Jump to content

Fin: Tarvitaanko Yhdistystä


santtu

Recommended Posts

Minusta taas sen kummempia perusteluja ei tarvita, kuin että jos joku haluaa perustaa rekisteröidyn yhdistyksen, salaseuran, irkkikanavan, karkkipuodin tai miniporsassiittolan, siitä vain, vapaa maa.

 

Jokainen sitten arvioi omalta kohdaltaan hyödyn, ja tekee liittymispäätöksen sen pohjalta. Jos kukaan ei käytä miniporsassiittolan palveluita, ehkä sen aktiivit sitten hoksaavat muuttaa toimintaansa joko tiukemmin miniporsaisiin keskittyväksi tai laajemmin kaikkiin kärsäkkäisiin suuntauneeksi sen mukaan, mikä ihmisiä kiinnostaa ja tuntuu sopivan siittolan siitospirtaan.

 

Jos ihmiset ovat aktiivisia ja haluavat rekisteröityä yhdistyksenä, mikäs siinä, niin kauan kuin kaikkien Suomen käkkijöiden ei jollain jumalallisella interventiolla edellytetä siihen liittyvän. Koska sellaista ei minusta ole missään vaiheessa ollut ilmassa, enkä muutenkaan oikein usko kaikkivaltiaan kiinnostuvan muovipurkeista metsissä, hurraan aktiiveille.

 

Toki voi olla, etten yhdistykseen silti liity, aika näyttää. Kun mietin niitä lukuisia yhdistyksiä, joiden passiivijäsen olen, minulle merkittävin etu niissä kaikissa on hyvä jäsenlehti. Tulevaisuus näyttää, minkälaiseksi tämän harrastuksen lehti muotoutuu, jos muotoutuu.

 

Keskustellaan, Jussi, lisää sitten kotona :lol:

 

Johanna TeamEimistä

Link to comment

En suosittele kenellekään liittymistä rekisteröimättömään yhdistykseen, ellei tunne henkilökohtaisesti sen vastuuhenkilöitä ja osallistu voimakkaasti sen toimintaan. Esim. aikoinaan Suomessa oli erimerkkisten kotimikrojen ympärillä erilaisia kerhoja. Missä ne nyt ovat ja missä ovat niiden rahat…? Kts. aiemmat melko pitkät keskusteluketjut.

 

Rekisteröinti on pieni murhe, pelkkää rutiinia. Rekisteröimätön yhdistys on klubi vailla mitään painoarvoa. Tai sisäänpäin lämpiävä pienen piirin ikioma hiekkalaatikko. Tai pätemisenhaluisten oma peli- ja kamppailukenttä.

Sellaine voi olla ry:kin, mutta oma tavoitteeni visseistä syistä oli (ja ehkä on) valtakunnallinen fiksusti toimiva, melko laajapohjainen harrastusjärjestö, jolla olisi koulutus- ja tiedotustoimintaa jne. Keskusteluissa on tullut enemmän puoltavia kuin kielteisiä näkemyksiä.

 

Kuten esiin tuli, nimi voisi olla joku muukin kuin aivan kuvaava. Minulle ei suunnistus tule heti mieleen Angelniemen Ankkureista.

:lol::(

Link to comment
En suosittele kenellekään liittymistä rekisteröimättömään yhdistykseen, ellei tunne henkilökohtaisesti sen vastuuhenkilöitä ja osallistu voimakkaasti sen toimintaan. Esim. aikoinaan Suomessa oli erimerkkisten kotimikrojen ympärillä erilaisia kerhoja. Missä ne nyt ovat ja missä ovat niiden rahat…? Kts. aiemmat melko pitkät keskusteluketjut.

Rekisteröimätön yhdistyskin voi olla tietyissä asioissa ihan hyvä vaihtoehto, jos esimerkiksi jäsenmaksuja ei kerätä ollenkaan.

 

Meillä oli korttipelikuvioissa monta vuotta rekisteröimättömänä yhdistys, joka järjesti viikottaisia peli-iltoja joihin oli osallistumismaksu. Jäsenille tuo maksu oli halvempi. Yhdistys piti kokouksia kuten ry (kaksi vuodessa, yhdistettynä normaali peli-iltaa laajempiin kilpailuihin), kuului valtakunnalliseen keskusliittoon jne.

 

Kotimikrokuvioista voin sanoa vain sen verran, että Spectravideo-klubi rekisteröitiin melko pian perustamisensa jälkeen, samalla irrottauduttiin alkuvaiheen tukijasta Teknopiste Oy:stä (maahantuoja). Lahjoituksia tietenkin edelleen otettiin vastaan ja edustussaunaakin Kuusisaaressa hyödynnettiin. Myöhemmin se vaihtoi nimeä kahdesti, aluksi SVI-klubi-MSX ry:ksi, sittemmin Mikroilijat ry:ksi. Toiminta lopetettiin kuulemma muutamia vuosia sitten, valitettavasti sain kuulla asiasta vasta joitakin kuukausia lopettajaisten jälkeen enkä siten päässyt mukaan.

 

Kehitys nimenvaihdoksineen kuvastavat hyvin sopeutumista muuttuvaan toimintaympäristöön: Aluksi oli yksi tietynmerkkinen mikro, jonka ympärille tietty taho (maahantuoja) ja muutama aktiiviharrastaja halusi klubitoimintaa. Toiminnan luonteen ja toimintatapojen selkiinnyttyä ja ydinporukan muodostuttua rekisteröidyttiin. Sitten kuvioihin tulivat tietyn standardin mukaiset 8-bittiset laitteet ja toimintaa haluttiin laajentaa niihinkin. Myöhemmin PC:t jyräsivät vanhojen kotikoneiden yli. Lopulta Internetin käyttäminen suoraan kotikoneelta yleistyi ja tappoi boksikulttuurin; vapaata ohjelmistoa pystyi kukin hakemaan suoraan, joten yhdistys muuttui tarpeettomaksi ja se purettiin.

Link to comment

Entä Asikkalan Raikas ja Kyröskosken Pärske? Toiset suunnistaa ja toiset mm. pelaa vesipalloa (jos jälkimmäinen joskus alkaa pärjätä niin saa nähdä miten Hesari lyhentää tuon nimen?)

 

Koko nimi tässä:

Muovirasioiden piilotus- ja etsintäyhdistys Suomen Geoharrastajat ry

Edited by hidehairy
Link to comment
Rekisteröidyllä yhdistyksellä ei ole mitään itseisarvoa.

Skeptinen olen minäkin rekisteröidyn yhdistyksen suhteen. Tällä yhdistyksellä ei tulisi olemaan edes mitään vakituista kerhotilaa tms. Ei omaisuutta. Mitä olisi sellainen toiminta johon rekisteröity yhdistys olisi välttämätön ?

Link to comment
Onko rekisteröimättömällä yhdistyksellä jokin itseisarvo tai miten rekisteröinti haittaa toimintaa? Minä en ainakaan keksi mitään.

Rekisteröimättömän yhdistyksen etu on kevyempi byrokratia. Kun alkuvaiheessa energiaa menee muutenkin toiminnan organisointiin, niin tuntuu turhalta haaskata paukkuja siihen, että paperisotakin halutaan vielä ottaa samaan nippuun. Rekisteröinnin ehtisi ihan hyvin hoitaa myöhemminkin.

 

Esimerkki: Viime aikoina yhdistykseen liittyvä foorumikeskustelu on suurelta osalta pyörinyt sääntöjen ja yhdistyslain tulkinnan ympärillä. Itse toiminnasta puhumiseen ei paljoa energiaa ole riittänyt.

 

Mutta kuten sanottu, jos kerran yhdistys rekisteröidään heti alkuvaiheessa niin toki olen vielä tässä vaiheessa mukana, vaikka koenkin ajankohdan vääräksi.

Link to comment

Ei se byrokratia niin kovinkaan paljon vaadi. Säännötkin näyttävät muotoutuneen aikas hyvin ja eikä perustamisasiakirjakaan kovin kummoinen opus ole.

 

Kieltämättä toiminnasta on puhuttu vähemmän viime aikoina mutta asia kerrallaan. Jotta toiminta lähtisi käyntiin oli yhdistys rekisteröity tai ei tarvitaan toiminnalle aktiivisia vetäjiä ja jonkinlaista työnjakoakin etteivät kaikki tee kaikkea päättömästi. Toimintaa varten kannattanee avata oma säikeensä kun olemme jo päässeet pääosin varmaan konsensuukseen siitä, että yhdistykselle on olemassa tilaus. Ja ilmeisesti puhtaasti tälle tarkoitukselle pyhitetty meettikin olisi paikallaan. Aiemmin tässä säikeessä taisinkin jo mainita, että olen valmis sellaista kyllä organisoimaan.

 

Tapahtuman organisoinnin avustamisesta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä allekirjoittaneeseen niin pähkäillään yhdessä tilannetta.

 

M from TeamMH

Edited by TeamMH
Link to comment

Osallistunpa minäkin keskusteluun. Miten on tarkoitus päättää tarvitaanko rekisteröityä yhdistystä vai ei? Näiden muutamien keskustelusäikeiden perusteella näyttää siltä, että rekisteröidyn yhdistyksen perustamisen puolesta puhuu vain kourallinen geokätköilyn harrastajia. Aktiivisimmat harrastajat eivät ole edes osallistuneet keskusteluun - liekö ovat kätköilemässä niin paljon, etteivät ehdi lukemaan foorumia :laughing:.

Link to comment
Osallistunpa minäkin keskusteluun. Miten on tarkoitus päättää tarvitaanko rekisteröityä yhdistystä vai ei? Näiden muutamien keskustelusäikeiden perusteella näyttää siltä, että rekisteröidyn yhdistyksen perustamisen puolesta puhuu vain kourallinen geokätköilyn harrastajia. Aktiivisimmat harrastajat eivät ole edes osallistuneet keskusteluun - liekö ovat kätköilemässä niin paljon, etteivät ehdi lukemaan foorumia :laughing:.

Veikkaisin että koolle kutsutaan kokous. Ne, joita asia ei kiinnosta tuskin saapuvat paikalle. Sitten äänestetään perustamisesta ja rekisteröitymisestä. Läsnäolleet saavat kirjoittaa nimensä perustamiskirjaan ja siten liittyä jäseniksi.

 

Voi olla, että jos paikalla on rekisteröitymisen (tai koko perustamisen) vastustajia, he eivät liity - varsinkaan, jos kokouksessa tai sitä edeltävissä keskusteluissa tulee perustavanlaatuista riitaa. Voi myös olla, että jos vastustajia on paikalla enemmän kuin kannattajia, jää yhdistys perustamatta tai rekisteröimättä.

 

Sen jälkeen aika näyttää, liittyykö mukaan muita.

Link to comment
Osallistunpa minäkin keskusteluun. Miten on tarkoitus päättää tarvitaanko rekisteröityä yhdistystä vai ei? Näiden muutamien keskustelusäikeiden perusteella näyttää siltä, että rekisteröidyn yhdistyksen perustamisen puolesta puhuu vain kourallinen geokätköilyn harrastajia. Aktiivisimmat harrastajat eivät ole edes osallistuneet keskusteluun - liekö ovat kätköilemässä niin paljon, etteivät ehdi lukemaan foorumia B).

Veikkaisin että koolle kutsutaan kokous. Ne, joita asia ei kiinnosta tuskin saapuvat paikalle. Sitten äänestetään perustamisesta ja rekisteröitymisestä. Läsnäolleet saavat kirjoittaa nimensä perustamiskirjaan ja siten liittyä jäseniksi.

 

Voi olla, että jos paikalla on rekisteröitymisen (tai koko perustamisen) vastustajia, he eivät liity - varsinkaan, jos kokouksessa tai sitä edeltävissä keskusteluissa tulee perustavanlaatuista riitaa. Voi myös olla, että jos vastustajia on paikalla enemmän kuin kannattajia, jää yhdistys perustamatta tai rekisteröimättä.

 

Sen jälkeen aika näyttää, liittyykö mukaan muita.

Tuskinpa yhdistyksen vastustajia on...En ainakaan itse näe syytä sille? Makuasia...

Toinen asia on se,kuinka moni siihen liittyy.Sehän varmaan riippuu itse kustakin.Mitä hyötyjä uskoo siitä saavansa jne...

Link to comment

Voi olla, että jos paikalla on rekisteröitymisen (tai koko perustamisen) vastustajia, he eivät liity - varsinkaan, jos kokouksessa tai sitä edeltävissä keskusteluissa tulee perustavanlaatuista riitaa. Voi myös olla, että jos vastustajia on paikalla enemmän kuin kannattajia, jää yhdistys perustamatta tai rekisteröimättä.

Tuskinpa yhdistyksen vastustajia on...En ainakaan itse näe syytä sille? Makuasia...

Toinen asia on se,kuinka moni siihen liittyy.Sehän varmaan riippuu itse kustakin.Mitä hyötyjä uskoo siitä saavansa jne...

Niin, vaikka muutamia poikkipuolisia kommentteja koko yhdistysideaan onkin kuulunut, en usko että kukaan vaivautuu paikalle vastustamaan yhdistystä. Sen sijaan en menisi niinkään varmasti sanomaan, että tässä vaiheessa rekisteröimistä vastustavia ei olisi.

 

Joidenkin mielestä varmaan olisi parempi, että yhdistys toimisi ainakin alkuun rekisteröimättömänä. Eri asia taaskin on se, vaivautuvatko nämä ihmiset kokoukseen, jättävätkö he (ainakin alkuvaiheessa) liittymättä jos yhdistys kuitenkin rekisteröidään heti vai onko tuo niin pieni asia, että he suostuvat liittymään jäseniksi rekisteröinnistä huolimatta.

Link to comment

Nostetaanpa tätä ylös:

 

geocache.fi sivustolla on keskustelua sivuston tulevaisuudesta ja ylläpidosta. Aivan fantastiset sivut ovat olleet lähinnä yhden henkilön työpanoksen ja talkoon tulos kaikkien eduksi. Näinhän se helposti vapaaehtoistyössä on. Keskustelun luonteen muututtua tulee taas esiin, että pitäisikö Suomessakin järjestäytyä ja hoitaa talkoilla ja palkkiota vastaan tehtävä työ hallitusti. Varmistetaan, ettei kenellekään tule hankaluuksia sen paremmin verottajan kuin yhteisönkään kanssa jne. Niin ohjelmointi-, kauppa-, koulutus- kuin verotus- ja lakiosaamistakin porukasta varmasti löytyy tarpeeksi. Perustettu ladun alaosasto tuskin … tai kuka tietää.

 

Kohtalaisen hyviä esimerkkejä on useista maista. Suomessa on dominoivia persoonia, jotka todella vievät harrastusta eteenpäin, mutta tässä tilanteessa saattaa tulla takaiskuja, jos joku ottaa herneen nenään tai vaikka muuttaa muille maille.

Link to comment
Perustettu ladun alaosasto tuskin … tai kuka tietää.

Tämä oli jotenkin vaikea lause ymmärrettäväksi. Mihin asiaan usko on nyt loppumassa kesken?

 

Sen verran voisi kai joka tapauksessa oikaista, että juuri parhaillaan perustettava »GPS-yhdistys» on täysin itsenäinen, mutta kuitenkin se on Suomen Ladun jäsenjärjestö. Ne jotka sietävät sitä ajatusta että yhdistyksellä on tietyllä tapaa myös Suomen Ladun brändi ovat toki tervetulleita jäseniksi. Asiasta tiedotetaan välittömästi, kun paperit on viety Patentti ja rekisterihallitukseen. Tapahtuman jälkeen yhdistyksen kotisivut aukeavat niin nopeasti kuin se nyt teknisesti on vain mahdollista.

 

»GPS-yhdistyksellä» on jatkuva mahdollisuus markkinoida geokätköilyä SL:n jäsenlehdessä. Lisäksi ne geocaching-eventtien yksittäiset järjestäjät, jotka ovat tämän uuden perustettavan yhdistyksen jäseniä, saavat anomuksesta yhdistyksen hallituksen kokouksen päätöksellä Suomen Ladun ottamat vakuutukset onnettomuuksien varalta järjestettävään tapahtumaan, siten että järjestettävä tapahtuma katsotaan yhdistyksen toiminnaksi. Tämä on valtava taloudellinen etu, jos vertaa yksittäisen tapahtuman vakuuttamista vapaan hintakilpailun kautta. Kannattaa pitää mielessä, että geokätköilytapahtuman järjestäjän saattaa olla yllättävän vaikeata siirtää ihan kaikkea vastuuta pois itseltään, vaikka kyse olisi vain tuottamuksellisesta vahingosta, pahimman sattuessa.

 

Tässä viestissä »GPS-yhdistyksellä» viitataan siihen GPS-harrastajien reippailuyhdistykseen, jonka perustaminen lähti käyntiin Erätulilla keskellä kaupunkia -tapahtumasta. Pidimme eilen 25. toukokuuta 2007 ensimmäisen hallituksen kokouksen. Seuraava askel on papereiden valmistelu ja niiden vieminen PRH:een.

 

On ilahduttavaa nähdä, että harrastajissa on intoa kahden itsenäisen yhdistyksen perustamiseen. Toivottavasti myös tähän kymmenes maaliskuuta vireille pantuun riittää mielenkiintoa. :rolleyes:

Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Loading...
×
×
  • Create New...