Jump to content

Fin: Vastuullisen Geokätköilyn Periaatteet


Anneli & Ilkka

Recommended Posts

Mitä tulee vielä näihin kätköjen sijoitteluun niin yritetään nyt olla tekemättä ongelmaa sellaisesta mikä sitä ei vielä ole. Voihan asioita miettiä ennakolta mutta ei riidellä niistä.

 

Ja sitten jos ja kun joskus jotain vahinkoa aiheutuisi niin ihmiset antavat helposti anteeksi, jos asioihin reagoidaan nopeasti ja asiallisesti.

Link to comment
Toki Tahu Nuvan reaktio oli melko paha yliyönti, mutta tekevälle sattuu. Ehkäpä tilanne oli se, että hän ori juuli lähdössä Vegasiin ja kiiireissään kävi hoitamassa geokätköilyvelvollisuuksiaan ja huomasi samalla, että: "Pahus, osa kätköistä onkin luonnuonsuojelualueella." Ja vastuullisena reviewerinä halusi puuttua asiaan ja kiiireissään meni disabloimaan tällaisia kätköjä ajattelematta asiaa loppuun asti. Mielestäni tämä kuulostaa vastuunsa tuntevan ihmisen ymmärrettävältä, joskin hätiköidyltä toiminnalta. Ei minusta tämän takia kannata vetää palkokasveja nenään.

 

Tämä keskustelu on silti mielestäni aiheellinen ja pelisäännöt on syytä olla selvät, mutta toivon totisesti, että luontokätköjen tekeminen eii lopahda. Itse pidän nimenomaan niistä kätköistä, jotka löytääkseen joutuu rämpimään metsiköissä. Ja eiköhän maalaisjärkikin sano, että millaisiin kohteisiin kätköjä voi ja saa laittaa.

 

Ja kyllä ehdottomasti  viisi löydettyä kätköä päivässä on maksimi. Ei makeaa mahan täydeltä  ;)

Anteeksi Shambbu & Jupilli, juuri tuolloin oli hitonmoinen kiire enkä hirveästi kerennyt ajattelemaan disablointia tehdessäni - se kun on rapakon takana reviewereilla ihan normaalia toimintaa eikä siellä asiasta hermostuta (kysyin muilta reviewereilta mielipidettä asiasta ja kanta oli selkeä - hyllylle vaan ja selvitykseen.)

 

Kätköilykulttuureissa on selvästi todella suuria eroja, sen huomasin muutenkin Las Vegasissa. Niistä voisi vaikka avata joskus oman säikeen...

 

Ja mitä tulee tuohon 5 kätköön päivässä... niin öh, tuota, tulipa löydettyä USA:ssa 45 kätköä yhdessä yössä...

Tahu, anteeksipyyntö hyväksytty !!

Ja vastaukseksi pyydän myös nöyrimmin anteeksi pahoja sanojani, huomasin kyllä Sinun kiireesi ja sehän vaan lisäsi kiukkua kun arvasin että asioiden selviäminen tulee kestämään pitkään. On aina ikävää kun juttuja joudutaan tekemään kiireessä niin ettei niitä ehditä oikein tuumailemaan ja harkitsemaan, ja sehän pitäisi mieluummin tehdä yhteisvoimin. Kiireessä saattaa käydä vaikka näin.

 

Toisaalta tästäkin jupakasta taitaa olla myös selvästi paljon opittavaa, ainakin itse jouduin huomaamaan etten ole osannut ollenkaan ottaa huomioon luonnon kulumista joka pilaa etsimisen ilon.

 

Ja Sparriksen kanssa olen täysin samaa mieltä kun hän kirjoitti

 

Itse pidän nimenomaan niistä kätköistä, jotka löytääkseen joutuu rämpimään metsiköissä.

 

On kätköilylle mielestäni todella suuri menetys ellemme pysty kehittämään kotimaisessa metsässä toimivaa kätköilemisen mallia. En siis tarkoita nyt tuota lupa / luvattomuus kysymystä, vaan maaston kulumista niin että purkkin paikka löytyy sadan metrin päästä jäljen perusteella. Ja näin todistettavasti tapahtuu jo kymmenkunnan kätköilijän jälkeen, saman ilmiön jouduin toteamaan monen pohjoisen nelostien varrelle perustetun kätkön äärellä käydessäni siellä keskikesällä.

Link to comment
-- -- purkkin paikka löytyy sadan metrin päästä jäljen perusteella. Ja näin todistettavasti tapahtuu jo kymmenkunnan kätköilijän jälkeen, -- --

Jos kätkön laittaa sellaiseen paikkaan, jossa on jo valmiiksi polku, kätköön liittyväksi tunnistettavia jälkiä ei juurikaan jää. Tätä ei tietenkään voi tehdä paikassa, missä polkuja ei jo valmiiksi ole, mutta tuskinpa sellaisessa paikassa kätkön etsijöitäkään niin tiheästi käy. Ainakin maaston kuluminen on hyvin tilapäistä, ja hetkellisesti näkyvät jäljet katoavat pian.

Link to comment

Ja kyllä ehdottomasti  viisi löydettyä kätköä päivässä on maksimi. Ei makeaa mahan täydeltä  ;)

Ja mitä tulee tuohon 5 kätköön päivässä... niin öh, tuota, tulipa löydettyä USA:ssa 45 kätköä yhdessä yössä...

 

Juu, no yökätköily on asia erikseen. Minä puhuinkin päivästä :huh:

 

Minua ei hirvesti kyllä edes huvittaisi lähteä rynnimään läpi kymmeniä ja kymmeniä kätköjä lyhyessä ajassa. Jotenkin tuntuu, että siinä en paljoa ehtisi hommasta nauttimaan kun laukkaa kieli vyön alla kätköltä toiselle. Mutta kukin taaplaa tyylillään ja hyvä niin. Tätä hommaa voi onneksi harrastaa niin monella eri tyylillä.

 

Tuo mainitsemani viisi kätköä putkeen on sellainen sopivan tuntuinen määrä, että vielä jälkeenpäinkin suurinpiirtein muistan jokaisen käymäni kätkön (ehkä sitten kun saavutan Harjuksen nykyiset lukemat (noin vuonna 2015 tällä vauhdilla :P ) en enää ihan jokaista muista). Tietysti sekin vaikuttaa, että suurimmalla osalla kätköistä on tullut käytyä niin, että mukana on ollut yhdestä kolmeen alle kymmenvuotiasta geomuksua.

 

Ja muutenkin tykkään tehdä asioita vähän verkkaisemmalla tyylillä, joten kätköilykin hoituu samalla mallilla. Lisäksi töissä on välillä sen verran vauhtia ja vaarallisia tilanteita, että harrastuksissa otetaan sitten rennommin ;)

 

Ja tämähän on niin off-topiccia kuin olla voi, mutta en äkkiä katsomalla keksinyt miten replystä avattaisiin suoraan uusi topicci niin menköön nyt tähän. Laiskuus on lahja :P

Link to comment

Näköjään jupillin Kanavuoren (http://www.geocaching.com/seek/cache_details.aspx?guid=dcb17a9f-2924-446b-81c0-ce63fe982375) hieno kätkö on arkistoitu. Miksiköhän? Luonnon kulumisen vuoksi? Aluetta käytetään myös suunnistukseen, siellä on mm. Vaajakosken Terän testirata:

http://vaajakoskentera.com/kanavuori.php

joten eiköhän alueella pitäis saada myös kätköä etsiä?

Tätä kätköä etsiessä pystyy hyvin kulkemaan vain polkuja pitkin.

Link to comment
Näköjään jupillin Kanavuoren (http://www.geocaching.com/seek/cache_details.aspx?guid=dcb17a9f-2924-446b-81c0-ce63fe982375) hieno kätkö on arkistoitu. Miksiköhän? Luonnon kulumisen vuoksi? Aluetta käytetään myös suunnistukseen, siellä on mm. Vaajakosken Terän testirata:

http://vaajakoskentera.com/kanavuori.php

joten eiköhän alueella pitäis saada myös kätköä etsiä?

Tätä kätköä etsiessä pystyy hyvin kulkemaan vain polkuja pitkin.

Kanavuori paikkana on tosiaan upea ja varmasti kätkön arvoinen. Sinne värkkäämäni 'multi-rakennelma' oli kuiten epäonnistunut monellakin tavalla, enkä tähän päivään mennessä ole keksinyt miten sen voisi korjata. Pitäisi siis tehdä koko juttu uudestaan, mutta samantyylisen, kahdeksan pisteen multikätkön kanssa joutuu tekemään töitä pitemmän aikaa kuin minulla on ollut saatavilla.

 

Kanavuorihan on paikallaan ja nyt vapaa kätkötettäväksi kenen toimesta hyvänsä.

Link to comment

Myös Korkeakosken kätkö Maaningalla oli mainio (siitä jäi jostain syystä erityisen mukavia muistoja, ehkä siksi, että se oli ensimmäisiä löydettyjä kätköjämme ja löysimme sen ekana ja paikkahan on mitä upein) ja nyt se on arkistoitu, koska sijaitsee luonnonsuojelualueella http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=40924&lan=fi.

Kätkölaatikkohan oli piilotettu rakenteisiin, joten ei sinällään haitaksi luonnolle ollut, mutta huono GPS-signaali saattoi ajaa etsijät laajallekin alueelle koluamaan paikkoja.

Link to comment

Vieläköhän se joskus olisi mahdollista?  :rolleyes:

Tarkoitukseni on keskustella Kanavuoren kätköstä esimerkin omaisesti Ympäristökeskuksen hemmon kanssa kunhan jonain päivänä ehdin asiaa edistää. Jos tuon keskustelun perusteella saan jotain uusia ideoita saatan vielä Kanavuoren kätkön joskus uudistaa.

 

Ellei joku sitten ehdi perustaa sinne sitä ennen parempaa kätköä !! Minua ei harmittaisi ollenkaan, kyllä täällä Keski-Suomessa on hienoista paikoista enemmän runsaudenpulaa kuin puutetta. Toimivan luontokätkön malli vaan edelleen puuttuu !!

Link to comment

Pienen off topic -kierroksen jälkeen taasen lähemmäs itse aihetta.

 

Toimivan luontokätkön malli vaan edelleen puuttuu !!

 

Mielestäni tässä sopassa on mennyt hieman jauhot ja ryynit sekaisin. Pääsääntöisesti kansallispuistojen, luonnonsuojelualueiden yms erityisalueiden ulkopuolella, siis rehellisessä talousmetsässä olevan kätkön aiheuttama kulutus ei voi olla ongelma kenellekään. Kuitenkin pois lukien ne kätköt jotka on sijoitettu runsaaseen jäkälikköön tai sammalikkoon. Tästä ongelmasta selviää miettimällä kätköpaikkaa toisen kerran. Suomalaiseen luontoon on aina kuulunut syystä tai toisesta syntyneet polut. Mahdollinen (tilapäinen) geokätköilypolku ei tee tähän mitään poikkeusta.

 

Erityisalueillekin kätkön saa sijoittaa kunhan siihen on ko viranomaisen lupa (tai kätkö on sijoitettu niin ettei sen haku voi aiheuttaa luonnon ylimääräistä kulumista).

 

Luontokätkön malli on siis jo olemassa. Purkki harkiten piiloon komeitten maisemien kupeeseen.

Link to comment

Joops, se lupajuttu on minunkin mielestäni hyvällä mallilla ja itse kunkin helposti hoidettavissa.

 

Ongelma onkin mielstäni se kätkölle päättyvä polku joka ainakin minun mielestäni pilaa etsimisen jännityksen isolta osin. Luontokohteet kun tahtovat melkein järkiään olla noita sammalikko ja jäkälä maastoja ja silloin erityisen arkoja.

 

Yksi ratkaisu voisi olla jättää koordinaateista viimeinen numero pois jolloin etsiminen ainakin jakautuisi tasaisemmin isommalle (parin hehtaarin) alueelle ! :):rolleyes::)

Link to comment
Yksi ratkaisu voisi olla jättää koordinaateista viimeinen numero pois jolloin etsiminen ainakin jakautuisi tasaisemmin isommalle (parin hehtaarin)  alueelle !  :rolleyes:  :)  :)

Jos koordinaatit on tarkat ja etsijäkin saa hyvän fixin, niin silloinhan kävelee suoraan kätkölle eikä jää potkimaan niitä sammalia. Valitettavasti vaan jossain aiemmassa säikeessä eräät olivat sitä mieltä, että tarkoilla koordinaateilla ei ole niin väliä :)

Link to comment

Erilaisista luvista on ollut puhetta. Tällaisia lupia vaaditaan Yhdysvalloissa (en ole ehdottamassa samanlaisia Suomeen):

 

Metro Parks Geocaching Policy

 

Application for Geocaching Permit (Parks & Recration, City of Ann Arbor)

 

Application for Geocaching Permit (Oakland County - tehty yhteistyössä Michiganin kätköilijöiden yhdistyksen kanssa)

 

Tuossa jälkimmäisessä on tarkkoja ohjeita siitä, millä ehdoilla kätkön voi piilottaa luonnonsuojelualueille:

Process for placing a cache

Step #1: Obtain permission from Park Supervisor for location of cache.

Step #2: Affix OCPR permit sticker and place cache according to the permit and the Oakland County Parks and Michigan Geocaching Organization Guidelines.

Step #3: Register your cache on Geocaching.com and have it approved.

Note: You must be a member of Michigan Geocaching Organization to place a cache.

2. Containers must be transparent and clearly marked “GEOCACHE”. Do not use ammo boxes, PVC pipes or other containers that might cause alarm. In addition, all caches must have an Oakland County Parks Sticker affi xed to the outside of the container.

3. Offensive, illegal or dangerous items are not allowed in any cache.

4. When placing a cache, do not disturb the surrounding environment in any way. This includes digging holes, cutting vegetation an attaching the cache to live trees.

5. Caches must be placed within 20 feet on either side of the existing trail.

6. Respect the existing trails and do not create any new ones.

7. Place the cache in a safe area. Think about the safety of people who will be looking for your cache.

8. If a fee, purchase or solicitation (monetary or otherwise) is required to gain access to the cache or waypoint (other than the necessary park pass) the cache is not allowed.

9. Caches placed to promote commercial, political, religious or other social agendas are also not allowed.

10. After one year the cache should either be removed or relocated at least 500 feet from the previous location. This should be done in coordination with the OCPR Park Staff.

 

Ja sitten hauskempi lupalappu:

 

Geocacher Permit - varmaan kelpaa yhtälailla Suomessa kuin USA:ssakin :rolleyes:

 

Anneli

Link to comment
Ongelma onkin mielstäni se kätkölle päättyvä polku joka ainakin minun mielestäni pilaa etsimisen jännityksen isolta osin.

 

Ok, hyvä että täsmensit. Tämä kaikki on hyvä käydä läpi ihan siitä syystä ettei erehdytä luulemaan että luontoon piilotetut purkit olisi nyt jotenkin kielletty. Jos geopolku pilaa etsimisen jännityksen, onneksi jäljelle jää aina se luontokätkön tarjoama nautinto minkä itse kätkömaisema tai -paikka tarjoaa. Todennäköisesti tämä nautinto olisi jäänyt kokematta ilman luontokätköä.

Link to comment
Ongelma onkin mielstäni se kätkölle päättyvä polku joka ainakin minun mielestäni pilaa etsimisen jännityksen isolta osin.

 

Ok, hyvä että täsmensit. Tämä kaikki on hyvä käydä läpi ihan siitä syystä ettei erehdytä luulemaan että luontoon piilotetut purkit olisi nyt jotenkin kielletty. Jos geopolku pilaa etsimisen jännityksen, onneksi jäljelle jää aina se luontokätkön tarjoama nautinto minkä itse kätkömaisema tai -paikka tarjoaa. Todennäköisesti tämä nautinto olisi jäänyt kokematta ilman luontokätköä.

Näiden juttujen läpikäyminen ja keskusteleminen epäselvistä asioista uudelleen ja uudelleen palvelee mielestäni uusien harrastajien alkuun pääsemistä ja se saattaakin wanhoja konkareita pitkästyttää. Toisaalta, tuleehan näissä aina jotain uusiakin asioita esille.

 

Kuten olen jo monesti sanonut, luontokätköjuttua pitää edelleen miettiä. Kulumisen kiusa täytyy jotenkin pystyä kiertämään.

Ja olet oikeassa, luonnossa liikkumisen nautinto ainakin jää jäljelle.

Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Loading...
×
×
  • Create New...