Jump to content
Sign in to follow this  
Followers 0
Anneli & Ilkka

Fin: Vastuullisen Geokätköilyn Periaatteet

Recommended Posts

Toisessa viestiketjussa keskusteltiin geokätköilyn periaatteista ja yhtenä mallina pidettiin tätä: Geocachers' Creed. Tein nopean ja lyhennetyn käännöksen siitä keskustelun pohjaksi. En ole kysynyt käännökseen lupaa, koska muokattavaa olisi paljon suomalaisia oloja ajatellen. Halutaanko näitä periaatteita kehittää? Voin tehdä muutoksia sitä mukaa, kun hyviä pointteja tulee esiin (jos tulee) ja sitten luovuttaa sivun sinne, minne se halutaankin sijoittaa (jos halutaan). Ajattelin, että jos periaatteista päästään jonkinlaiseen yksimielisyyteen, johonkin voisi koota "allekirjoituksia" eli ne geo-nimimerkit, jotka sitoutuvat noudattamaan periaatteita. He myös saisivat liittää jonkin logon tai merkin omiin kätkökuvauksiinsa.

 

Osoite on:

Vastuullisen geokätköilyn periaatteet

 

Kommentteja? Ehdotuksia? Lisäyksiä?

 

odottaa Anneli

Share this post


Link to post

Tuohan on oikein hyvä keskustelun pohjaksi !!

 

Kommentteja, ehdotuksia:

 

1. En tahallani vaaranna itseäni tai toisia (esimerkkejä >>)

En tarpeettomasti vaaranna itseäni tai toisia.

 

Geokätköilyssä, kuten kaikissa muissakin ulkoilmaharrastuksissa on riskejä. Pidä kuitenkin huolta siitä, että riskit pysyvät kohtuullisina.

Geokätköilyssä, kuten kaikissa muissakin ulkoilmaharrastuksissa on riskejä. Pyri aina osoittamaan riskit itsellesi sekä muille kätköilijöille.

 

Kätkökuvauksissa on kerrottava, mitä vaaroja kätkön etsimiseen liittyy, jotta etsijä ei tahtomattaan joudu vaaralle alttiiksi.

Kerro kätkökuvauksissa mitä vaaroja kätkön etsimiseen liittyy jotta etsijä ei tietämättään joudu vaaralle alttiiksi.

 

Kätköä etsiessäsi ota huomioon omat rajoituksesi. Tiedosta ympäristössä olevat vaaratekijät. Älä yritä ylittää kykyjäsi.

Kätköä etsiessäsi ota huomioon omat kykysi. Tiedosta ympäristössä olevat vaaratekijät. Jos yrität ylittää kykysi, pidä huolta että sinulla on toimiva varasuunnitelma. Harkitse koska seura on tarpeen. Puhelin ja GPS ovat hyvä turvallisuusvälineitä, mutta vain niin kauan kuin akuissa riittää sähköä.

 

Lisäys ehdotuksia:

 

Muista että viranomaisten suorittamat etsintä- tai pelastusoperaatiot ovat kalliita, todellisen hädän hetkellä kuitenkin tarpeellisia.

 

Jätä aina Kätköilyreissulle lähtiessäsi tieto siitä mihin aiot mennä

 

Lisää tulee taas paremmalla ajalla.....

Share this post


Link to post

Kyllä nämä periaatteet hyviltä tuntuvat.

 

Jos aiot piilottaa kätkön yksityisalueelle, ota selvää tarvitsetko luvan maanomistajalta.

Tämä on vähän epämääräistä. Kysytäänkö ensin joltakin viranomaiselta, että onko kysyttävä maanomistajalta?

 

Geokätköjen luvanvaraisuus pitäisi selvittää. Tarvitaanko kätkön piilottamiseen lupa aina/joskus/ei koskaan? Onko eroa sen mukaan onko maanomistaja yksityinen, yritys tai kunta? Onko eroa sen mukaan onko piilopaikka metsässä kiven alla vai rakennuksessa/rakennelmassa?

 

Tässä säikeessä päädyttiin siihen, että Metsähallituksen suojelualueilla lupa tarvitaan, mutta muissa Mh:n metsissä ei tarvita.

Share this post


Link to post
Jos aiot piilottaa kätkön yksityisalueelle, ota selvää tarvitsetko luvan maanomistajalta.

Tämä on vähän epämääräistä. Kysytäänkö ensin joltakin viranomaiselta, että onko kysyttävä maanomistajalta?

Olen samaa mieltä, tuo luvan kysymisen tarve on epämääräinen. Jotenkin tulee väkisin mieleeni vastakysymys; Miksiköhän lupaa ei tarvitsisi kysyä ???

 

Onko Pekalla sopivaa viranomaista mielessä jolta saattaisi kysymykseen saada 'oikean' vastauksen ???

Vai voisikohan lakien tulkintaa kysyä jonkun ulkoilujärjestön lakiasioita tuntevalta taholta ??

Partiolaisetkos ne harrasti sitä 'Lodjausta' ??

Saisikohan sieltä apua ??

Share this post


Link to post
Jotenkin tulee väkisin mieleeni vastakysymys;  Miksiköhän lupaa ei tarvitsisi kysyä ???

Eihän kaikkeen erillistä lupaa tarvita. Luonnossa voi liikkua, marjastaa, kerätä sieniä ja kukkia, onkia, valokuvata, telttailla jne.

 

Onko Pekalla sopivaa viranomaista mielessä jolta saattaisi kysymykseen saada 'oikean' vastauksen ???

Vai voisikohan lakien tulkintaa kysyä jonkun ulkoilujärjestön lakiasioita tuntevalta taholta ??

Partiolaisetkos ne harrasti sitä 'Lodjausta' ??

Saisikohan sieltä apua  ??

Ei ole, en tiedä, ympäristöministeriökö?

Share this post


Link to post
Geokätköjen luvanvaraisuus pitäisi selvittää. Tarvitaanko kätkön piilottamiseen lupa aina/joskus/ei koskaan? Onko eroa sen mukaan onko maanomistaja yksityinen, yritys tai kunta? Onko eroa sen mukaan onko piilopaikka metsässä kiven alla vai rakennuksessa/rakennelmassa?

Lähetin vähän aikaa sitten sähköpostia ympäristöhallintoon ja kysyin, voiko jokamiehenoikeutta soveltaa tai missä tapauksissa sitä voi soveltaa geokätköilyyn. Sain vastauksen, että kysymykseni on lähetetty eteenpäin henkilölle, joka tulee lomalta elokuussa. Toivottavasti ympäristöhallinnon edustajan kanta on yhtä myönteinen kuin niiden parin viranomaisen (toinen metsähallituksesta ja toinen paikallisesta ympäristötoimistosta), joihin olen ollut yhteydessä.

 

Maanomistajia on kovin monia: valtio, kunnat, seurakunnat, yritykset, yksityishenkilöt; olisi tosiaan helpottavaa tietää, missä tapauksissa lupa on kysyttävä ja milloin ei. Veikkaisin, että jos kätkö on rakennuksessa tai rakennelmassa (esim. kirkkomaan aita), lupa on kysyttävä. Jos ylikulkusillan kaiteeseen laittaa magneetilla pikkupurkin, mahtaako siihen tarvita lupaa? Vaikea uskoa, että sellaisesta kätköstä on kellekään haittaa tai että se voisi aiheuttaa mitään pommihälytystä.

 

Anneli

Share this post


Link to post
Kommentteja? Ehdotuksia? Lisäyksiä?

 

odottaa Anneli

Tärkeä aihe. Tuohon oli jo annettu asiallisia lisäyksiä ja korjauksia. Se yksi lause "Leave No Traces" voisi kyllä kääntää myös suomeksi vaikka linkki ohjaisikin edelleen tuohon englanninkieliselle sivulle. Suomalaisessa versiossa voisi olla vähän pitempi katekismusteksti että 'mitä se on'.

 

Määritä kätköllesi parhaat mahdolliset koordinaatit, jotta etsijät eivät aiheuta toiminnallaan turhaa ympäristön kulumista. Tarkista ja korjaa koordinaatit etsijöiden antaman palautteen perusteella.
Haluaisin vielä erityisesti korostettavan juuri jälkiäjättämätöntä piilottamista ja etsintää. Voisiko tällä kätköilytoiminnalla olla muka "tarpeellista ympäristön kulumista"?

"Pyri minimoimaan kätkösi etsimisen aiheuttama ympäristön kuluminen:

-Määritä kätköllesi parhaat mahdolliset koordinaatit.

-Tarkista ja korjaa koordinaatit etsijöiden antaman palautteen perusteella.

-Vältä sijoittamasta kätköä paikkaan jossa kasvillisuuden kulutuskestävyys on heikko, kuten varvikot, jäkälä- ja kanervatyypin metsät sekä erityisesti sammaleiset ja jäkäläiset kalliot.

-Ohjaa kätkökuvauksessasi etsijät käyttämään jo olemassaolevia polkuja.

-Anna aina vinkki.

-Jos et osaa arvioida sijoituspaikan kulutuskestävyyttä, kysy paikkakunnan Ympäristölautakunnasta tarkempia tietoja."

 

Jotain tuollaista. Monesti luonnontilaiset paikat joihin kätkö halutaan piilottaa, ovat retkeilyn ja luonnossa liikkumisen kannalta niitä mielenkiintoisimpia. Liikkumiselle jo olemassaolevia reittejä pitkin ei luonnon puolesta pitäisi olla esteitä. Tämä edellyttää kuitenkin erityisesti kallioisilla alueilla sitä, että poluilta ei poiketa.

 

Kasvillisuuden kulutuskestävyydellä tarkoitetaan käytön määrää, jonka alue kestää muuttumatta ekologisesti. Kulutus vaikuttaa kasvillisuuteen monin tavoin, esim. puiden kasvu hidastuu tallaamisesta ja varvut, jäkälät ja sammaleet saavat pysyviä vaurioita jotka jo seuraava kätkijä helposti havaitsee. Ruohot ja heinät ovat kulutusta kestävämpiä. Humuskerros häviää karuissa metsätyypeissä tallatuilta alueilta jopa vuodessa tai parissa. Arimmat metsätyypit ovat jäkälä- ja kanervatyypit sekä puolukka- ja mustikkatyypit.

 

Meilläkin on Luonnonsuojeluliitolla harjujensuojeluohjelma ja kallioidensuojeluohjelma, mutta niiden pääasiallinen idea on harjujen ja kallioiden maisemallinen elämysmerkitys. Pitäisikö metsiin kätköjä rakentavien kätköilijöiden tuntea nämä asiat? Kyllä mielestäni. Onko luonnolla kätköilyssä arvoa itsessään vai onko se vain elämänsisällön, virkistyksen ja ilon lähde? Onko kivillä ja kallioilla oikeuksia ihmiseen nähden? Minulle luonnolla on aina ollut itseisarvo jota tulee kunnioittaa, oppia luonnon tavoille. Yllä mainitsemiani ohjeita olen noudattanut omissa kätköissäni alusta lähtien - olihan noita ohjeita toki englanniksi.

Edited by hidehairy

Share this post


Link to post

"Pyri minimoimaan kätkösi etsimisen aiheuttama ympäristön kuluminen:

-Määritä kätköllesi parhaat mahdolliset koordinaatit.

-Tarkista ja korjaa koordinaatit etsijöiden antaman palautteen perusteella.

-Vältä sijoittamasta kätköä paikkaan jossa kasvillisuuden kulutuskestävyys on heikko, kuten varvikot, jäkälä- ja kanervatyypin metsät sekä erityisesti sammaleiset ja jäkäläiset kalliot.

-Ohjaa kätkökuvauksessasi etsijät käyttämään jo olemassaolevia polkuja.

-Anna aina vinkki.

-Jos et osaa arvioida sijoituspaikan kulutuskestävyyttä, kysy paikkakunnan Ympäristölautakunnasta tarkempia tietoja."

Mielestäni ihan oikeita ajatuksia joista pitäisi oikeastaan vaihtaa mielipiteitä jonkun 'ammatti-ihmisen' kanssa, löytyykös semmoista harrastajista ?? Käsittääkseni löytyy mutta enpäs nyt käy nimeämään, ihmisillä on kiireensä ja intressit vaihtelee.

 

Viittauksesi kallioisten mäkien jäkälikköihin pitää taatusti paikkansa, ne ovat todella arkoja ja mitäs mieltä on etsiä kätköä jolle menee purkille päättyvä polku ??

Noilla samoilla mäillä piilee myös todellinen vaara josta nykyään pitäisi muistuttaa kuvauksessa; märkänä ohut sammal ja ennenkaikkea jäkälä kallion päällä on petollisen liukasta ja tuohon ongelmaan eivät parhaatkaan ulkoilujalkineet auta ollenkaan !

 

'Anna aina vinkki', Hmm, en ihan allekirjoittaisi !!

 

Muilta osin olen kovasti samaa mieltä kanssasi hidehairy !!

Share this post


Link to post

Tärkeä aihe. Tuohon oli jo annettu asiallisia lisäyksiä ja korjauksia. Se yksi lause "Leave No Traces" voisi kyllä kääntää myös suomeksi vaikka linkki ohjaisikin edelleen tuohon englanninkieliselle sivulle. Suomalaisessa versiossa voisi olla vähän pitempi katekismusteksti että 'mitä se on'.

 

Tarkoitukseni oli etsiä vastaava suomalainen ohjeisto. Luontoon.fi-sivustolla on Retkeilyn ABC, jossa on samoja asioita kuin Leave No Traces -ohjeissa, mutta ei yhtä napakassa muodossa: Retkeilyn ABC.

 

Tuo ohjeistus kattaa vain luonnossa liikkumisen. Luontokohteiden lisäksi kätköjä on paljon erilaisissa historiallisissa kohteissa. Tiedostavatkohan kätköilijät, että on olemassa muinaismuistolaki? Pitäisikö siitäkin mainita? Sveriges hembygdförbund varoittaa geokätköilijöistä:

Fornminnen skadas i skattgömmarlek

 

On tylsää korostaa lakeja ja asetuksia. Toisessa viestiketjussa puhuttiin terveen järjen tai maalaisjärjen käyttämisestä. Suomessa kätköily on toistaiseksi ollut aika pienen porukan puuhaa (viimeksi kun katsoin Liimeksen laatimaa tilastoa, suomalaisia geokätköilijöitä oli runsas 700). Hirvittää hiukan, kun lukee esim. tällaista viestiketjua, joka osoittaa, että ainakaan jossain päin maailmaa järki ei ihan leikkaa (katsokaa kuvia jotka ovat 2. sivulla):

Geokätköilijöitä hautausmailla

 

Anneli

Share this post


Link to post

Tuo ohjeistus kattaa vain luonnossa liikkumisen. Luontokohteiden lisäksi kätköjä on paljon erilaisissa historiallisissa kohteissa. Tiedostavatkohan kätköilijät, että on olemassa muinaismuistolaki? Pitäisikö siitäkin mainita? Sveriges hembygdförbund varoittaa geokätköilijöistä:

Fornminnen skadas i skattgömmarlek

 

Anneli

Anneli, olet oikeassa, taas.

 

Historialliset kohteet, ainakin kunnolla vanhat, ovat vieläkin herkempiä kuin luontokohteet. Mielestäni niistä pitää kyllä huomauttaa erikseen ja olisikohan peräti luettelo paikallaan.

 

Museot, muistomerkit, kalliomaalaukset ...... ja vanhat rakennukset ympäristöineen ovat erityisen varovasti käsiteltäviä kätköpaikkoja joita pitää kunnioittaa jo niiden olemassaolon takia. Myös vanhojen rakennusten kiviaidat ovat vaarallisia paikkoja piilottaa kätkö tai etsiä sitä.

 

Viittaus Muismuistolakiin ei varmaan haittaa, Museoviraston sivuille viittaaminen muutenkin saattaisi olla monille mielenkiintoinen referenssi, sieltähän löytyy paljon paikallistakin tietoa ja mielenkiintoisia paikkoja. Muinaismuistoille pitäisi oikeastaan kehittää joku kaivelemista paremmin toimiva kätköttämistyyppi.

 

Paljon on mietittävää, toivottavasti saadaan piaan uusiakin mielipiteiden esittäjiä !!

Share this post


Link to post

Ole huolellinen asettaessasi maasto- ja vaikeusasteita kätköillesi ja käytä yleisesti tunnettua asteikkoa, esim. Clayjarin opasta. Monet etsijät käyttävät näitä luokituksia apunaan etsiessään kätköjä ja sulkiessaan pois mahdottomia kätköpaikkoja tyyliin "ei toi ryteikkö ole enää Terrain 2, ei sinne voi ajaa fillarilla."

Share this post


Link to post
'Anna aina vinkki', Hmm, en ihan allekirjoittaisi !!

Muilta osin olen kovasti samaa mieltä kanssasi hidehairy !!

No, joo - ehkei ihan aina ole tarpeen, mutta ehkä juuri sellaisilla paikoilla joissa ollaan kivellä ja kalliolla eli noilla erityisen aroilla paikoilla, ja ehkäpä vielä jostain arvoituksesta ja kaavasta laskettujen koordinaattien varassa.

 

Tulee mieleen upea kätkö Paintings Astuvansalmella. Kätköllä on toistaiseksi käynyt luistelemassa vain minä, ja vaikka koetin olla varovainen ja valita reitin tarkasti, jäi jäkälään aikamoisia arpia kun se miinana lipesi jalan alta. Koordinaateista ei voinut olla ihan varma kun laskentakaavaan sisältyi aika paljon muuttujia. Ehkäpä tänä vuonna jälkiäni ei enää löydä, mutta jos kätköstä tulisi vastoin oletusta kovin suosittu... Toisaalta, kyllä se paikka oli kiipeämisen arvoinen.

 

Muinaismuistolaista olen ainakin minä kätkökuvauksessa maininnut, jos se asiaan liittyy. Ja kokemukseni mukaan Museovirasto antaa ihan mieleellään luvan kätkön perustamiseen Museoviraston ylläpitämän kohteen alueelle, kun vain pelisäännöt sovitaan.

Share this post


Link to post

Geokätkentää lähinnä harrastuksena lienee suunnistus ja erityisesti kiintorastisuunnistus.

GC aiheuttaa kuitenkin kiintorasteja selvästi vähemmän haittaa, koska vierailuja rasteilla eli kätköillä on huomattavasti harvemmin ja kätkön sijainti valitaan useimmiten toisenlaisin perustein.

Suunnistajilla on olemassa yleisohjeita ja tiukat säännöt (lähes sata sivua).

http://www.ssl.fi/

 

SSL:n sivulla on näkyvissä useita sponsoreita. Geokätkijätkin voisivat yhdistyksenä sellaisia saada, mutta toisaalta sellainen vähentäisi mahdollisuuksia tuoda vaikkapa kaikki tuotevaihtoehdot tasapuolisesti esille.

 

Geokätkijöilläkin ohjeita tulisi olla. Mikäpä sen mukavampaa, jos esim. tähän sivuun lisättäisiin neljäs yhteistyötaho:

http://www.luontoon.fi/page.asp?Section=1493

 

Selviö on, että tällä hetkellä geokätkentä Suomessa on ns. villiä puuhaa, ei ole olemassa edes rekisteröimätöntä yhdistystä. Amerikkalaisen sivuston ylläpidon takana on liiketoiminta, he eivät vastaa mistään käytännön toiminnassa. Jokainen vastaa itse täysin (koko omaisuudellaan) kaikesta mitä tekee. Jos tekee kätkön, jossa on olemassa vaaratekijöitä, tulee mahdollisesta vahingonkorvausoikeudenkäynnistä hankala. Paljonko kätkijä ja etsijä tiesivät tai olisi tullut tietää, onko tuottamuksellisuutta jne. Yhdistys toisi tähänkin selkeyttä. Yhdistyksen jäsenet sitoutuvat johonkin toiminnassaan ja voisipa yhdistys käydä keskusteluja vakuutusyhtiöiden kanssa jäsenmaksuun liittyvästä vakuutuksestakin.

 

Harrastajia alkaa olla sellainen määrä, että järjestäytyminen on ihan paikallaan! Muutoin joko harrastus kuolee itsekseen tai tapahtuu jotain, joka tappaa sen. :lol:

Share this post


Link to post
Selviö on, että tällä hetkellä geokätkentä Suomessa on ns. villiä puuhaa, ei ole olemassa edes rekisteröimätöntä yhdistystä. Amerikkalaisen sivuston ylläpidon takana on liiketoiminta, he eivät vastaa mistään käytännön toiminnassa. Jokainen vastaa itse täysin (koko omaisuudellaan) kaikesta mitä tekee. Jos tekee kätkön, jossa on olemassa vaaratekijöitä, tulee mahdollisesta vahingonkorvausoikeudenkäynnistä hankala. Paljonko kätkijä ja etsijä tiesivät tai olisi tullut tietää, onko tuottamuksellisuutta jne. Yhdistys toisi tähänkin selkeyttä. Yhdistyksen jäsenet sitoutuvat johonkin toiminnassaan ja voisipa yhdistys käydä keskusteluja vakuutusyhtiöiden kanssa jäsenmaksuun liittyvästä vakuutuksestakin.

Mielestäni yhdistys ei voi taata kenenkään turvallisuutta. Eivätköhän tällaiset harrastukset kuulu vapaa-ajan vakuutuksen piiriin. Tuskin metsähallitustakaan voi vetää oikeuteen, jos retkeilijälle sattuu vahinko luontopolulla.

 

Yhdistys ei voi taata sitäkään, että jäsenet noudattaisivat mitään sääntöjä tai periaatteita. Kyllä jokainen vastaa omasta toiminnastaan. Sen sijaan olisi hyvä tietää, mitä periaatteita yksittäiset kätköilijät hyväksyvät ja noudattavat toiminnassaan.

 

Anneli

 

p.s. Päivitin hiukan geokätköilyperiaatteita. Kiitos kaikille, jotka tähän mennessä ovat lähettäneet kommentteja ja muutosehdotuksia - olisi kiva kuulla lisääkin

Share this post


Link to post

Mielestäni yhdistys ei voi taata kenenkään turvallisuutta. Eivätköhän tällaiset harrastukset kuulu vapaa-ajan vakuutuksen piiriin. Tuskin metsähallitustakaan voi vetää oikeuteen, jos retkeilijälle sattuu vahinko luontopolulla. 

Monet vapaa-ajan yhdistykset tarjoavat tapaturma- ja/tai vastuuvakuutusta jäsenilleen ko. harrastustilanteita varten (tai se kuuluu niiden jäsenmaksuun). Nämä vakuutukset tietenkin korvaavat tapaturmat vain, mikäli harrastaja on "noudattanut lajiin yleisesti kuuluvia turvaohjeita" tms. eli tässä tapauksessa mikäli kätköt ja etsintätapa noudattaisi näitä suosituksia. Nämä vakuutukset saattavat korvata mm. sellaisia tapaturmia, jotka tavanomaisista vapaa-ajan vakuutuksista on rajattu pois esim. nk. extreme-lajipykälän perusteella. Samoin omavastuu saattaa olla matalampi.

 

Se, kuinka vakuutusyhtiöt saadaan suostumaan tuollaisiin vakuutuksiin ja millaiseksi maksu muodostuu, on tietenkin riippuvainen noista ohjeista.

Share this post


Link to post

Mielenkiintoinen kysymys tuo metsähallituksen haastaminen. Kyse on taas näytöstä ja siitä mitä voi kohtuudella olettaa. Jos esimerkiksi pitkospuu katkeaa, voidaan nostaa syyte hoitamattomuuden aiheuttamasta vahingosta samoin kuin ketä hyvänsä tienpitäjää vastaan... Onneksi Suomessa ei olla ihan ameriikan mallissa.

 

Yhdistys ei voi taata sääntöjen noudattamista, mutta esimerkiksi voi erottaa sääntöjä rikkovan jäsenen. Näin taataan laatua niin kiinteistövälityksessä kuin muissakin toiminnoissa. Yhdistys on ainoa keino saada jotain painoarvoa näille sinänsä arvokkaille pyrkimyksille saada suomalaisiin olosuhteisiin sopivia ohjeita, ettei geokätkentä tee haittaa tai ainakin vaikuttaa vastuulliselta toiminnalta.

Share this post


Link to post
Yhdistys ei voi taata sääntöjen noudattamista, mutta esimerkiksi voi erottaa sääntöjä rikkovan jäsenen. Näin taataan laatua niin kiinteistövälityksessä kuin muissakin toiminnoissa. Yhdistys on ainoa keino saada jotain painoarvoa näille sinänsä arvokkaille pyrkimyksille saada suomalaisiin olosuhteisiin sopivia ohjeita, ettei geokätkentä tee haittaa tai ainakin vaikuttaa vastuulliselta toiminnalta.

Eipä oikein taida vetää jäseniä yhdistys, joka ottaa linjakseen "saatamme erottaa sinut, jos teet linjauksemme vastaisia kätköjä". B) Kiinteistövälittäjät ovat hieman eri juttu, heidän toimintansa on ansiotoimintaa ja sitä säätelee (paljon tiukempi) lainsäädäntö.

 

Eettisen ohjeistuksen pitää lisäksi olla suositus eikä sääntö. Sitten yhdistyksen säännöissä, vuosittaisessa toimintasuunnitelmassa ja muualla voimme ilmoittaa pyrkivämme edistämään "Eettisesti Oikeanlaista Kätköilyä". Tuota varten olin ideoinut sen sinettimerkin; se olisi kätkö- eikä kätkijäkohtainen.

Share this post


Link to post
Eipä oikein taida vetää jäseniä yhdistys, joka ottaa linjakseen "saatamme erottaa sinut, jos teet linjauksemme vastaisia kätköjä".

Yhdistyksen säännöissä pitää joka tapauksessa määritellä jäsenen erottaminen, esim. maksamattomien jäsenmaksujen tai yhdistyksen sääntöjen ja periaatteiden vastaisen toiminnan vuoksi.

 

Jos joku toistuvasti rikkoo esim. mainittua eettistä suositusta, niin mitä sellaisella jäsenellä tehdään? Aluksi sanktioina huomautus, pahennusta herättävän kätkön poistokehoitus, mahdollisesti kätkön poistaminen (jaa-a, kuka rupeaa poliisiksi?) ja tietysti jäsenen erottaminen. Hankalampi on sitten jäsen joka ei etsiessään kätköä välitä tuon taivaallista vastuullisesta toiminnasta, tuskinpa jää koskaan edes kiinni, mutta periaatteessa yhdistyksen hallituksen vallassa pitää olla tällaisenkin viskaalin erottamiseen. Yhdistyksen toiminnassa pitää tietenkin olla toimintamuotoja tai etuja joiden takia yhdistykseen halutaan kuulua, oli ne sitten koulutusta, jäsenetuja, jäsenlehti tai vain "status", muuten erottaminen ei kai ole mikään sanktio. Erotettu voi valittaa hallitukselle tietenkin.

 

Eettisen ohjeistuksen pitää lisäksi olla suositus eikä sääntö. Sitten yhdistyksen säännöissä, vuosittaisessa toimintasuunnitelmassa ja muualla voimme ilmoittaa pyrkivämme edistämään "Eettisesti Oikeanlaista Kätköilyä". Tuota varten olin ideoinut sen sinettimerkin; se olisi kätkö- eikä kätkijäkohtainen.
Suositus vain, kyllä, mutta kun yhdistys on sitoutunut hyväksi ja järkeväksi katsomiinsa suosituksiin, niin ei se voi katsella toimettomana sitä kuinka näitä arvoja ja suosituksia poljetaan, jos sellaiseen tilanteeseen joudutaan. Yhdistys voi esim. lisätä tiedottamista ja valistamista, ja jos oma jäsen on moinen luikuri, viime kädessä erottaa jäsenen.

 

Tietenkin asiaan voidaan vaikuttaa silläkin, miten yhdistyksen jäseneksi päästään. Jäsenhakemuksessa voi olla kohta jossa mainitaan nuo eettiset perusteet ja jäsenen sitoutuminen noudattamaan yhdistyksen sääntöjä ja periaatteita.

 

Harri

Share this post


Link to post
...Jos joku toistuvasti rikkoo esim. mainittua eettistä suositusta, niin mitä sellaisella jäsenellä tehdään? ...

Viitsiikö tällainen henkilö ylipäänsä liittyäkkään jolloin ainoana sanktiona olisivat yleinen paheksunta ja kätkö(je)n poisto. Viimemainittu saattaa nostattaa jopa jonkinlaisen kätkösodankäynnin :o

Kätköpoliisina varmasti on yhtä ikävä olla kuin -rosmona.

Share this post


Link to post

"Aina löytyy joku, joka on väärässä" (= erimieltä sinun kanssasi).

 

Kaikki, jotka ajavat minua hitaammin ovat tumpeloita ja tien tukkoja. Kaikki jotka ajavat minua nopeammin ovat hurjastelijoita ja liikenteen vaarantajia. :anicute::lol:

 

En usko, että kätköilyn 'kapealla' saralla löytyy kovin montaa tarkoituksellista lipsujaa.

Tuskin kenenkään motivaatio riittää (ainakaan kovin pitkään) johonkin laittomuuksiin verrattaviin tekoihin.

 

Minusta kannattaisi keskittyä nyt noihin Anneli&Ilkan hyvin tehtyihin pohjiin ja muokata niistä sellaiset, jotka on kaikkien helppo hyväksyä.

Share this post


Link to post
Minusta kannattaisi keskittyä nyt noihin Anneli&Ilkan hyvin tehtyihin pohjiin ja muokata niistä sellaiset, jotka on kaikkien helppo hyväksyä.

Keskustelin Geocachers' Creedin ylläpitäjän Kai Teamin Bobin kanssa näistä periaatteista ja hän hyväksyi käännökseni. Minusta olisi ihan mukavaa, jos myös suomalaisille geokätköilijöille kelpaisivat nuo seitseman periaatetta tuommoisenaan. Periaatteilla on enemmän kantavuutta, kun ne on mahdollisimman suuri ja kansainvälinen porukka hyväksynyt. Esimerkkejä ja selvennyksiä kannattaa kyllä vielä selventää ja "lokalisoida". Aika harva on kertonut mielipidettään näistä periaatteista ainakaan tällä foorumilla.

 

Eettisiä periaatteita ei voi ketään pakottaa noudattamaan. Yhdistys voi edistää vastuullista geokätköilyä monilla tavoilla (esim. järjestämällä kursseja), mutta sanktiot tuskin olisivat tehokkaita. Kuten Erwast sanoi, kukaan ei varmaankaan halua ruveta kätköpoliisiksi. Eikä siinä mitään järkeä olisikaan.

 

Mielestäni on tärkeää, että kätköily pysyy hauskana harrastuksena, joka ei tuota harmia ulkopuolisille eikä aiheuta tuhoa luonnossa tai historiallisesti tai muuten arvoikkailla paikoilla. Muualla maailmassahan osa viranomaisista on alkanut suhtautua kielteisesti geokätköilyyn. Minusta olisi parempi, että geokätköilijät keskenään pitävät huolta siitä, ettei ristiriitoihin jouduta. Miten laatua pidetään yllä? Yhdistys voi siinä auttaa, mutta lopulta kaikki on kiinni jokaisesta meistä.

 

Anneli

Share this post


Link to post
En usko, että kätköilyn 'kapealla' saralla löytyy kovin montaa tarkoituksellista lipsujaa. Tuskin kenenkään motivaatio riittää (ainakaan kovin pitkään) johonkin laittomuuksiin verrattaviin tekoihin.

 

En minäkään usko, mutta kuten sanoin, yhdistyksen säännöissä tämä mahdollisuus on otettava huomioon. Ursan alayhdistysten säännöissä on erottamispykälät yhdistyksen periaatteiden vastaisen toiminnan johdosta. Ihan syystä, mielestäni, vaikka maallikko voisi tässäkin kysyä että mitä etiikkaa jollain peilikaukoputkella voisi rikkoa? Kuten sanoit: "Aina löytyy joku, erimieltä kanssasi".

 

Laittomuudet hoitaa poliisi - tässä on kyseessä "perils of improper caching", ja siihen lääkkeeksi käytännössä pitäisi riittää tiedottaminen, esim. juuri näiden vastuullisten ohjeiden levittäminen. Mutta siis: olkoon yhdistys kaukaa viisas.

 

Minusta kannattaisi keskittyä nyt noihin Anneli&Ilkan hyvin tehtyihin pohjiin ja muokata niistä sellaiset, jotka on kaikkien helppo hyväksyä.
Toki, en minäkään tarkoittanut että meillä tässä harrastuksessa olisi kaikkein tärkeintä jonkin sakko- ja sanktiolistan tekeminen. Yhdistyksen hallitus pohtii asiaa varmasti "viran puolesta".

 

Eettistä ohjeistusta tarvitaan juuri siksi että kukaan ei ajattelemattomuuttaan tekisi jotain kätköä joka sotisi esim. "Leave no trace" käytäntöä vastaan. Yhdistyksen ohjausta tarvitaan, jos joku kuitenkin tekee sellaista ajattelemattomuuttaan, ja olen aika optimistinen että heti vinkin saatuaan jäsenemme korjaavat puutteet - etenkin kun ovat jo liittyessään sellaiseen sitoutuneet. Tuskin on tarkoitus saada vain mahdollisimman paljon jäseniä?

 

Harri

Edited by hidehairy

Share this post


Link to post
Geokätkentää lähinnä harrastuksena lienee suunnistus ja erityisesti kiintorastisuunnistus.

GC aiheuttaa kuitenkin kiintorasteja selvästi vähemmän haittaa, koska vierailuja rasteilla eli kätköillä on huomattavasti harvemmin ja kätkön sijainti valitaan useimmiten toisenlaisin perustein.

Santtu on varmaan oikeassa siinä että suunnistus ainakin isolla joukolla aiheuttaa paljon vaikeampia vammoja luonnolle kuin kätköily. Kuitenkin käytyäni koko joukon Pohjois-Suomen kätköjä parin viime päivän (paremminkin yön, upea kokemus !!) aikana, pakko on olla sitä mieltä että jo kolme visiittiä kuukaudessa aiheuttaa ainakin pohjoisen luonnolle niin vakavia vammoja että pelkästään noita vammoja seuraamalla purkki löytyy helposti.

Itse kunkin pitäisi aina muistaa purkin käsiinsä saatuaan siirtyä parikymmentä metriä sivuun kirjausta tekemään, silloin varsinaisen piilon välitön maasto ehkä kärsisi vähemmän. Jäkäliköt ovat tietysti kaikkein arimpia jos nyt ovat porokarjalta jossain säästyneen.

Suunnistajien ohjeet ehkä kannattaisi lukea huolella läpi jos niissä vaikka olisi jotain opittavaa.

 

PS: Olin tämän säikeen alussa luulevinani että puhe oli pelkästään 'Kätköilijän Eettisistä ohjeista', nyt kuitenkin taidetaan enemmän puhua mahdollisen yhdistyksen säännöistä !!

Eikös säännöistä voitaisi keskustella erikseen, mielestäni ohjeilla olisi ihan oikea kiire syntyy yhdistystä eli ei !!

Share this post


Link to post
Olin tämän säikeen alussa luulevinani että puhe oli pelkästään 'Kätköilijän Eettisistä ohjeista', nyt kuitenkin taidetaan enemmän puhua mahdollisen yhdistyksen säännöistä !!

Eikös säännöistä voitaisi keskustella erikseen, mielestäni ohjeilla olisi ihan oikea kiire syntyy yhdistystä eli ei !!

En ajatellut, että näistä periaatteista yritettäisiin muokata yhdistyksen sääntöjä tms. Geokätköilijöiden yhdistys voi edesauttaa eettisten periaatteiden leviämistä, mutta kyllä niihin on sitouduttava yksilöllisesti. Minusta periaatteet voisi ottaa vaikka heti käyttöön, jos ne kelpaavat. Puuttuuko niistä jotain oleellista? Onko jotain liikaa? Onko jotain korostettu liikaa tai liian vähän? Kohta 4 on mielestäni vähän kökkö. Ihan hirveästi yksityiskohtia ei varmaan kannata lisätä.

 

Millä tavalla niitä hyödynnettäisiin käytännön kätköilyssä? Voisiko olla jokin logo, jonka periaatteisiin sitoutuneet voivat lisätä kätkösivulle? Logoa klikkaamalla pääsisi periaatesivulle, kuten Geocachers' Creediinkin: To add a clickable button....

 

Tarvitseeko periaatteisiin sitoutuneita nimimerkkejä listata jonnekin? Haluavatko ihmiset ylipäänsä julkisesti sitoutua johonkin tällaiseen? Tästä olisi kiva kuulla mielipiteitä.

 

Sikäli tämäkin keskustelu liittyy yhdistyksen perustamiseen, että jos yhdistys perustetaan, niin se voisi ottaa periaatesivun hoitoonsa. Kai yhdistyskin voi sitoutua noudattamaan tai ainakin edistämään joitakin periaatteita. Voin toki pitää sivua yllä ainakin niin kauan kuin Mikrobitti tarjoaa ilmaista levytilaa.

 

Anneli

Share this post


Link to post

Kyllä minä voin ilmoittautua vaikka noiden ohjeiden ensimmäiseksi allekirjoittajaksi, suositella niitä kaikille Suomalaisille kätköilyn periaatteiksi ja tarvittaessa keskustella siitä miksi näin on.

Perusteltujen muutosten myötä taivun niitä muuttamaan mutta mielestäni paljon on nyt jo kirjattu selviksi ohjeiksi.

 

Kohta 4. on kieltämättä vaikea, voisikohan luottaa siihen että joku seuraavista nuijapäistä kyselee asiasta riittävästi niin että siitä syntyisi sopiva säie viitattavaksi ???

 

Ehdotus #1:

- Älä piilota kätköä paikkaan, jossa sitä (tuntematon purkki!!) voidaan erehtyä pitämään pommina tai muuna uhkana, kysy apua muilta harrastajilta jos olet epävarma

- yritä välttää tilannetta että kätköä tai sen etsijöitä voitaisiin pitää uhkana esimerkiksi pommin tai muun terroristiteon tapaisesti

- käyttäydy uteliaita kohtaan luottavaisesti, ethän ole tehnyt mitään väärää, kerro tarvittaessa mitä harrastat ja osoita myös käytökselläsi että olet valmis keskustelemaan ja selvittämään tekemisiäsi myös viranomaisten kanssa tarvittaessa

 

Ei se nyt ole ollenkaan valmista tekstiä, mutta jotain tuollaisia ajatuksia siihen pitäisi mielestäni saada puristettua niin että jokainen itse joutuisi asiaa ajattelemaan, niin uudet kuin kokeneemmatkin kätköilijät. Pitää muistaa että viranomaiset, ja kohta kait kaikki kansalaisetkin, tekevät pelkästään heille määrättyä työtä epäillessään melkein kaikkia poikkeuksellisia liikkuvia olentoja pommin laittajiksi, ainakin Euroopassa.

Share this post


Link to post

Vaikka noita sanamuotoja vielä hiottaisiinkin, niin periaate on ainakin minulle selvä.

Lupaan pyrkiä noudattamaan niitä (itse asiassa olen tehnyt niin alusta asti :unsure: ).

 

Parin kätköni osalta tarkastan vielä noita lupa-asioita ym.

Share this post


Link to post

Asettelin omiin kätköihini attribuutteja ja kun siellä on tuo 'campfire' merkki jonka ymmärtäisin tarkoittavan sitä että kätkön liepeiltä tai matkan varrelta löytyy valmis tulistelupaikka, tuli mieleeni.....

 

Ohjeisiin pitäisi varmasti lisätä muistutus siitä että avotulen tekijän on aina itse varmistettava ettei alueella ole voimassa metsäpalovaroitus. Silloinhan avotulta ei saa tehdä ja seurauksena saattaa olla viranomaisten turha puuttuminen asiaan vaikkei mitään vakavampaa vahinkoa syntyisikään !!

 

Muista varmistua ettei metsäpalovaroitus ole voimassa jos aiot sytyttää nuotion.

Share this post


Link to post
Ohjeisiin pitäisi varmasti lisätä muistutus siitä että avotulen tekijän on aina itse varmistettava ettei alueella ole voimassa metsäpalovaroitus. Silloinhan avotulta ei saa tehdä ja seurauksena saattaa olla viranomaisten turha puuttuminen asiaan vaikkei mitään vakavampaa vahinkoa syntyisikään !!

 

Muista varmistua ettei metsäpalovaroitus ole voimassa jos aiot sytyttää nuotion.

Eipä tuo mitenkään kyllä itse kätköilyyn liity. Kenties voisi huomauttaa, että noudattaa jokamiehenoikeuksia, mutta tuo menee jo liian yksityiskohtaiseksi. Yhtä hyvin voisi varoittaa, että ei poimi rauhoitettuja kasveja ja matkalla noudattaa liikennesääntöjä.

Share this post


Link to post

Geokätkön tekijän primääritarkoituksena on saada kätkölleen kävijöitä. Koko ajan nopeutuvassa yhteiskunnassa kaikki tottuvat nopeaan palautteeseen, kaikki haluavat kuulla muiden kommentteja kätköistäänkin mahdollisimman pian.

 

Toki ymmärrämme, että myös reviewerillä on Elämä ja muita menoja ja harrastuksia kätköjen hyväksymisen lisäksi, mutta viime aikoina purkkeja on hyväksytty kerran viikossa, sunnuntai-iltaisin. Monet haluaisivat kätkölleen loggauksia nopeammin. Siksi kärsimättömät kätkijät ilmoittavat kätköjänsä myös muualla.

 

Olen jo aiemmissa säikeissä muissa yhteyksissä todennut, että kätkölistaussaitteja on monia ja niillä on erilaiset politiikat sen suhteen, kuinka kätköjä siellä listataan. Osassa on jonkinlainen hyväksyntä, osaan pääsee liittymään vain kutsusta, osaan kuka tahansa voi listata mitä tahansa. Osa kieltää crosspostauksen eli saitille ilmoitetun kätkön ilmoittamisen muille saiteille; suurin osa, mm. gc.com ei näin tee. Gc.com on hieman samassa asemassa kuin Microsoft: Jos kiellettäisiin crosspostaus, niin samalla myönnettäisiin, että vaihtoehtoisia saitteja on. On parempi olla hiljaa, niin sana niistä ei leviä niin nopeasti.

 

Tottakai sama kätkö pitää voida kuitata kaikille saiteille yhden käynnin perusteella; eihän purkissakaan ole erillistä lokikirjaa sen perusteella valittavaksi, minkä saitin kautta koordinaatit on hankittu.

 

Tässäpä onkin gc.comilla pähkinä purtavana: Reviewing-tasoa ei haluta laskea, eli kaikki kätköt käydään tietyllä tasolla läpi ennen listausta. Se taas vie aikaa. Jos tuota sykliä halutaan nopeuttaa, pitäisi saada useampia vapaaehtoisia, mutta huhujen mukaan ne, joita on ko. tehtävään kysytty, ovat kieltäytyneet. Kokemattomia ei haluta, koska taso saattaisi laskea. Ja teet niin taikka näin, aina käyttäjät valittavat...

Share this post


Link to post

Ehkä Tahu ei ollut tietoinen tästä fba-porukasta (-kisasta?). Kyllä minäkin asiaa ihmettelisin, mutta kun satun tietämään tuon (kävin Seikun sivuilla aiemmin :D ).

Onhan se kieltämättä tietysti kumman näköistä, kun uusi kätkö tulee ja on jo täynnä loggauksia ;) .

 

Toisaalta... tämä fba-juttu taitaa enemmän keskittyä tuonne pääkaupunkiseudulle, joten ei meikäläistä paljon hetkauta :D .

 

Toisaalta... Eihän Tahukaan sitä kieltänyt, ihmetteli vain ja piti sitä omasta mielestään 'epägeoeettisenä'. Ei mielestäni kieltänyt, eikä määrännyt mitään. Siitä ei kannata kenenkään vetää hernettä nenään.

 

Toisaalta... Tuo kätkön listaaminen joskus kestää ja minä ainakin ymmärrän sen, en pidä siitä, mutta ymmärrän :) .

Onneksi täällä 'maalla' ei tuo elämänrytmi ole niin kamalan kiihkeää... välillä voi vaikka istahtaa hetkeksi.

 

Toisaalta... meikäläisen käyttöoikeudetkin näyttää olevan katkolla, kun posti ei gc:ltä kulje perille, mutta toisaalta... ei tämä ole minulle ainakaan mikään elämän ja kuoleman asia. Kyllä noita harrastuksia riittää.

Share this post


Link to post
Ehkä jossain vaiheessa tulee jotain oikeita ongelmia ja tämmöiset piperrykset unohdetaan.

Toivottavasti ei ;)

No joo, toisaalta... ( :) ) jos ei ole suuria ongelmia, silloin pienetkin tuntuvat helposti pahoilta.

Toisaalta... (toi on hauska sana :D ) jos kaikki olisivat aina kaikista asioista samaa mieltä, voisi elämä olla kohtalaisen steriiliä ja yksitoikkoista.

Share this post


Link to post
Onhan se kieltämättä tietysti kumman näköistä, kun uusi kätkö tulee ja on jo täynnä loggauksia :) .

Minä nyt olen vasta kolme piilottanut, mutta en minä sitä purkkia ole yleensä vienyt paikalleen ennenkuin reviewer on hyväksynyt. Toistaiseksi kätköt ovat olleet vain GC:llä esillä, mutta voihan tietty olla jatkossa, että jonkin toisen sivuston kautta kätkö on nopeammin näkösällä kuin GC:n kautta.

 

Imatrankoskella on tulossa uusi kätkö, jossa purkki on jo paikallaan tyhjänä (kokeilen piilon jästinsietokykyä), niin että jos joku haluaa FBA:n tosi rankalla vaikeusasteella niin sinne vaan...

 

Kun olin aikanaan suunnittelemassa sitä niin tuli kaveri kysymään että etsinkö kätköä. Ei ollut vielä itse kätköilijä mutta oli kuullut lajista. Oli kuulemma ensin luullut että olen rakennustarkastaja, mutta sitten oli nähnyt gepsin ;) No - siellä se ei nyt ainakaan ole.

 

Harri

Share this post


Link to post
Imatrankoskella on tulossa uusi kätkö, jossa purkki on jo paikallaan tyhjänä (kokeilen piilon jästinsietokykyä), niin että jos joku haluaa FBA:n tosi rankalla vaikeusasteella niin sinne vaan...

Ja Jämsässsä on myös yksi purkki metsässä, mutta en aio vielä ilmoittaa sitä. En alunperinkään oikein pitänyt kolosta, johon laatikon työnsin ja viikon harkittuani olen tullut siihen tulokseen, että etsin paremman paikan, ennenkuin täytän kupongit. Mutta toistaiseksi...siellä se on ;)

Share this post


Link to post

Tämä tuli laitettua tuonne 'Modification reports of Fin...' säikeeseen, ja kun se oikeastaan kuuluisi paremminkin tänne, kopion sen vaikka näin:

 

Omalta osaltani olen ainakin toistaiseksi päätynyt siihen että kaikkien luonnonsuojelualueille ja luonnonpuistoihin sijoittuvien kätköjen ainut mahdollinen sijoittamisen paikka on joku alueen tai puistonhallitsijan pystyttämä rakenne. Infotaulu, laavukatos tai mikä muu hyvänsä alueelle RAKENNETTU juttu voi toimia kätköpaikkana ja asiasta pitää AINA ilmoittaa kätkökuvauksessa. Muuten kätkön etsijät väistämättä vahingoittavat suojelun kohteita asiattomasti eikä kätköily silloin ole lain mukaan sallittua. Piilon hakemisen ilosta menee iso osa harakoille (suojelun kohteille??) mutta tämä lienee ainut tapa noudattaa lain kirjainta.

Kyse ei siis ole piilottamisen aiheuttamista haitoista vaan hakijoiden mahdollisesta temmeltämisestä.

Eikä kyse ole oikestaan edes luvasta, vaan lain tarkoittamasta alueen käytöstä. Alueen kuluttaminen on kielletty.

 

Ottaako kukaan kantaa ??

Share this post


Link to post
Omalta osaltani olen ainakin toistaiseksi päätynyt siihen että kaikkien luonnonsuojelualueille ja luonnonpuistoihin sijoittuvien kätköjen ainut mahdollinen sijoittamisen paikka on joku alueen tai puistonhallitsijan pystyttämä rakenne. Infotaulu, laavukatos tai mikä muu hyvänsä alueelle RAKENNETTU juttu voi toimia kätköpaikkana ja asiasta pitää AINA ilmoittaa kätkökuvauksessa.

Näinhän se käytännössä on, valitettavasti.

Omat kansallispuistokätköni ovat nimenomaan noissa rakennelmissa tms. Maastoon niitä ei saa laittaa. Toisaalta noissa kätköissä ei se purkki eikä vaikeus ole pääasia, vaan paikka, esim. Kivijata.

Earthcachena se Hitonhautakin pitäisi ainakin hyväksyä, en vain tiedä miten noita 'hyväksytetään'.

Toisaalta, koska kätköily on kuitenkin kohtalaisen uutta toimintaa Suomessa, kannattanee olla vielä hiukan varovainen noitten puistojen suhteen. Kun sieltä tulee ensimmäinen ei, se voi jäädä helposti pysyväismääräykseksi :(

Share this post


Link to post
...kaikkien luonnonsuojelualueille ja luonnonpuistoihin sijoittuvien kätköjen ainut mahdollinen sijoittamisen paikka on joku alueen tai puistonhallitsijan pystyttämä rakenne. Infotaulu, laavukatos tai mikä muu hyvänsä alueelle RAKENNETTU juttu voi toimia kätköpaikkana ja asiasta pitää AINA ilmoittaa kätkökuvauksessa.

Tuli mieleen sama ratkaisu, eli kätkö voi sijaita jopa alueen ulkopuolella, mutta esim. multiin tarvittavan tiedon hankkimiseksi joutuu paatunutkin purkintonkija vaikkapa taivaltamaan luontopolun läpi, päästäkseen mielipuuhaansa :( Drive-in kätköjähän ls-alueille ei muutenkaan voi tehdä, joten pakko on patikoida ainakin jonkin verran.

Share this post


Link to post

Tässä Helvetin hyvä lainaus, josta minun mielestäni opimme sen, että kyllä Kansallispuistoon on mahdollista kätkeä purkki myös maastoon. Totta toinen puoli on se että, purkkia ei välttämättä saa kätkeä juuri siihen mihin haluaisi. Vastaavat ohjeet on useasta luonnonpuistosta.

Helvetinjärven harrastusmahdollisuudet

Mitä Helvetinjärvellä voi tehdä?

Kävellä merkityllä reitillä

Katsella näköaloja

Hiihtää maastossa

Kalastaa

Kiipeillä kalliolla ja jäällä

-Helvetinjärven kansallispuistossa saa kiipeillä ja laskeutua Sammakkolammin itäpuolella, Helvetinkolun läheisyydessä, puiston pohjoisosassa. Kiipeilykallion ylätasanteelle pääsee Helvetinkolulta Karhukalliolle menevältä polulta, alatasanteelle puolestaan Helvetinkolulta Ruokkeenharjulle johtavalta polulta. Kalliokiipeilyä ei tule kokeilla ilman koulutetun kiipeilynohjaajan tai kalliokiipeilykouluttajan opastusta. Varmista, että oppaallasi on riittävä koulutus kiipeilyn ohjaamiseen.

-Jääkiipeily on sallittua vain kansallispuiston pohjoisosassa Iso Helvetinjärven pohjoispään länsirannalle muodostuvalla jääputouksella . Jääkiipeily on turvallisinta aloittaa käymällä kiipeilyseuran järjestämä jääkiipeilykurssi. Jääkiipeilyn ohjaajalla tulee olla kalliokiipeilykouluttajatasoinen koulutus.

-Kansallispuiston muilla kallioilla kiipeily on kielletty kallioluonnon suojelemiseksi.

Marjastaa ja sienestää

Marjojen ja sienien poiminta on sallittua puiston alueella lukuun ottamatta Haukkajärven rajoitusosaa , jossa maihinnousu ja liikkuminen kielletty linnuston pesimäaikana 15.4. - 31.7.

Uida

Kansallispuiston alueella uiminen on sallittu kaikissa järvissä ja lammissa. Virallista uimavalvontaa ei ole. Haukkajärven Haukanhieta soveltuu erinomaisesti myös lapsiperheille. Helvetinkolulla, Isolla Helvetinjärvellä ja Isolla Ruokejärvellä on laituri.

 

Harri

Share this post


Link to post

Näin kerrotaan Pisan luonnonsuojelualueen ohjeissa:

 

Luonnonsuojelualueella saa retkeillä vapaasti jalan tai hiihtäen. Myös marjastaminen ja ruokasienien poiminen on sallittua. Koirat ja kissat on pidettävä kytkettyinä. Metsästys, leiriytyminen ja avotulenteko on kielletty.

 

Nyt jo arkistoitu Pisa-kätkö sijaitsi ko.alueella ihmisen tekemissä rakenteissa.

Tyhmyyksissäni kuvittelin, että se ei sen kummempaa lupaa tarvitsisi.

 

Pikaisesti laskien noin 50 löytämistäni 665:stä kätköstä sijaitsee kansallispuistoissa tai luonnonsuojelualueilla joilla pätevät samat säännöt. Ja mikä pahinta, ne ovat juuri ne 50 mieluisinta löytämääni kätköä.

 

Kätköily on ilmeisesti nyt saavuttanut sen kriittisen pisteen, jossa mukavasta ja reippaasta ulkoiluharrastuksesta on tulossa ryppyotsaista sääntöjen väsäämistä ja toisten tekemisten kyttäämistä. Tämä on tietysti väistämätöntä ja myös välttämätöntä kätköilijämäärän kasvaessa.

 

Mutta minulle tämä ei enää ole se hauska ja kuntoa ylläpitävä harrastus jonka aloitin. Kätköjen hakemista en varmaankaan lopeta, sen verran hienoja kokemuksia on vielä muistissa. Mutta kätköjen tekemisen kyllä jätän vastuullisempien kätköilijöiden huoleksi.

Share this post


Link to post

Mutta minulle tämä ei enää ole se hauska ja kuntoa ylläpitävä harrastus jonka aloitin. Kätköjen hakemista en varmaankaan lopeta, sen verran hienoja kokemuksia on vielä muistissa. Mutta kätköjen tekemisen kyllä jätän vastuullisempien kätköilijöiden huoleksi.

Jostain syystä olen parin päivän ajan ollut ihan samoissa ajatuksissa. Lisäksi mielestäni kätköilyn kuluttava vaikutus ei edes haittaa pelkästään luonnonsuojelualueilla tai puistoissa, vaan kovin ikäviä esimerkkejä samoista jalanjäljistä joissa jokainen loggaaja aina näyttää seisovan on sattunut eteeni viimeaikoina liian paljon. Se pilaa osan etsimisen ilostakin.

Pari kolme omista kätköistäni luulen vielä kerääväni pois kunhan ehdin käydä katsomassa missä kunnossa ympäristö on, ovat kuitenkin liian aroissa paikoissa.

 

En myöskään jaksa uskoa että urbaani kätköily alkaa minua kiinnostaa riittävässä määrin harrastuksen perustamiseksi sen pohjalle. Luontoon on päästävä ja ilman yhteen paikkaan sidottuja purkkeja kuormitus leviää niin etteivät jäljet juurikaan erotu. Marjastaminen ja sienestäminenhän nimenomaan perustuvat siihen että samoja polkuja seuraavat harrastajat jäävät ilman saalista.

 

Hämmästyneenä olen myös seurannut kätköjen kävijämääriä, jo kolmensadan metrin kävely näyttää helposti pudottavan kävijämäärän puoleen. Jos autolla pääsee viereen, kävijöitä riittää.

Share this post


Link to post
Kätköily on ilmeisesti nyt saavuttanut sen kriittisen pisteen, jossa mukavasta ja reippaasta ulkoiluharrastuksesta on tulossa ryppyotsaista sääntöjen väsäämistä ja toisten tekemisten kyttäämistä. Tämä on tietysti väistämätöntä ja myös välttämätöntä kätköilijämäärän kasvaessa.

On tosi ikävää, että olet kokenut keskustelun vastuullisesta geokätköilystä ryppyotsaiseksi ja kyttäämiseksi. En usko, että kukaan haluaa kytätä tai olla ryppyotsainen. Kuka ryppyotsainen harrastaisi näin lapsellista harrastusta :D ?

 

Keskustelu on tarpeen; sehän on ainoa keino, jolla yhteisistä pelisäännöistä voidaan sopia. Minusta ei pidä odottaa, että kätköily aiheuttaa vahinkoa arvoikkaille kohteille ja sen jälkeen jokin muu taho (esim. luonnonsuojelualueiden hoitajat) kieltävät kätköjen piilottamisen. Sellaistahan on tapahtunut jo esim. Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Jos viranomaiset ottavat kielteisen kannan, niin sitten kätköily tosiaan lakkaa olemasta hauska harrastus.

 

Kätkön piilottaja laittaa ruksin kätköilmoituslomakkeen kahteen kohtaan:

 

Yes. I have read and understand the guidelines for listing a cache.

Yes. I have read and agree to the terms of use agreement..

 

Ajatellaanko sitten ihan yleisesti, että nuo ovat ihan hölynpölyä, jota ei tarvitse ollenkaan ottaa huomioon?

 

Anneli

Share this post


Link to post

Tässä keskustelussa onkin liuta syitä, joiden takia yhdistyksen perään kyselijöihin liityin. Olen ollyt kätköilyn sivustaharrastaja ja nyt vasta otin oman tunnuksen. Kätköily esimerkiksi Ranskassa on erilaista, koska siellä ei ole käytännössä lainkaan jokamiehen oikeuksia muilla kuin julkisilla mailla (tämä tuli vahvaksi käsitykseksi paikallisten kanssa jutellessa).

 

Kätköily on mielekästä, jos sen avulla tutustuu uusiin paikkoin, uusiin ihmisiin, nähtävyyksiin, kulttuuriin jne. samalla kuun muutonkin sattuu olemaan paikakunnalla. Esimerkiksi ulkomailla sen avulla voi löytää aivan kivoja paikkoja. Onneksi kätköjä on helppojen hakijoille, laskemisesta pitäville, virtuaalikoille jne jne.

 

Kätköily menee mielettömäksi, jos kätkö on vain jonnekin viskattu loota ja sitä sitten silmät pisteitä kiiluen haetaan bensa palaen satojen kilometrien päästä.

Iltahämärässä hautausmaan lähellä pyörivä seurue saattaa jästeissä aiheellisesti herättää harrastukseen kuulumattomia ajatuksia.

 

On siis aivan fantastisiakin kätköjä, mutta myös hieman nolottavia juttuja.

 

Keskustelu topikeissa on antanut erilaisille persoonille tilaisuuden kehittää, ideoida, arvostella, vastustaa jne.

 

Itselläni oli eräs kätköpaikka mielessä, mutta eikös joku ehtinyt kätköttää sen ensin. Harkinnassa on muitakin.

 

Ja kannattaa muistaa, että koko kätköily on nykyään bisnestä, jossa Suomen voluumi on pieni mutta suomalaisille tyypillisesti siinä kovasti pohdiskellaan ja vängätään. Se on vain vahvuus.

 

Tässä sitä yhdistykselle tervettä työpohjaa.

Ja muistakaa, että on sitä muutakin elämää...

Edit kirjoitusvirheitä...

Edited by santtu

Share this post


Link to post

On tosi ikävää, että olet kokenut keskustelun vastuullisesta geokätköilystä ryppyotsaiseksi ja kyttäämiseksi. En usko, että kukaan haluaa kytätä tai olla ryppyotsainen. Kuka ryppyotsainen harrastaisi näin lapsellista harrastusta :( ?

 

Keskustelu on tarpeen; sehän on ainoa keino, jolla yhteisistä pelisäännöistä voidaan sopia. Minusta ei pidä odottaa, että kätköily aiheuttaa vahinkoa arvoikkaille kohteille ja sen jälkeen jokin muu taho (esim. luonnonsuojelualueiden hoitajat) kieltävät  kätköjen piilottamisen. Sellaistahan on tapahtunut jo esim. Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Jos viranomaiset ottavat kielteisen kannan, niin sitten kätköily tosiaan lakkaa olemasta hauska harrastus.

 

Anneli

On näköjään kertakaikkiaan mahdotonta asetella sanojaan niin että ne voisi ymmärtää.

 

Olet täsmälleen oikeassa Anneli ja juuri sentakia ajatukset ainakin minun päässäni ovat mainittuun suuntaan kääntyneet.

 

Luontokohteisiin en ainakaan minä keksi semmoista kätkön mallia joka olisi sekä mielekäs etsittävä että ei pitemmälläkään tähtäimellä tarpeettomasti aiheuttaisi luonnolle vaurioita. Silloin kun se perustuu kiinteisiin pisteisiin se aina tahtoo kuluttaa noita pisteitä.

Jos minä sen kätkön piilotan, otan myös vastuun seurauksista ja hyväksyn vastuuni ruksaamalla ruudut, ihan niinkuin kirjoitit. Mielestäni olen nähnyt selvät merkit siitä että en piilottajana pysty riittävästi rajoittamaan etsijöiden aiheuttamia vaurioita, ja näin näyttäisi nimenomaan tapahtuvan nopeimmin niissä parhaissa kätköpaikoissa.

 

On siis mielestäni parempi miettiä vastuutaan etukäteen ja siksi ainakin jonkinlainen tuumaustauko on minun osallani tarpeen koska todistettavasti en osaa tarkemmin tuumaamatta oikeanlaisia piiloja tehdä.

 

Mielestäni keskustelu on ollut ihan asiallista ja sitä on syytä jatkaa. Yhdistykseen liittymiseen suhtaudun edelleen melkoisella varauksella, laiskuus vaivaa.

Share this post


Link to post
On tosi ikävää, että olet kokenut keskustelun vastuullisesta geokätköilystä ryppyotsaiseksi ja kyttäämiseksi.

 

No tuossa tuli viitattua useampaankin threadiin kerralla. Olen samaa mieltä siitä, että tämä keskustelu on tullut välttämättömäksi kätköilijämäärän lisääntyessä. Samalla tästä harrastuksesta on vain tullut "liian iso" minulle.

 

Kätkön piilottaja laittaa ruksin kätköilmoituslomakkeen kahteen kohtaan:

 

Yes. I have read and understand the guidelines for listing a cache.

Yes. I have read and agree to the terms of use agreement..

 

Ajatellaanko sitten ihan yleisesti, että nuo ovat ihan hölynpölyä, jota ei tarvitse ollenkaan ottaa huomioon?

 

Omasta mielestäni olen harkinnut aika tarkasti miten kätköni olen piilottanut ja noudattanut kätkön piilotushetkellä voimassa olevia käytäntöjä ja ohjeita. Nyt nuo käytännöt ja ohjeet ovat (ihan ymmärrettävästi) muuttumassa, joten nyt ne on aika arkistoida. Nyt noilla kätköilläni käy keskimäärin joku jo joka 64:s päivä, joten ympäristön kulutus on käymässä kestämättömäksi.

 

Kätköily menee mielettömäksi, jos kätkö on vain jonnekin viskattu loota ja sitä sitten silmät pisteitä kiiluen haetaan bensa palaen satojen kilometrien päästä.

 

Tähän suuntaan kätköily on mielestäni valitettavasti kehittymässä. Mitäänsanomattomalle paikalle ojaan viskattu loota täyttää yleensä kaikki suositukset ja ohjeet.

Share this post


Link to post
... ei pidä odottaa, että kätköily aiheuttaa vahinkoa arvoikkaille kohteille ja sen jälkeen jokin muu taho (esim. luonnonsuojelualueiden hoitajat) kieltävät kätköjen piilottamisen. Sellaistahan on tapahtunut jo esim. Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

Olen samaa mieltä Annelin & Ilkan kanssa.

 

Suomi ei ole USA eikä Kanada, todetaan usein, mutta sieltä tämä kätköilyharrastus kuitenkin kotiutui tänne, ja koko ajan on näemmä perässä tultu. USA:ssa tämä meillä nyt vauhtia saanut keskustelu on pahimman taistelun osalta jo käyty, joten sekin on nyt sitten kotiutunut. USA on äärimmäisyyksien maa, täynnä supereettisiä (onkohan tuo suomea?) kätköilijöitä ja toisaalta anarkisteja - ollaanko meillä menossa samaan suuntaan? USA:ssa nuo etiikka- ja vastuullisuuskysymykset synnyttivät myös kätköilyn ala- tai rinnakkaislajeja joissa ei piiloteta purkkeja, ja tietenkin aktiivit vetämään niitä omilla saiteillaan.

 

Luontokohteisiin en ainakaan minä keksi semmoista kätkön mallia joka olisi sekä mielekäs etsittävä että ei pitemmälläkään tähtäimellä tarpeettomasti aiheuttaisi luonnolle vaurioita. Silloin kun se perustuu kiinteisiin pisteisiin se aina tahtoo kuluttaa noita pisteitä.

 

Tähän juuri viittasin tuossa yllä. GC:lläkin on virtuaalikätkö, eli kätkö josta puuttuu purkki. GPSgamesilla on geohyppy (hieno suomennos "dashille") joka on kuin virtuaalikätkö, mutta "kätkö" ei sijaitse kuukautta kauempaa samassa paikassa (paikat ovat satunnaisesti valittuja joten niille joko voi päästä, tai ei voi päästä, ja ne ovat joko loistavan kauniita ja historiallisia, tai sitten karseassa ryteikössä) joten pitkäaikaista kulutusta ei aiheudu. Jännä havainto on sekin, että näille paikoille ei ole sitä "helppoa" reittiä jota pitkin kätkijä on käynyt purkin viemässä, joten ei ole pelkästään etsijät jotka etsiytyvät autolla kätkön viereen - jupillilta hyvä havainto!

 

Uskon että sääntöjen ja vastuullisuuden mukaan piilotetut kätköt säilyvät edelleen sellaisilla paikoilla jotka houkuttelevat luontoon ja elämyksille. Jupilli on todella oikeassa, kätkön sijoitusta joutuu pohtimaan vähän kauemmin.

 

Harri

-joka taas kiusasi ihmisiä pelottavalla geodashingilla

Share this post


Link to post

Pieni kevennys synkkien ajatusten keskelle:

 

Onneksi lepakot ovat säilyneet hengissä ainakin meidän pihapiirissä, siellä ne kurvailee par'aikaa. Toisaalta siitä tulee minulle ongelma kun en voi enää päiväsaikaan mennä piippua röyhyttelemään ollenkaan ettei rauhoitetut elukat vaan häiriinny !!

 

TÄMÄ ON SIIS TARKOITETTU kevennykseksi !!

Share this post


Link to post

Huoh, kylläpä synkältä näyttää tämä kätköilyn tulevaisuus. Pitääkö siirtyä tekemään pelkästään "taajamakätköjä" sillä asfaltti ei kulu yhtä nopsaan kuin sammalikko metsässä. Niidenkin etsiminen on arveluttavaa, ettei kätkön etsintää vain sotketa rikolliseen toimintaan ja virkavalta ja vartiointiliikkeet saa turhia hälytyksiä terroristi-/varasepäilyjen vuoksi. Eipä oikein enää kiinnosta lähteä uusia kätköjä tekemään, tulee vaan huono omatunto siitä, että nyt se luonto sitten tuhoutuu lopullisesti: sammalet, jäkälät ja sienirihmastot on mennyttä, lepakot pakenee kätköilijää talven kylmään ja sammakot jää loukkuun suohon piilotettuun kätköpurkkiin.

Share this post


Link to post
Huoh, kylläpä synkältä näyttää tämä kätköilyn tulevaisuus. Pitääkö siirtyä tekemään pelkästään "taajamakätköjä" sillä asfaltti ei kulu yhtä nopsaan kuin sammalikko metsässä. Niidenkin etsiminen on arveluttavaa, ettei kätkön etsintää vain sotketa rikolliseen toimintaan ja virkavalta ja vartiointiliikkeet saa turhia hälytyksiä terroristi-/varasepäilyjen vuoksi. Eipä oikein enää kiinnosta lähteä uusia kätköjä tekemään, tulee vaan huono omatunto siitä, että nyt se luonto sitten tuhoutuu lopullisesti: sammalet, jäkälät ja sienirihmastot on mennyttä, lepakot pakenee kätköilijää talven kylmään ja sammakot jää loukkuun suohon piilotettuun kätköpurkkiin.

Tässä viestissä ei ollut yhtään hymiötä, joten ilmeisesti kirjoitit sen ihan vakavasti otettavaksi... :laughing:

 

Mitä uutta vastuullisesta geokätköilystä käydyssä keskustelussa on? Jokainen, joka on kätkön piilottanut, on vastannut myöntävästi kätköilmoituslomakkessa olevaan kysymykseen:

Yes. I have read and understand the guidelines for listing a cache.

 

Tuossa kätköilijä ei tietenkään lupaa mitään, mutta ajatteletko, että tuota ohjetta ei tarvitse ollenkaan ottaa huomioon? Mikä siinä on huonoa ja vastustettavaa?

 

Millä tavalla näistä asioista keskusteleminen ja periaatteista sopiminen synkistää geokätköilyn tulevaisuuden? Keskustelun lähtökohtahan on ollut pohtia mm. sitä, miten esim. ehkäistäisiin tapahtumasta jotain sellaista, jonka takia "viralliset tahot" alkaisivat suhtautua kielteisesti geokätköilyyn. Minä en ainakaan toivo, että geokätköilystä tulee salattava harrastus. Voisimme verrata geokätköilyä vaikka kalliokiipeilyyn, se on saanut kielteistä huomiota, koska kaikki kiipeilijät eivät ole piitanneet siitä, mitä vahinkoa aiheuttavat, tässä eräs uutinen:

Kalliokiipeilijät tuhonneet rauhoitettujen kasvilajien kasvupaikkoja

 

Jos vastuullinen geokätköily on sinusta tyhmä idea (rivien välistä lukien kuulostaa, että olet sitä mieltä), niin kerro omat periaatteesi: miten geokätköilyn tulevaisuus ei näyttäisi niin synkältä?

 

Anneli

tiukkapipoinen geokätköilijäkö?

Share this post


Link to post

Onkohan ketään, joka pitää vastuuttomasta geokätköilystä? Trash In Plants Out :laughing: Kätkön sijoittaminen luonnossa paikkaan, jonka etsimisestä ei äkkiseltään luulisi olevan luonnolle haittaa, ei välttämättä toimikaan, jos gepsin tarkkuus on huono tai jos etsii jostain syystä ilman sitä. Tällöin joutuu etsimään laajalta alueelta ja jos ei ala löytymään, niin pitää alkaa kääntelemään kiviä (etenkin jos kuvauksessa sanotaan, että kätkö on syvällä kiven kolossa tuhansien kivien keskellä). Tässä vaiheessa pinnallisen vilkaisun jälkeen pitäis varmaan etsintä lopettaa ja luovuttaa, mutta moniko tekee näin? Tuleeko kaikkien mieleen etsiessä noudattaa suurta varovaisuutta sammalia käännellessä? Täytyy myöntää, että etsinnän tohinassa ei aina tule huomattua, että on tallannut mahdollisesti uhanlaista lajia tai katkaissut männyntaimen. Eli ei voi käytännössä etsiä ilman, että jotain vaurioita luonnolle siitä aiheutuu ja kätkön etsintä on sitten vähän järeämpää toimintaa kuin marjan keruu.

 

Ehkä kätkökuvauksissa pitäis jatkossa tarkemmin kertoa kätkön sijainti vaikka hakemisesta silloin vähän hohto katoaa ja lisätä mukaan D ja T arvojen lisäksi myös tieto siitä kuinka arka alue on eli miten varovasti siellä pitää liikkua ja etsiä. Multi- ja mysteerikätköissähän on se ongelma, että jos laskee koordinaatit pieleen, niin voi joutua vahingossa "väärälle" alueelle, jossa enempi myllääminen ei ole sallittua ja tätä ei kätkön tekijä voi oikein ottaa huomioon. Tossa voi kukin etsijä käyttää sen verran järkeä että noudattaa mahdollisia kieltomerkkejä, jos sellaisia on näkyvissä tai ei lähde kiipeämään piikkilanka-aidan yli, mutta joskus voi vahingossa joutua "aralle alueelle".

 

Niin ja tuli vaan synkkä fiilis, kun luki näitä aiempia juttuja ja spontaanisti sitten kirjoitti tohon oman synkän vastineen. Noihin lepakoihin ja sammakoihin voi liittää näin jälkikäteen tämän hymiön :laughing:

 

Hyvä keskustelun aihe tämä ja jospa kaikki kätköilijät ottaisivat tämän asian huomioon kätköjä piilottaessaan ja etenkin etsiessään! Toivottavasti näiden rivien välistä ei löydy pahempia sammakoita :laughing:

Share this post


Link to post

Tämä on kyllä hyvä keskustelu, mutta keskustelun eittämätön lopputulos on että kaikenlainen geokätköily tulisi kieltää kokonaan ja välittömästi.

 

Luonnossa ei mitenkään voi olla kätköä, joka ei aiheuttaisi vahinkoa ympäristölleen. Kaupungeissa geokätköilijä aiheuttaa pelkoa ja hämmennystä muille ihmisille.

 

Nyt olen päättänyt ryhtyä vastuulliseksi ihmiseksi ja disabloinut kätköni. Toivottavasti loputkin kätköilijät lopettavat vastuuttoman harrastuksensa pikaisesti.

 

Hymiöitä tässä ei ole, koska en todellakaan keksi mitään keinoa harrastaa tätä lajia aiheuttamatta pienintäkään haittaa ympäristölleni.

 

Väkisnkin vähän mieli synkkenee.

Share this post


Link to post

Luonnossa ei mitenkään voi olla kätköä, joka ei aiheuttaisi vahinkoa ympäristölleen. Kaupungeissa geokätköilijä aiheuttaa pelkoa ja hämmennystä muille ihmisille.

 

Nyt olen päättänyt ryhtyä vastuulliseksi ihmiseksi ja disabloinut kätköni. Toivottavasti loputkin kätköilijät lopettavat vastuuttoman harrastuksensa pikaisesti.

 

Hymiöitä tässä ei ole, koska en todellakaan keksi mitään keinoa harrastaa tätä lajia aiheuttamatta pienintäkään haittaa ympäristölleni.

 

Väkisnkin vähän mieli synkkenee.

Olen Shambun kanssa kuitenkin erimieltä, ainakin vielä tällä hetkellä, tuumaaminen on kesken enkä halua niin helposti luovuttaa. Kannanottosi on kyllä perusteltu enkä ole kovinkaan kaukana samoista johtopäätöksistä.

 

Tällä hetkellä en minäkään osaa kertoa miten luontoon laitettava kätkö pitää tehdä, ajatukseni kuitenkin on että ainakin noissa ns talousmetsissä kätköilyä voidaan harrastaa. Kätkön asettajalla on vastuu valita paikka oikein ja vielä vastuu tarkkailla kätkön ympäristöä ja tarpeen vaatiessa sitten lopettaa kätkö joko määräajaksi tai kokonaan. Olisi hyvä ottaa kuvia ympäristöstä ennen kätkön piilottamista vertaamisen helpottamiseksi. Tarvitaanko aina maanomistajan lupaa, siinä edelleen keskusteltava kysymys !!

Luonnonsuojelualueisiin palaan myöhemmin.

Minulla on yksi urbaani kätkö jonka löytäminen ei onnistu nurkissa puikkimalla. Olen kertonut kaikille asianosaisille mistä on kyse, lisäksi olen kätkökuvauksessa varoittanut etsijöitä aiheuttamasta haittaa niille keitä asia ei koske. Mielestäni kätköstä on aiheutunut pelkästään positiivista palautetta ja olemme joitakin kertoja mielenkiinnolla seuranneet etsinnän tiivistymistä.

 

En siis aio vielä kerätä kaikkia purkkejani pois, pari lähtee varmasti, pari on katkolla ja muutama jää vielä palvelukseen.

 

Luonnonsuojelualueista: Pelkään edelleen että suullisen, puhelimessa joltain kysäistyn luvan merkitys on tasan 0 !!

Kukahan olisi se valtuutettu kätköilijätaho joka ottaisi yhteyttä Ympäristöviranomaiseen selvittääkseen kenellä ja mitä protokollaa käyttäen on valtuudet antaa lupa kätkön perustamiseen suojelualueelle ?

Mielestäni pitäisi saada aikaan kontaktilista, ja yhteydenoton tapa (mieluiten sähköpostitse, jotta yhteystiedot ja dokumentit säilyvät puolin ja toisin). Luvan antajanhan pitäisi käsittääkseni saada tietoonsa muutakin kuin kätkön osoite tai koordinaatit. Kuvaus purkista, kuvaus piilottamisen tavasta, kuvaus maastosta,,,,,

Olisikohan kellään kätköilijällä valmiita kontakteja tuohon suuntaan ??

Share this post


Link to post

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0

×