopa 30 tuntia ja CSx:ssä jopa 20 tuntia. Siis päiväretkillä akkuja käyttäessä ei ole merkitystä, akkupari kestää kyllä retken ajan. Lisäominaisuuksien hinta on esim. Lohenettessa 56 euroa, 10%.

 

Nykyistä gepsiä hankkiessa "kylmäharjoittelin" tulostamalla luonnollisessa koossa 60C:n ja 76 C:n kuvan. 76C, jossa nappulat ovat näytön yläpuolella, tuntui sopivan paremmin käteen. Kyllä se hyvältä tuntuukin, tosin todellista eroa en tiedä kun en ole oikeata kuuskymppistä hypistellyt. Nyt kun gepsikuume on taas nousussa, suuntaan katseeni Garmin GPSmap 76Cx:ään.

Link to comment

76c hankittiin kesänaluksi kätköilyyn ja muuhunkin. Hankin tuon Englannista GPS Warehousesta 99£ + toimitus ~ 150 Euroa. Eli taatusti on hintansa väärtti. Samalla suosittelen ainakin vilkaisemaan ko. puljun tarjontaa. Siellä on aika ajoin mielenkiintoisia tarjouksia. Nytkin perus gekoa 50£. Hinnat ovat muutenkin kilpailukykyiset ja niissä alvit mukana. Toimitusaika tilauksesta oli meidän tapauksessa alle viikko ihan perus toimituksellakin.

Link to comment

Haaveena oli rungoltaan Etrexiä vastaavan kokoinen laite, joten aluksi selvitin ettei vastaavaa herkkyyden muutosta ollut luvassa sen sarjan laitteisiin. Korttipaikkahan niihinkin tuli jo. Kun selvisi että eipä ole, hyväksyin sitten tuon vähän joka suuntaan turvoksissa olevan kuuskymppisen möykkymäisen olemuksen suosiolla. Päädyin itse hankkimaan nettikauppoja tutkittuani 60 Sx:n viime keväänä gpsdiscount.comista. Viestiketjussakin mainittu gpscity.com olisi ollut vielä jonkun taalan halvempi mutta oli hylly tyhjänä juuri tuolloin. Maksut kävi helposti luottokortilla. Oli firmassa kuulemma ruuhkaa ja paketti lähti Fedexin kyydillä 1,5 viikon päästä, joten saitilla mainostettu sähäkkä same day shipping ei ihan toteutunut... Valitulla halvimmalla Fedexin etanarahdilla tuli kotiovelle toiset 1,5 viikkoa, joten eipä ole hätähousun hommaa...

 

Näytti tänään olevan em. mestassa tutun tuntuiset 359 taalaa edelleen hintana, siis ilman mitään rahteja, tullia, alvia tietenkin. Ja kaikki tellingit sun muut lisähärpäkkeet näyttäisi olevan vähintään yhtä ellei vieläkin edukkaampia. Vain nuo mukana tulevaa isommat muistikortit näyttäisi olevan täältä päästä kannattavampaa hankkia. Jos ei kaipaa kotomaan kielisiä manuaaleja tai menuja ja malttaa odottaa aikansa niin hyvin käy noinkin. Jos tulee takuuasioita niin ainakin sinne samaan verkkokauppaan pitäisi voida vehjes postittaa takaisin, vaikka ei kotimainen maahantuoja päivää enää suostuisi sanomaankaan.

 

Sitten kun saa aikanaan härvelin käteensä asti niin saman tien tuoreimmat päivitykset kaikkeen mahdolliseen, itse kapulaan ja asennettuihin softiin. Mutta näinhän se lie nykyään kaikkien värkkien kanssa mitä kaupasta kotiin kantaa...

Link to comment

 

Ja sitten Erätukun kautta on jenkkikartta (ei ole virallinen maahantuoja ja tilaa itse kai jenkeistä).

 

 

60CSx:stä en varsinaisesti tiedä, mutta itse tilasin Erätukusta aikoinaan 60C:n ja siinä ainakin on koko maailman pohjakartta. Laitteena geokätköilykäytössä erinomainen, ainoa suurempi puute on karttamuistin pienuus, mutta x-malleissahan tuo korjaantuu muistikortilla.

 

Onko tuolla 60CSx:llä ja 60Cx:llä muuta eroa kuin se, että S-vekottimessa on barometri mukana? Itse en pitäisi sitä kovinkaan tarpeellisena, vaan 60Cx riittäisi (varsinkin jos hinnassa on yhtään eroa).

 

Noissa S-malleissa on barometrin lisäksi myös sähköinen kompassi. Sen saa onneksi pois päältä sillä se syö tehokkaasti pattereita/akkuja, mutta ajoittain siitä on kyllä iso ilokin.

 

Pohjakartasta vielä sen verran, että kyllä jenkkimallissakin Eurooppa jotenkin näkyy, joskin esim Helsinki oli selvästi mantereen ulkopuolella (meressä), mutta liekö toi niin iso vahinko :laughing:

 

Rikkoutuneen liittimen vuoksi takuukorjaukseen lähtenyt laitteeni vaihtui uudeksi ja tilalle sain Eurooppa -kojeen, jonka pohjakartan jenkki-osuus sisältää vain isoimmat kaupungit ykstiäisinä pisteinä

Link to comment

Noissa S-malleissa on barometrin lisäksi myös sähköinen kompassi. Sen saa onneksi pois päältä sillä se syö tehokkaasti pattereita/akkuja, mutta ajoittain siitä on kyllä iso ilokin.

 

Minä olen kyllä sen verran vanha pieru, että en lähtisi metsään ilman perinteistä neulakompassia, joten tuokin ominaisuus on minulle ihan turha. Toki jollekin se joskus voi olla tarpeen.

 

Pohjakartasta vielä sen verran, että kyllä jenkkimallissakin Eurooppa jotenkin näkyy, joskin esim Helsinki oli selvästi mantereen ulkopuolella (meressä), mutta liekö toi niin iso vahinko :laughing:

 

Erätukun vehje sanoo bootatessaan, notta siinä on Atlantic basemap v2.0 tai jotain sinnepäin. Ja kyllä siinä on pienemmätkin paikkakunnat melko kohdillaan.

 

Näkyy ainakin Garminin sivuilla olevan maininta, että 60Cx-koneessa on "New high sensitivity SiRF" GPS-vastaanotin, mutta perus kuuskymppisessä ei puhuta mitään käytetystä piirisarjasta. Onkohan kenelläkään käytännön vertailukokemusta tuon vanhan C-kuuskymppisen ja Cx-mallin tarkkuudesta/nopeudesta.

Link to comment

 

Näkyy ainakin Garminin sivuilla olevan maininta, että 60Cx-koneessa on "New high sensitivity SiRF" GPS-vastaanotin, mutta perus kuuskymppisessä ei puhuta mitään käytetystä piirisarjasta. Onkohan kenelläkään käytännön vertailukokemusta tuon vanhan C-kuuskymppisen ja Cx-mallin tarkkuudesta/nopeudesta.

 

Juu, molempia on käytetty. Vertailua on tehnyt aika perusteellisesti myös oheinen hemmo sakuissa, katso sivua (http://patrick-roeder.de/reviews/garmin_gpsmap_60CSx.htm). Samaa mieltä monesta asiasta.

Edited by Team GeoMarmots
Link to comment

Minä olen kyllä sen verran vanha pieru, että en lähtisi metsään ilman perinteistä neulakompassia, joten tuokin ominaisuus on minulle ihan turha. Toki jollekin se joskus voi olla tarpeen.

 

Juu - ei ilman oikeeta kompassia parane outoon mettään mennä. Jo akkujen loppuminen tuottaa ongelman.

Itse käytän GPS:n kompassia kätkön loppulähestymisvaiheessa, jos maasto ei salli niin rivakkaa liikkumista, että laite paikkatiedon perusteella pysyy ilmansuunnissa kiinni.

Link to comment

Minä olen kyllä sen verran vanha pieru, että en lähtisi metsään ilman perinteistä neulakompassia, joten tuokin ominaisuus on minulle ihan turha. Toki jollekin se joskus voi olla tarpeen.

 

Juu - ei ilman oikeeta kompassia parane outoon mettään mennä. Jo akkujen loppuminen tuottaa ongelman.

Itse käytän GPS:n kompassia kätkön loppulähestymisvaiheessa, jos maasto ei salli niin rivakkaa liikkumista, että laite paikkatiedon perusteella pysyy ilmansuunnissa kiinni.

 

Nyt täytyy kyllä väittää että olen jyrkästi eri mieltä. Olen kuljeksinut metsissä ihan kohta 50 vuotta ja gepsi on ollut mukana viimeisten parin vuoden aikana. Ikinä en ole vielä osannut kotimaiseen metsään eksyä, senverran pieniin läntteihin metsät nykyään on pirstottu. Inarijärvellä veneillessä olin varannut kompassin sumujen varalle reppuun, mutta kartan avulla selvisin sielläkin ilman isompia vaikeuksia.

Oivallinen apuneuvohan gepsi metsässä on, ja sen avulla paluumatka autolle usein on lyhempi ja helpompikin.

 

Mutta että kompassi aina mettään !! Ei kai nyt sentään !!?

Vai onkohan mulla jotenkin kieroutunut suuntavaisto tai jotain ???

Link to comment

käytännön kokemuksia arvon kollegoilla ko. laitteesta ??? on harkinnassa Questin tilalle varsinaiseksi kätköily-gepsiksi.

Öhöm, siis... Mitä 60 CSx tuo, jota kätköilyssä tarvitaan verrattuna Questiin? Ei kait 60 CSx osaa reitittää eikä puhua?

No, tietenkin vaihdettavat patterit ja muistikortin, mutta siis kuinka vakavasti kätköily pitää ottaa, että Quest (hyvä akku ja iso muisti) ei riitä? (Vastata voinee pysyen alkuperäisessä aiheessa)

Nimimerkillä Questilla yli 100 kätköä eikä hirmuista hinkua vaihtaa tai lisätä elektroniikkaa.

Link to comment

No minulla on sekä Quest, että GPSmap 60C. Kyllä molemmat käy kätköilyyn oikein hyvin, tuo 60C kuitenkin paremmin. Se on jonkinverran vedenkestävä, kestää kohtalaisesti kolhujakin (ainakin toistaiseksi) ja siihen on helppo vaihtaa varaparistot (AA). Kyllä se kätköillessä on hiukan kätevämpi kuin Quest.

Mutta kuten on todettu - nälkä kasvaa... Olen itsekin harkinnut tuota Cx -mallia ja pelkästää Sirf'in ja muistikortin takia. S-mallin lisiä en usko tarvitsevani.

Ja se peruskartta mikä tuossa gepsissä on, on täysin mitätön. Siitä näkee suurinpiirtein missä maassa on. Lapuanjokikin on monta sataa kilometriä väärässä paikassa <_< .

CitySelect on hyvä autonavigointiin ja rekisteröimällä sen saa asentaa kahteen eri gepsiin. Sama juttu Topojen kanssa.

Link to comment

Yksi negatiivinen asia, jonka mä olen 60CSx:ssäni havainnut, on sen toivottoman hidas ensimmäisen fiksin saaminen liikkeessä.

 

Mun yksilö havaitsee satelliitit suht nopeasti vaikka se joutuisi auton keskikonsoliin sen käynnistettyäni. Vauhti varmaan vaikuttaa, mutta ei paljon. Myös mp-käytössä se herää nopeasti.

 

Seikka, joka minua ajoittain 60CSx:ssä ärsyttää on sen "jumittelu". Reitittäessä se saattaa miettiä pitkäänkin esim. käännöksen tai mittakaavan muutoksen jälkeen. Metrit eivät näytöllä muutu yhtään vaikka todellisuudessa saatetaan mennä lujaakin ja metrit todella vähenevät. Kun se lopulta tokenee, näyttää se toki taas oikein ja jatkaa myös oikein. Se ärsyttävyys tulee esille silloin kun käännöksiä on useampia peräkkäin. Jos se hyytyy ekan jälkeen, täytyy kuskin olla entistä tarkempi seuraavan käännöksen lähestyessä.

 

Muuten laite on osoittautunut oivalliseksi työkaluksi niin navigoinnissa kuin geohommissakin.

Link to comment

 

Mutta että kompassi aina mettään !! Ei kai nyt sentään !!?

Vai onkohan mulla jotenkin kieroutunut suuntavaisto tai jotain ???

 

Kyllä se oudossa paikassa on aika lailla tarpeen. Pari vuotta sitten lähes tutulla seudulla menin pari sata metriä polulta sivuun ja kiertelin nuorehkossa taimikossa nenä maassa kannonkoloja tutkien. eTrex hukkasi satelliitit ja taivas oli paksussa pilvessä. Eihän siitä ollut autolle kuin pari kilometriä ja joka suunnassa jonkinlainen tie alle 5 km päässä, mutta kun tartti puolessa tunnissa ehtiä jo ihan kaupunkiinkin asti, niin kyllä siinä kerkis tulla jo magneettikompassia ikävä - tuolloin olisi sähköinenkin toki auttanut, koska akuissa oli yhä virtaa.

Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Loading...
×
×
  • Create New...