Jump to content

[fin] Kätkötiedote


VesaK

Recommended Posts

Tulipa irkissä puhetta kätkötiedotteesta. Kanavalla tuli muutamia huomioitavia asioita esiin ja lisäksi yhdistin näihin pari mielessäni pidempään pyörinyttä muutostarvetta. Tuloksena syntyi uusi kätkötiedote.

 

Tärkeimmät muutokset edellisiin versioihin:

 

* Tässä on suomen- ja englanninkieliset tekstit samalla sivulla. Oikealla tavalla printtaamalla tuon kaksipuolisena saat 2 kpl A5-kokoisia käännettäviä kaksikielisiä tiedotteita. Jos ei jaksa nysvätä, voi sen printata yksipuolisena, jolloin saa A4-kokoisen tiedotteen taiteltavaksi minigripiin.

 

* Tiedote ei sisällä Groundspeakin logoa eikä tunnuslauseita. Sitä voi siis käyttää huoletta myös muilla saiteilla listattuihin kätköihin. (En tiedä, onko Groundspeak koskaan huomauttanut tästä. Varmuus lienee kuitenkin paras.)

 

* Tiedote ei muullakaan tavalla ole sidottu yksittäiseen kätköilysaittiin. Yksi suomalainen sivusto ja kolme kansainvälistä kätkölistaussivustoa on ilmoitettu keskenään samanarvoisina URLeina.

 

* Tiedotteessa ei ole tilaa kätkön tiedoille. Sen sijaan on huomautus, että tietojen tulisi löytyä lokikirjan kansilehdeltä. Tiedotteeseen ei siis tarvitse täyttää mitään maastossa. Sen voi laminoida tai päällystää kontaktimuovilla etukäteen.

 

* Tiedotteessa ei ole paikkaa vain yhden kätköilysaitin Waypoint-tunnukselle.

 

* Tiedote sisältää enemmän ohjeita jästeille, mm. pyyntö olla ottamatta sarjanumeroituja liftareita sekä ohjeet maanomistajalle olla poistamatta purkkia.

 

Kaipaisinkin nyt kommentteja tiedotteesta; sekä sisällöstä että kieliopista/kirjoitusvirheistä. Keskustelu asiasta mieluiten tässä säikeessä.

 

Tiedote on luonnollisesti kaikkien teidän käytettävissänne välittömästi. Älkää kuitenkaan vielä printatko hirveän suurta pinoa niitä, tekstiin tulee kuitenkin vielä muutoksia.

Link to comment

Aika hyvällehän tuo vaikuttaa, paljon sopivammalle Suomalaisiin kätköihin kuin tuo USAlaisesta käännetty.

 

Viimeinen kappale kuitenkin jää jotenkin epävarmaksi. Jos siis luvataan että lokikirjan kannesta löytyvät yhteystiedot, tarkoittaisi se että piilottajan tulisi siihen kirjata nimensä ja puhelinnumeronsa !! Ymmärsinkö oikein ??

En oikeastaan olisi kovin halukas levittelemään yhteystietojani pitkin metsiä ihan kenen vain saataville. Tästähän seuraa myös se että aktiiveille kätköilijöille kerääntyy vähitellen aktiivisten kätkijöiden yhteystiedot joka tietysti on pienempi ongelma.

Toisaalta maanomistajalle tai muuten asiasta kiinnostuneelle pitäisi tavalla tai toisella osoittaa tapa jolla yhteydenotto tarvittaessa onnistuisi helposti, mielestäni se pitäisi käydä ilman rekisteröitymistä GC.com käyttäjäksi. Mitenkähän homma pitäisi hoitaa ??

Link to comment

Kopioin tekstin tähän, niin siihen on helpompi tehdä muutosehdotuksia:

 

Geokätkö

 

Hienoa! Olet löytänyt geokätkön!

 

Meillä on kiva harrastus: Yksi meistä piilottaa tällaisen kätkön ja muut etsivät sitä. Apuna meillä on miljardien eurojen arvosta sotilasteknologiaa, nimittäin GPS-satelliittipaikannuslaitteet ja Internet.

 

Jos löysit kätkön vahingossa, ethän halua pilata iloamme? Voit kuitata käyntisi vieraskirjaan ja mikäli kätkössä on vaihtotavaroita, voit vaihtaa yhden esineen. Älä kuitenkaan vie vieraskirjaa, kynää tai tätä tiedotetta. Älä myöskään vie sarjanumeroituja Geocoin-kolikoita tai Travelbug-metalliliuskoja, ellet aio palauttaa niitä kiertoon muutaman päivän kuluessa.

 

Jos olet maanomistaja, kiinteistönhoitaja tai viranomainen ja olet sitä mieltä, että kätkö on siirrettävä tai poistettava, tulisi sinun ottaa yhteyttä kätkön tekijään. Hänen pitäisi jättää yhteystietonsa vieraskirjan kansilehdelle. Koska kätkön koordinaatit on julkaistu Internetissä, paikalle saapuu etsijöitä vaikka poistaisit kätkön maastosta.

 

Lisää tietoa geokätköilystä:

http://www.geocaching.fi

http://www.geocaching.com

http://www.navicache.com

http://www.terracaching.com

 

Geocache

 

Great! You have found a geocache!

 

We have a cool hobby. One of us hides a cache like this and others go find it. We use billions of dollars worth of military technology for this: GPS satellite positioning system and Internet.

 

If you found the cache by accident, please don't spoil our fun. You can log your visit in the log book, and if there are trade items in the container you can trade something. But please leave log book, pen and this sheet. Please also don't take Geocoins or Travelbugs with serial numbers unless you plan to put them in another cache within a few days.

 

If you are a landowner, property keeper or authority and you think this cache needs to be relocated or removed, you should contact the cache builder. His contact information should be on the cover of the log book. If you just remove the box, seekers will still come here, because the coordinates are published on the Internet.

 

More information on geocaching:

http://www.geocaching.fi

http://www.geocaching.com

http://www.navicache.com

http://www.terracaching.com

Pitäisikö selvyyden vuoksia sanoa: "Olet löytänyt geo-, navi- tai terrakätkön"?

Link to comment

Kätköt ovat kai listaussaitista riippumatta suomeksi geokätköjä? Ei kai englanniksikaan "geocache" ole rekisteröity, vaikkakin "geocaching" taisi olla...

 

Yhteystiedot ovat tietenkin siinä laajuudessa, missä kätkijä ne ilmoittaa. Jos kertoo nimimerkin ja listaussaitin, niin kyllähän noilla tiedoilla jo kätkijän löytää. En kyllä ymmärrä, miksei jokaisella voisi olla yhtä kätköilypiireissä jaeltavaa mailiosoitetta esim. ilmoitettavaksi vaikkapa näissä tiedotteissa. Ja tietenkin yhdistyshän ratkaisisi tämänkin ongelman: nimimerkki tai kätkön nimi ja yhdistyksen paperipostiosoite niin viesti kyllä löytäisi perille.

 

Edit: korjasin suomenkielistä tekstiä: "Hänen pitäisi jättää yhteystietonsa vieraskirjan kansilehdelle." -> "Hänen yhteystietonsa pitäisi löytyä vieraskirjan kansilehdeltä."

Edited by VesaK
Link to comment
Kätköt ovat kai listaussaitista riippumatta suomeksi geokätköjä?

Ei välttämättä. Navicache.com'issa käytetään harrastuksesta termiä Geocaching, kätköt ovat useimmiten vain Cacheja. Terracaching.com'issa kätköt ovat terrakätköjä (Terracache).

Link to comment

Lisätään vielä sen verran niistä yhteystiedoista, että jos joskus perustetaan yhdistys, niin tuosta voisi muokata yhdistysversion, jossa ilmoitetaan yhdistyksen yhteystiedot, joilla nimimerkin kanssa tekijä löytyy. Tämä siis tapauksessa, että yhdistys jäsenilleen päättää tällaisen palvelun tarjota. Tällainen versio olisi luonnollisesti vain jäsenten käyttöön.

Link to comment

Lainaan tuosta tekstiä ja teen oman version, jos sopii. :D

Tässä joitakin vaihtoehtoja:

 

"... ethän pilaa harrastusta?" (Ilonpilaajia kyllä löytyy :) )

 

"... yhteystiedot löytyvät vieraskirjan kansilehdestä." (tämähän on vain itsestä kiinni).

 

Laitan omaani ehkä vielä maininnan "Näitä kätköjä on maailmassa satoja tuhansia ja suomessakin yli tuhat."

Ja loppuun "Kiitos kun luit tämän." tms.

Link to comment

Näitä tiedotteita taitavat lukea vain jästit (itse en ole lukenut oikeastaan ainoatakaan purkista enkä netistä :) ) Siksi geokätköilijöiden kannattaa myös kysyä jästien kommentteja, koska itse ovat hieman rajoittuneita tai biasoituneita huomaamaan jästien kannalta olennaisia asioita.

 

EDIT: Ajattelin asiaa lähinnä maanomistajan kannalta, sikäli kun kätkö on yksityisomistuksessa olevalla alueella. Silloin kannatan joka tapauksessa jo hieman harrastusta tuntevana luvan kysymistä etukäteen.

Edited by mikahe
Link to comment

Ajattelin lukiessani, että eiköhän nykyisillä muokkaus- ja tulostusmahdollisuuksilla lähestulkoon jokaisen kätköilijän ole mahdollista luoda juuri omaan kätköön sopiva tiedote:

 

1) geojästin ei tarvitse ryhtyä selvittämään missä alla luetelluista nettiosoitteista juuri tästä kätköstä saattaisi löytyä lisätietoa. En usko pyrkimyksenä olevan, että kätköilijä printtaa lappuja roppakaupalla mukaansa ja kylvää kätköjä sinne tänne niin, ettei ehdi panostamaan kätköjen ns. dokumentointiin. Kokemuksen perusteella ulkopuolisille eivät esim. www.geocaching.com -sivut ihan heti avaudu.

 

2) sotilasteknologian ja kätköilyn yhdistävät tekijät eivät kovin helposti täysin geojästille avaudu. Jättäisin sotilaat pois.

 

3) "Meillä on kiva harrastus", "Hänen pitäisi jättää..." Miksi kirjoittaa ensin monikon ensimmäisessä ja sitten kolmannessa persoonassa, kun itse kätkön piilottaa? Miksi käyttää konditionaalia? On mielestäni parempi sanoa tässä tilanteessa, että "Yhteystietoni löytyvät vieraskirjan kansilehdeltä", jos siis yhteystiedot siellä kansilehdellä ilmoittaa.

 

4) "paikalle saapuu etsijöitä vaikka poistaisit kätkön" Tässä on lievästi uhkailun makua, pieni nöyryys ei varmasti haittaa. Painon pitäisi minusta olla siinä, että löytäjä ohjataan ottamaan rohkeasti yhteyttä piilottajaan ja siinä tapauksessa myös piilottajan on annettava omat yhteystiedot, esim. sähköpostiosoite, ellei puhelinnumeroa halua antaa. Tiedotteessa on sanottava kuka "me" ja kuka "piilottaja". Sinällään tuo "maanomistaja, kiinteistönhoitaja tai viranomainen" oli minusta muuten hyvä.

 

Tuo mikahe:n jästien konsultointi on ok ja VesaK:n lisäämä yhdistyksen yhteystiedot on ajatuksena hyvä, silloin kenenkään ei tarvitsisi antaa henkilökohtaisia tietoja tiedotteilla. Toisaalta sähköpostiosoitteen voi luoda ilmaispalveluun näitä tilanteita varten. Ja olisiko yhdistykselläkään 24h puhelinpäivystystä, jos yhdistyksen puhelinnumero annettaisiin? Ehkä Otaniemestä löytyisi sellainenkin palvelu. :) No, siitä varmaan voi jutella enemmän yhdistysasioihin liittyvässä säikeessä.

 

Sari

Link to comment

Luin tiedotteen jästisilmälasien avulla.

 

…ethän halua pilata iloamme?
Mitä iloa? Miten se pilaantuu kun vahingossa löysin tämän lootan?
Älä kuitenkaan vie vieraskirjaa, kynää tai tätä tiedotetta.
Okei, vien sitten vain tämän rasian ja sen sisällä olevat muut tilpehöörit.
Älä myöskään vie sarjanumeroituja Geocoin-kolikoita tai Travelbug-metalliliuskoja
Mitähän nuo mahtavat olla? Ei täällä näy mitään liuskoja.
…ellet aio palauttaa niitä kiertoon muutaman päivän kuluessa
Mihin kiertoon? Ei kai paperinkeräykseen? Kierrätyskeskukseen?
…tulisi sinun ottaa yhteyttä kätkön tekijään.
Miten niin tulisi? Minua eivät lootanpiilottajat määräile.
…paikalle saapuu etsijöitä vaikka poistaisit kätkön maastosta
Etsiä sopii, eipähän vaan löydy.

 

Nyt otan silmälasit pois.

 

Ydinkysymys on miten sen satunnaisen löytäjän saisi tajuamaan geokätköilystä sen verran, että hän palauttaisi rasian sisältöineen takaisin piiloon. Vaikeata se on - lapsi ei ehkä ymmärrä, nuori ei ehkä välitä, ovatko edes täysikasvuiset kyllin aikuistuneita?

Link to comment
Ajattelin lukiessani, että eiköhän nykyisillä muokkaus- ja tulostusmahdollisuuksilla lähestulkoon jokaisen kätköilijän ole mahdollista luoda juuri omaan kätköön sopiva tiedote:

On toki mahdollista. Onko se hyvä asia? :mad: Kun kerran mietitään sisältö kollektiivisesti kuntoon, pääsee harvempi asia unohtumaan. Ja monet kätköilijät varmaan mielummin käyttävät valmista pohjaa kuin alkavat tekemään omaansa. Saahan tuostakin tekstiä ottaa omaan käyttöön.

1) geojästin ei tarvitse ryhtyä selvittämään missä alla luetelluista nettiosoitteista juuri tästä kätköstä saattaisi löytyä lisätietoa.

Tuo tieto löytyisi parhaiten sieltä vieraskirjan kannesta. Seuraavaksi ajattelin tehdä luonnoksia valmiista tarrasta, jonka sinne voisi liimata. Sitä paitsi jos on yhteystiedot, ei tarvitse etsiä saiteilta.

En usko pyrkimyksenä olevan, että kätköilijä printtaa lappuja roppakaupalla mukaansa ja kylvää kätköjä sinne tänne niin, ettei ehdi panostamaan kätköjen ns. dokumentointiin. Kokemuksen perusteella ulkopuolisille eivät esim. www.geocaching.com -sivut ihan heti avaudu.

Jotkut pitävät mukanaan kätköilykamoissaan paria tiedotetta aina. Välillä näkee, kuinka mustesuihkilla tehty tiedote on kastunut lukukelvottomaan kuntoon. Silloin on kiva, jos kävijä jättää sinne edes jonkinlaisen kuivan tiedotteen, kunnes kätkijä pääsee paikalle korvaamaan sen omalla personoidulla versiollaan.

 

Monilla kätkijöillä on käytössään vain mustesuihkutulostin (ja monesti siinäkin on väri vähissä :D ). Usein kuulen pyyntöjä: "Kun sulla on laserprintteri, niin et viittis printata mulle muutamaa selostetta". Veikkaan, että laminointivehkeiden omistajat saavat myös noita pyyntöjä. Jos mulla ois duunissa kymppitonnien hintainen kone, jolla noita sais vaikka muoville painettua, niin varmaan tekisin läjän ja jakaisin kätköihin vaihtotavaraksi.

3) "Meillä on kiva harrastus", "Hänen pitäisi jättää..." Miksi kirjoittaa ensin monikon ensimmäisessä ja sitten kolmannessa persoonassa, kun itse kätkön piilottaa? Miksi käyttää konditionaalia? On mielestäni parempi sanoa tässä tilanteessa, että "Yhteystietoni löytyvät vieraskirjan kansilehdeltä", jos siis yhteystiedot siellä kansilehdellä ilmoittaa.

Persoona vaihtuu, kun tehdään eroa kätkijän ja yhteisön välillä: Tämän on yksittäinen kätkijä tänne laittanut, häneen tulisi ottaa yhteyttä. On turha haukkua kaikkia etsijöitä, eivät he ole paikkaa päättäneet.

 

Samoin "yhteisön roolissa" kirjoitettu tiedote antaa kuvan, että meitä on useampia ja meillä saattaa jopa olla jotain käytäntöjä, suosituksia jne. Kun kätkijä kuitenkin on yksilö, emme me suoranaisesti ota vastuuta hänen kätköstään.

4) "paikalle saapuu etsijöitä vaikka poistaisit kätkön" Tässä on lievästi uhkailun makua, pieni nöyryys ei varmasti haittaa.

Toki on ihmisiä, jotka ottavat kaiken loukkauksena. Tämä on kuitenkin kylmä totuus. Enkä sentään kirjoittanut, että jos boksi löytyy helposti, niin loggaamme parissa minuutissa ja poistumme, mutta jos se on kadonnut, niin pengomme tunnin ennenkuin uskomme ja aiheutamme varmasti luonnolle enemmän tuhoa. :D

Painon pitäisi minusta olla siinä, että löytäjä ohjataan ottamaan rohkeasti yhteyttä piilottajaan ja siinä tapauksessa myös piilottajan on annettava omat yhteystiedot, esim. sähköpostiosoite, ellei puhelinnumeroa halua antaa.

Siinä nimenomaan pyydetään ottamaan yhteyttä piilottajaan. Koska se ei ole ohje kätkijöille vaan ohje jästeille, on kätkijän tuosta tajuttava, että hänen on ne yhteystiedot jätettävä.

 

Toisin toimiessaan kätkijä antaa myöskin itsestään tietyn kuvan: Yhteisö suosittelee, että jättäisin yhteystietoni, mutta minäpä en jätäkään. Herää kysymys, onko myös muita suosituksia, joita hän ei noudata; esimerkiksi sääntö, joka kieltää kätkemästä tällaisiin paikkoihin, jossa tämä kätkö nyt minua ärsyttää. Tämä saattaa johtaa ajatukseen, että kenties koko kätköilyidea ei olekaan aivan mätä, vaan ainoastaan tämän yksittäisen kätkön kohdalla voisi nyt olla hieman korjattavaa.

Tiedotteessa on sanottava kuka "me" ja kuka "piilottaja". Sinällään tuo "maanomistaja, kiinteistönhoitaja tai viranomainen" oli minusta muuten hyvä.

'Kuka on piilottaja' on se 'yksi meistä, joka piilottaa tällaisen rasian jota me muut sitten etsimme'

 

'Me' emme ole vielä 'kukaan'. Jos olisimme yhdistys, voisimme esitellä itsemme sellaisena. Nyt olemme vain lauma hörhöjä.

Tuo mikahe:n jästien konsultointi on ok ja VesaK:n lisäämä yhdistyksen yhteystiedot on ajatuksena hyvä, silloin kenenkään ei tarvitsisi antaa henkilökohtaisia tietoja tiedotteilla. Toisaalta sähköpostiosoitteen voi luoda ilmaispalveluun näitä tilanteita varten. Ja olisiko yhdistykselläkään 24h puhelinpäivystystä, jos yhdistyksen puhelinnumero annettaisiin? Ehkä Otaniemestä löytyisi sellainenkin palvelu.  :D  No, siitä varmaan voi jutella enemmän yhdistysasioihin liittyvässä säikeessä.

En ajatellut yhdistyksenkään osalta tuohon tulevan muuta kuin mailiosoitteen ja mahdollisesti postilokeron paperipostia varten. Puolianonyymi mailiosoite on varmasti jokaisen saatavilla ja tuskin loukkaa kenenkään intimitettisuojaa jättää sellainen osoite jästien luettavaksi.

 

Ihan oikeasti yritin noita sävyjä hieman miettiä ja näin nyt keksin ne ilmaista. Toki tuolla on vielä pari töksähtävää kohtaa jotka ajattelin hioa parempaan kuntoon, mutta pääosin tuo lappu mielestäni välittää sen viestin, mikä oli tavoitteenani. Mutta keskustellaan sisällöstä ja muutetaan, jos siltä tuntuu, sitä vartenhan sen julkaisinkin ja keskustelua pyysin.

Link to comment
Luin tiedotteen jästisilmälasien avulla.

Jos saat noi silmälasit päässä kulevan jästin kaaliin millään tiedotteella (haulikkoa ei lasketa :mad:) uppoamaan mitään, niin nostan hattua. Minun tekstini ei ollut suunnattu heille, taitoni eivät siihen riitä; kenties sinä haluaisit yrittää? :D

Link to comment
Navicache.com'issa käytetään harrastuksesta termiä Geocaching, kätköt ovat useimmiten vain Cacheja. Terracaching.com'issa kätköt ovat terrakätköjä (Terracache).

Siinäpä onkin jästillä (jos kohta kätköilijälläkin) ihmettelemistä kun yhden kiven alta löytyy geocache, naapurista cahce ja seuraavan kiven takaa terracache! Parin vuoden päästä, jos ihmisluontoa yhtään tunnen, vastaavia palveluita voi olla pari vielä lisää...

 

Keskustelu kätkötiedotteen sisällöstä on ollut hyvää. Sanavalinnoista on varmasti yhtä monta mielipidettä kuin on mielipiteitten esittäjiä. Tänä päivänä mielipiteitten esittäjiä vain on useampia kuin tiedotteen sisältöä edellisen kerran muokattaessa (?) eikä ole mitenkään taattu että kukaan heistä sitoutuu mihinkään tällä foorumilla esitettyyn tai geocaching.fi -sivustolla esitettyihin ohjeisiin tai materiaaliin. Puhumattakaan niistä jotka eivät osallistu keskusteluun tässä ryhmässä tai vieraile geocaching.fi .sivustolla. Omia omaperäisiä ratkaisuja kätkötiedotteissa on jo nyt - ja lisääntyy.

 

Itse olen käyttänyt geocaching.fi -sivuston mallitiedotetta, olen pienentänyt ne kulloinkin tarvittavaan kokoon, liittänyt toiselle puolelle virallisen englanninkielisen version ja laminoinut ne. Purkin olen merkinnyt verkosta ostamillani Official Geocache -tarroilla. Tähän ei kaikilla tietenkään ole mahdollisuuksia. Ja vaikka noin tehdyt purkit ovat kovin virallisen oloisia, mikään ei takaa että geokätköilyä tuntematon tai sitä inhoava tutustuisi tiedotteeseen ennen kuin on tuhonnut kätkön. Toisaalta, joskus näkee pelin hengessä mukana olevien jästien loggauksia.

 

Terracaching näyttää edellyttävän suosittelijoita, jotka vastaavat sponsoroitavansa tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. Onko keitä suomalaisia mukana tuolla - millaisiin kätkötiedotteisiin tämä joukko on sitoutunut?

 

Harri

Link to comment

Terracaching näyttää edellyttävän suosittelijoita, jotka vastaavat sponsoroitavansa tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. Onko keitä suomalaisia mukana tuolla - millaisiin kätkötiedotteisiin tämä joukko on sitoutunut?

 

Harri

Olen rekisteröitynyt samoin kuin jokunen muukin suomalainen. Suomessa ei ole yhtään Terrakätköä(?), ainakaan minä en ole saanut hakutoiminnoista niitä löytymään. Yksi syy lienee se, että TC ei salli kätköjen crosspostaamista eli saman kätkön ilmoittamista usealle saitille.

Link to comment
Jos saat noi silmälasit päässä kulevan jästin kaaliin millään tiedotteella (haulikkoa ei lasketa) uppoamaan mitään, niin nostan hattua. Minun tekstini ei ollut suunnattu heille, taitoni eivät siihen riitä; kenties sinä haluaisit yrittää?

Juu, ei se helppoa ole. Tämä rillipääjästi ei ollut edes pahimmasta päästä koska jaksoi lukea lapun kokonaan.

 

Tiedotetta ei voi suunnata määrätylle ryhmälle, koska satunnainen löytäjä voi olla kuka tahansa. Tiedotteen pitäisi olla aika yleispätevä. Tekstin luettaminen oikeilla jästeillä on varmaan hyödyllistä. Ymmärtääkö tiedotteesta mistä harrastuksessa on kysymys ja tajuaako siitä kätkön olevan piilottajalle tärkeä. Oudot termit voivat vähentää lukuhaluja.

 

Teksti varmaan selkeytyy kun sitä tässä mietitään. Nyt voisi jo olla aineksia kakkosversioon.

Link to comment
Geocaching.fi-sivulla on itse asiassa vain linkki, tiedotesivu on PekkaR:n toteuttama ja ylläpitämä. :P

Juu, se tiedote muotoutui keskustelussa täälla vajaa vuosi sitten.

 

Silloinen keskustelu: Ehdotuksia kätkötiedotteeksi

Lopputulos oli tekstimuotoisena tällainen: Kätkötiedote 11.7.2004

 

Kyllä asiaa on hyvä taas puntaroida ja parantaa tiedotetta.

 

edit: linkki nykyiseen tiedotteeseen

Edited by PekkaR
Link to comment

4) "paikalle saapuu etsijöitä vaikka poistaisit kätkön" Tässä on lievästi uhkailun makua, pieni nöyryys ei varmasti haittaa.

Toki on ihmisiä, jotka ottavat kaiken loukkauksena. Tämä on kuitenkin kylmä totuus. Enkä sentään kirjoittanut, että jos boksi löytyy helposti, niin loggaamme parissa minuutissa ja poistumme, mutta jos se on kadonnut, niin pengomme tunnin ennenkuin uskomme ja aiheutamme varmasti luonnolle enemmän tuhoa. :P

 

Tuota tekstiä voi lieventää näin:

"paikalle saattaa ilmestyä etsijöitä, vaikka poistaisit kätkön"

 

Asian vierestä: Sain tänään aika kielteistä palautetta geokätköilystä henkilöltä, joka asuu erään kätkön lähettyvillä. Ehkä geokätköilijätkin voisivat joskus ottaa geokätköilijän lasinsa pois silmiltään... Harmittaa vietävästi, kun geokätköilijät aiheuttavat kätköillään ja käytöksellään harmia ja mielipahaa ei-kätköilijöille ja pilaavat harrastuksen maineen.

 

Anneli

Link to comment
Sain tänään aika kielteistä palautetta geokätköilystä henkilöltä, joka asuu erään kätkön lähettyvillä. Ehkä geokätköilijätkin voisivat joskus ottaa geokätköilijän lasinsa pois silmiltään... Harmittaa vietävästi, kun geokätköilijät aiheuttavat kätköillään ja käytöksellään harmia ja mielipahaa ei-kätköilijöille  ja pilaavat harrastuksen maineen.

Kerro lisää, millaista harmia?

Tämä aihe ansaitsee oman säikeensä.

Link to comment
Kerro lisää, millaista harmia?

Tämä aihe ansaitsee oman säikeensä.

En taida paljastaa yksityiskohtia. Olin tarpeeksi nolona jo :P

 

Tässä jutussa oli ainakin kaksi seikkaa, joiden kanssa pitäisi olla varovaisempi. Ensinnäkin paikalliset tietävät että kätkö oli (sitä ei siis enää ole) ainakin jossain määrin vaarallisessa (sortumavaara) ja eroosiolle arassa paikassa. En ole itse käynyt paikassa, joten en tiedä tarkemmin. Toiseksi: monilla geokätköilijöillä tuntuu olevan se asenne, että "jästit" ovat tyhmiä ja väärässä, kun eivät antaisi ajaa autolla joka paikkaan tai tehdä kätköjä kaikkiin kivoihin paikkoihin. Jos jokin tienpätkä näyttää hyvältä parkkipaikalta, niin joku muu saattaa käyttää sitä vaikkapa ajaakseen leikkuupuimurilla pellolle. Jos on niin kiire, ettei ehdi kilometria tai paria kävellä, niin silloin on parasta jättää kätkön etsiminen toiseen kertaan. Minusta konflikteja pitää välttää. Ja jos joku jästi sanoo mielipiteensä asiasta, joka häntä koskettaa, ei pitäisi myöskään täällä geocaching.comissa käyttää hänestä vähemmän imartelevia adjektiiveja, sillä näitä sivuja todellakin lukevat muutkin kuin geokätköilijät.

 

Anneli

joka joutui puolustuskannalle vähäisin eväin

Link to comment

Kerro lisää, millaista harmia?

Tämä aihe ansaitsee oman säikeensä.

Olen samaa mieltä !!

 

Ansaitsee oman säikeensä ja mielestäni tarvitsee enemmän kaivelua jotta järkeviä ihmisiä (joita nimitämme jästeiksi) haittaavat tai kiusaavat kätköilymallit saadaan selville ja kaikkien kätköilijöiden tietoon.

Noista pysäköintiasioista on keskusteltu jossain muussakin säikeessä mutta ei tässä sävyssä. Törmäsin aikanaan, silloin kun yleistä pilkkimisoikeutta vastustettiin joidenkin toimesta verissä päin, tähän samaan ongelmaan ja silloin ainakin vastustajat onnistuneesti käyttivät pilkkimiesten virheitä hyväkseen.

 

Tässähän taitanee tulla myös esiin se seikka että useimmille Suomalaisille kätköille ei ole koskaan haettu sitä maanomistajan lupaa kätkön sijoittamiselle.

Vai olenkos kokonaan väärässä ???

 

Ottaisin asian ihan vakavasti ennenkuin vahinkoa pääsee syntymään lisää.

Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Loading...
×
×
  • Create New...