+hikerbiker... Posted February 28, 2006 Posted February 28, 2006 Tänään Kalevalanpäivänä, suomalaisen kulttuurin päivänä, on julkistettu uusi geokätkösarja Suomen kansallismaisemat. Kun netissä surfaillessani vastaan tuli lista virallisesti nimetyistä Suomen kansallismaisemista, tuntui selvältä että tästä teemasta on aiheellista tehdä geokätkösarja. Pelkästään omin voimin tällaisen koko Suomen kattavan sarjan perustaminen ei olisi onnistunut. Mielestäni on hienoa, että kaikki mukaan pyydetyt kätköilijät olivat valmiita auttamaan. Tahdonkin tässä kiittää kaikkia KMGK-raatilaisia eli PekkaR, knea, reijamasa ja Harjus erinomaisesta yhteistyöstä! ”Suomen kansallismaisemat” – kuulostaa varsin isänmaalliselta ja arvokkaalta. Ja sitähän se onkin, siksi tavoitteena on että sarjaan kelpuutetut kätköt ovat kaikki korkealaatuisia. Tämän takia päädyttiin tässä vaiheessa rajaamaan enimmäismääräksi viisi jemmaa / alue. Kaikkia sarjan purkkeja etsiessä on mahdollisuus ihailla kansallismaisemia - sitä pitempään mitä kauemmin etsiskely kestää . Hyvin usein jo matka kätkölle sijoittuu kansallismaisemiin. Kun piilotat kätkön kansallismaisemaan, ilmoita siitä niin voimme lisätä sen sarjaan. Tai mikäli listalta nähdäksesi puuttuu sinne sopiva kätkö, ota ihmeessä yhteyttä. Toivottavasti joku kaunis päivä kaikista Suomen kansallismaisemista löytyy ainakin yksi geokätkö. Quote
+Fundamental Posted February 28, 2006 Posted February 28, 2006 Todella hieno juttu. Itsellä on ollut mielessä tuo Hämeenkyrö. Kunhan kesä pikku hiljaa tulee niin purkkeja sinne ilmestyy Quote
+VesaK Posted February 28, 2006 Posted February 28, 2006 Kannattaisi varmaan tehdä tuosta bookmark-lista? Quote
+PekkaR Posted February 28, 2006 Posted February 28, 2006 Kannattaisi varmaan tehdä tuosta bookmark-lista? En ole aiemmin bookmarkkeihin perehtynyt, mutta sain kyllä luettelon aikaiseksi. Kaikkien kansallismaisemakätköjen sivuilta on nyt linkki luetteloon ja on se tässäkin: Bookmark-luettelo Suomen kansallismaisemakätköistä Quote
+jk42 Posted March 1, 2006 Posted March 1, 2006 Hieno idea, laitoinpa Utsjoen postipolulle kuvan/linkin ja lyhyen englanninkielisen selostuksen aiheesta... Ties vaikka tämän myötä tulisi se kolmas kävijä. Quote
Recommended Posts
Join the conversation
You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.